Villiyrttien käyttö ruoanlaitossa kertoo arvoista ja tekee ateriasta elämyksen

Lähiruoka, elämys ja tarina elämyksen tukena ovat yhä tärkeämpiä asioita asiakkaille. Käyttämällä villiyrttejä yritys kertoo paljon omista arvoistaan. Villiyrttien käyttö on viesti mm. ekologisuudesta ja kestävästä kehityksekstä.
Ruokalehdet kuvasivat villiyrttejä positiivisessa valossa. Niiden käyttäminen on eettistä ja ekologista. Villiyrtit ovat osa kansallisidentiteettiämme, sillä ne nähtiin osana lapsuuden makuja ja supisuomalaista ruokaa.
Villiyrtit arjen ilmaisena luksuksena
Villiyrtit kuvailtiin lehdissä eriarvoisuutta vähentäväksi ”ilmaiseksi luksukseksi”, joista myös urbaaneissa elinympäristöissä asuvat ihmiset pystyivät nauttimaan. Yhteistä kaikille artikkeleilla oli kuitenkin se, että villiyrtit nähtiin kokemuksellisena osana ateriaa.
Niiden kerääminen luonnosta kertoi, että ruoanlaittaja oli nähnyt vaivaa tarjottaviensa eteen, sillä villiyrttejä ei voi ostaa kaupasta.
Kaikki villiyrtit eivät kuitenkaan olleet samalla viivalla keskenään. Villiyrttien kolmen kärki – nokkonen, kuusenkerkkä ja voikukka – saivat muita yrttejä enemmän huomiota osakseen, ja niihin liitettiin kuvailevia sanoja, kuten ”rikkaruohojen kuningas”.
Tutkimuksen aineistona oli kolme kuluttajille suunnattua ruokalehteä, Maku, Glorian Ruoka & Viini, Viinilehti sekä K-ryhmän ja S-ryhmän lehdet ruokaliitteineen. Kahdesta viimeksi mainitusta ei löytynyt montaa mainintaa, sillä kaupat käyttävät resepteissään omia tuotteitaan. Villiyrttituotteet eivät ole vielä kaupallistuneet tarpeeksi, jotta niistä voitaisiin laatia reseptejä kyseisten lehtien ruokaosioihin.
Tutkimuksen toimeksiantaja oli Hungry for Finland -ruokamatkailuhanke, joka auttaa toiminnallaan edistämään suomalaisen ruokamatkailun brändiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Birgitta Nelimarkka, opinäytetyön ohjaaja, lehtori, opinto-ohjaaja, Haaga-Helia, birgitta.nelimarkka@haaga-helia.fi
Pilvi Busk, opinnäytetyön tekijä, Haaga-Helia, pilvi.busk@myy.haaga-helia.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, liiketoiminnan palveluratkaisut ja kielet, journalismikoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Tekoälypomo on kohta suomalaisten arkea, mutta kuka määrittelee eettiset pelisäännöt?3.7.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Koneet johtajina – kuka määrää työelämässä? -paneeli SuomiAreenassa veti paikalle täyden katsomon ja toi tekoälypohjaisen johtamisen työelämän kuumaksi puheenaiheeksi Porissa 27.6.2025. Suomeen vaaditaan yhteisiä eettisiä pelisääntöjä algoritmijohtamiselle.
Haaga-Helian rehtoriksi on valittu Susanna Niinistö-Sivuranta30.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun hallitus on nimittänyt korkeakoulun uudeksi rehtori-toimitusjohtajaksi KT Susanna Niinistö-Sivurannan. Niinistö-Sivuranta aloittaa uudessa tehtävässään 1.1.2026.
Susanna Niinistö-Sivuranta has been elected as the president of Haaga-Helia30.6.2025 12:00:00 EEST | Press release
The Board of Haaga-Helia University of Applied Sciences has appointed EdD Susanna Niinistö-Sivuranta as the new President and CEO of Haaga-Helia. Niinistö-Sivuranta will start in her new position on 1 January 2026.
Haaga-Helia SuomiAreenassa: Mitä tapahtuu, kun yhä suurempi osa johtamisesta siirtyy tekoälylle?23.6.2025 13:11:23 EEST | Tiedote
Tekoäly mullistaa työelämän – mutta miten käy, kun algoritmit hyppäävät pomon paikalle? Mitä tapahtuu työntekijöiden kokemuksille luottamuksesta, oikeudenmukaisuudesta ja työn mielekkyydestä? Tule kuulemaan Haaga-Helian paneelikeskustelua Porin SuomiAreenaan perjantaina 27. kesäkuuta klo 10.00–10.45.
Maailman ensimmäinen TikTok-kurssi toi Haaga-Helialle pronssileijonan Cannesista18.6.2025 16:13:08 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, mainostoimisto Bob The Robot ja mediatoimisto ToinenPHD palkittiin pronssilla Cannes Lions -kilpailussa maailman ensimmäisestä korkeakoulukurssista, joka suoritettiin kokonaan TikTokissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme