

Viisi yritystä kilpailee Matkamessujen ensimmäisen vastuullisuuskilpailun voitosta
10.1.2020 08:00:00 EET | Messukeskus | Tiedote

Matkamessujen ensimmäisessä yrityksille suunnatun vastuullisuuskilpailun finaalissa viisi yritystä kilpailee 3 000 euron palkintosummasta. Sustainable Travel Competitionin kilpailijoiden tuotteissa korostui erityisesti ympäristövastuullisuus. Kilpailun finaali käydään Messukeskuksessa Helsingissä 17.1.2020.
Ensimmäistä kertaa Matkamessuilla järjestettävän vastuullisuuskilpailu Sustainable Travel Competitionin finalistit on julkistettu. Kilpailuun otti osaa 22 Matkamessuille osallistuvaa yritystä, joista kilpailun tuomaristo valitsi finaaliin viisi. Valinnoissaan tuomaristo kiinnitti huomiota osallistujien vakuuttavuuteen, skaalautuvuuteen sekä toistettavuuteen. Osallistuvien vastuullisten matkailutuotteiden tai -palveluiden tulee olla kuluttajille myynnissä vuonna 2020.
Kilpailun finalistit ovat:
”Kilpailuun osallistuvissa yrityksissä korostui voimakkaasti ympäristövastuullisuus, ja monissa yrityksissä ja kohteissa kompensoitiin muun muassa lentopäästöjä. Finaaliin päässeissä yrityksissä vastuullisuus on huomioitu lisäksi myös käytettävässä teknologiassa ja innovaatioissa, sekä sosiaalisen vastuun keinoin. Kilpailuun osallistui hyvin erikokoisia matkailualan toimijoita, ja oli ilahduttavaa huomata, että vastuullisista tuotteista, teoista ja palveluista löytyy erilaisia vaihtoehtoja kaikkien kokoluokkien matkailualan toimijoille. Kilpailun finaalin käyminen Matkamessujen ohjelmalavalla mahdollistaa myös sen, että muut alan yritykset voivat saada käsityksen siitä, minkälaista vastuullisuus matkailualalla voi olla, ja minkälaisia tuloksia sillä voidaan saavuttaa”, kertoo tuomariston puheenjohtaja Timo Saranpää.
Kilpailun finaali käydään Matkamessujen Inspiration Stagella perjantaina 17.1. kello 15 alkaen. Finaalissa kullakin yrityksellä on viisi minuuttia aikaa esitellä tuote, ratkaisu tai palvelu ja sillä saadut tulokset. Kilpailun tuomaristo palkitsee tämän jälkeen voittajan Suomen Messusäätiön myöntämällä 3 000 euron palkintorahalla.
Tuomaristoon kuuluvat: tuomariston puheenjohtaja Timo Saranpää; SMAL, Liisa Kokkarinen; Visit Finland, Minnamaari Harmaala; Haaga-Helia, Jeppe Klockersson; Fair Travel, Sari Siitonen; Clonet, ja Maria Mroue; Messukeskus Helsinki.
Lisätietoja ja tutkimustulokset:
Matkamessut, tiedottaja Eva Kiviranta p. 040 775 6609, eva.kiviranta@messukeskus.com
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään seuraavan kerran 16.–19.1.2020 Messukeskuksessa Helsingissä. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 15.1.2020. Helsingin Caravan-messut järjestetään 17.-19.1.2020. | www.matkamessut.fi | www.facebook.com/matkamessut | @matkatravelfair | #matka2020
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
MEDIAKUTSU: Maatalouden tulevaisuus, uudet innovaatiot ja ensimmäinen Vuoden nuori viljelijä esillä MaatalousKonemessuilla1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa MaatalousKonemessujen mediatilaisuuteen torstaina 8.10.2026 klo 9.00–9.30 Helsingin Messukeskukseen. Mediatilaisuus järjestetään hallissa 6, Innovaatiotorilla, osastolla 6e2. Miltä näyttää suomalaisen maatalouden tulevaisuus? Miten alan kannattavuutta vahvistetaan, millaisia mahdollisuuksia uudet innovaatiot ja kierrätysravinteet tarjoavat ja ketkä rakentavat tulevaisuuden suomalaista ruoantuotantoa?
SRV:n urakoima Nissniku-monitoimijatalo on Rakennuslehden Vuoden työmaa -kilpailun voittaja30.9.2026 16:43:33 EEST | Tiedote
Rakennuslehden perinteisen Vuoden työmaa -kilpailun on voittanut rakennusyhtiö SRV:n urakoiman Nissnikun monitoimijatalon työmaa Kirkkonummella. Voittaja julkistettiin FinnBuild-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 30.9.
Vuoden nuori suunnittelija 2026 Camilla Naukkarinen: ”Minua kiinnostavat asiat, joita ei osaa odottaa”29.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden nuori suunnittelija 2026 -kilpailun on voittanut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut Camilla Naukkarinen. Voittotyössään hän yhdistää historiallisia käsityötekniikoita ja näyttävää muotokieltä kokonaisuudeksi, joka haastaa katsojaa tarkastelemaan tuttuja asioita uudesta näkökulmasta. Naukkarinen palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 5000 euron stipendillä sekä osastolla I love me -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 16.–18.10.2026.
Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppani on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 27 Båt ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) nostavat ensi helmikuussa uimataidon sekä vesi- ja jääturvallisuuden näkyvästi esiin. SUH toimii Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppanina, ja yhteistyön tavoitteena on vahvistaa vesillä ja jäällä liikkuvien ihmisten tietoja, taitoja ja turvallisia toimintatapoja. Vene 27 Båt järjestetään 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.

Messukeskus