Wolfcom

Viro valmistautuu matkailun uuteen ennätysvuoteen

Jaa
Viron matkailusektori valmistautuu tänä vuonna vastaanottamaan ennätysmäärän suomalaisia vieraita. Visit Estonian mukaan maa on varautunut matkailun uuteen aaltoon paremmin kuin koskaan. Siellä tehtiin kansainvälisen matkailun pysäyttäneen pandemian aikana paljon töitä sen eteen, että Viroon on taas hyvä tulla. Ympäristötietoisuuden kasvaessa lähialuematkailutrendi vahvistuu ja suomalaisen laivamatkailun kärkikohteena Viro tulee vankistamaan asemaansa entisestään.
Suomalainen rap-sensaatio Teflon Brothers julkaisi kesällä 2022 Juice Leskisen legendaarisesta Eesti On My Mind -laulusta oman hittiversionsa. Visit Estonia jatkaa tänäkin vuonna luovia toimenpiteitä nuoremman matkailijakohderyhmän tavoittamiseksi. Kuva: Visit Estonia
Suomalainen rap-sensaatio Teflon Brothers julkaisi kesällä 2022 Juice Leskisen legendaarisesta Eesti On My Mind -laulusta oman hittiversionsa. Visit Estonia jatkaa tänäkin vuonna luovia toimenpiteitä nuoremman matkailijakohderyhmän tavoittamiseksi. Kuva: Visit Estonia

Matkailu Viroon ehti kasvaa kymmenen peräkkäistä vuotta kevättalveen 2020 saakka. Pandemiaa edeltävinä vuosina matkailun osuus maan bruttokansantuotteesta kasvoi jo 8 prosenttiin ja rajojen sulkeutuessa suomalaiset olivat hyvää vauhtia tekemässä Viroon kaikkien aikojen matkailijaennätystä. Yksi Viron vetovoimatekijöistä on matkailusektorin yhä systemaattisempi yhteistyö maan houkuttelevuuden kasvattamisessa ja uusien matkailupalveluiden kehittämisessä. Korona ei kehitystä pysäyttänyt ja Virossa tehtiinkin matkustuskieltojen aikana paljon töitä sen eteen, että Viroon on taas miellyttävää ja elämyksellistä tulla. 

”Matkailutoimialan merkitys Viron taloudelle on merkittävä ja se integroituu luontevasti yhteiskunnan toimialoihin. Viron on helppo vastata vallitseviin megatrendeihin, sillä meillä on helppo toteuttaa vastuullista matkailua. Massakohteiden sijaan kaupunkimme ja kylämme ovat pieniä ja pittoreskeja ja niihin matkustaminen Suomesta tapahtuu mukavan ja nopean laivamatkan jälkeen maata pitkin. On ollut myös hienoa nähdä, että luontomatkailu ja Viron kansallispuistoverkosto kiinnostavat suomalaisiakin vieraitamme”, kertoo Visit Estonian johtaja Rainer Aavik ja jatkaa: ”Odotuksemme uusien matkailuennätysten rikkomiseen ovat realistiset. Tästä saatiin esimakua loppusyksyn ja alkutalven kuhinasta satamissa, hotelleissa ja ravintoloissa. Helsingin ja Tallinnan väli on maailman tiheimmin liikennöity kahden pääkaupungin välinen merireitti ja uusien alusten myötä yhteydet vain lisääntyvät.” 

Teemoina kestävä kehitys ja sauna

Alkaneen vuoden matkailuteemoja Virossa ovat muiden muassa kestävä ja terveellisen puhdas matkailu: Tallinna on Euroopan vihreä pääkaupunki ja koko Virossa vietetään saunavuottaViron tapahtumakalenteri on vilkas ja täynnä pieniä harrastajakohtaisia kokoontumisia, laajempia teemapäiviä sekä suuria massamagneetteja. Perheiden ja varttuneempien matkailijoiden lisäksi Viro houkuttelee Suomesta myös nuorisoa. 

”Viro onnistui jo viime vuonna puhuttelemaan nuorempaakin kohderyhmää, joka aiemmin lensi Baltian yli metropolien hulinoihin.Oli hauskaa huomata, kuinka Suomen kesäfestareilla laulettiin Teflon Brothersien tahtiin perkeleellisestä Viro-kaipuusta ja nähdä saman rallin jatkuvan laivoilla sekä pitkin syksyä myös Tallinnan ravintoloissa, baareissa, klubeilla ja konserteissa. Nuorilla on matkoiltaan erilaiset odotukset ja tarpeet ja niitä laadukkaasti täyttämällä Viro on selkeästi onnistunut synnyttämään itselleen myös uusia suomalaisfaneja”, kertoo Samuel Sorainen, Visit Estonian viestintävastaava Suomessa ja lisää: ”Tänäkin vuonna Viro nousee Suomessa isosti esiin viihteen myötä, sillä MTV:n suuren Myyrä-ohjelman tuotanto kuvataan Narvassa, Tallinnassa ja niiden välimaastoissa Virumaalla. Uskon sen innostavan suomalaisia liikkeelle myös ihan uusiin maisemiin.”

Matkailuvuosi 2023 tuo Viroon ennätysmäärän tapahtumia ja koettavaa 

Viron uusi matkailukausi alkaa paremmissa merkeissä kuin vuosiin. Matkailuala on tehnyt paljon töitä yleisen viihtyvyyden eteen ja pandemian synnyttämän sisämatkailupiikin vuoksi myös maakuntien palvelut ovat yhä parempia. 

Ruokatapahtumia 

  • 1.-28.2.Maistuva Tartto-ravintolaviikot
  • 11.-17.3. Tallinnanravintolaviikot
  • 24.-25.3.Leipäfestivaali, Tallinna 
  • Toukokuu: Michelin Guide Estonia 2023 julkistus 
  • 9.-10.6. Hyvän ruoan festivaali Grillfest ja grillauksen Viron mestaruuskilpailut, Pärnu 
  • 8.7.Mullfest-kuohuviinifestivaali, Pärnu 
  • 3.-5.8. Hiidenmaankahvilapäivät  
  • 19.-20.8 Peipsinruokatie -viikonloppu 175 km:nmatkallaSipulitietä 
  • Lokakuu:Pärnunravintolaviikko 
  • Marraskuu:Tallinnanravintolaviikko ja Vironverimakkarajuhlat 

Puutarhapäiviä, antiikkia ja muita harrastuksia 

  • 20.-22.4.Maamess -maatalousmessut, Tartto 
  • 12.-14.5. Luigenmaatalous ja puutarhamarkkinat 
  • 19.-21.5.Türin kukkamarkkinat 
  • 27.-28.5.Jänedanpuutarha- ja kukkamessut
  • 23.6. Avinurmentynnyrimarkkinat 
  • 30.6-2.7.Pärnun hansapäivät 
  • 1.7. Seidlanantiikkimarkkinat 
  • 6.-9.7.Tallinnan Keskiaikapäivät 
  • 8.-9.7. Tarton hansapäivät 
  • 9.-11.11. Mardilaat, eli Martin markkinat, Tallinna 

Klassista musiikkia 

  • 12.-21.7. Pärnun musiikkifestivaali ja Järvi Academy 
  • 25.-29.7.Saarenmaan oopperajuhlat 
  • 30.7. Vanemuine-teatterin sinfoniaorkesterin ulkoilmakonsertti, Tartto 
  • 4.-13.8. Piritan luostarin Birgitta-festivaali, Tallinna 
  • 2.-11.9. Nargen-festivaali ja Arvo Pärtin päivät, Tallinna ja muu Viro 

Poppia, rokkia ja konemusiikkia 

  • 20.1.Apocalyptica, Epica ja Wheel, Tallinna 
  • 30.1.Manowar, Tallinna 
  • 9.-12.3.Enigman kiertue Virossa 
  • 10.-12.5.Tallinn Music Week 
  • 18.5. Sabaton, Lordi jaBabymetal, Tallinna
  • 25.5. Yes, Tallinna 
  • 17.6 Scorpions, Laululava, Tallinna 
  • 6.8. DepecheMode, Laululava, Tallinna 
  • 10.-11.8. We Love The 90’s -ysärihittibändit, Tallinna 
  • 12.8. The Weeknd, Laululava, Tallinna 
  • 12.8. BonnieTyler, Kalev-stadion, Tallinna 
  • 7.-10.9. Station Narva -festival, Narva 

Urheilutapahtumia 

  • 19.2. Tarton 49. hiihtomaraton, Otepää 
  • 21.3. Hiihdon maailmancup - kaupunkisprintti Tallinnan Laululavalla  
  • 22.-23.4.Võhandun melontamaraton, Võru 
  • 1.5. Viljandijärven juoksu, Viljandi 
  • 28.5. Tartu Rattaralli -pyöräilytapahtuma, Tartto  
  • 20.-23.7.WRC Rally Estonia, Tartto ja Etelä-Viron kunnat 
  • 5.8. IronmanTallinn, Tallinna 
  • 19.-20.8. SimpleSession, Tallinna 
  • 8.-10.9. Tallinnan maraton, Tallinna 

Visit Estonian verkkopalvelussa on tapahtumakalenteri, josta löytyvät niin pienet kuin suuremmatkin tapahtumat. Median edustajille on oma Viron pressiklubi, jonka kautta voi pyytää lisätietoa ja esittää hakemuksia ja toiveita lehdistömatkoille. 

Viro @ MATKA23 

Viro on laajasti esillä Helsingin MATKA23-messuilla, johon osallistuu runsas joukko virolaisia matkailupalveluyrittäjiä ja -organisaatioita. Visit Estonia järjestää hauskaa ja inspiroivaa ohjelmaa niin messujen Viro-osastolla kuin myös ohjelmalavalla. 

Tanssiryhmä UppsarinWelcome to Estonia –tanssishow 

  • Inspiration lava / LA 21.1. Klo: 12.30-13.00 ja Inspiration lava / SU 22.1. Klo 12-12.30 

Someilmiö Henna Mikkilän parhaat tärpit Tallinnaan 

  • Inspiration lava / LA 21.1 Klo 15.00, Henna Mikkilä, Silja Hurskainen 

Kulttuuri kutsuu Tarttoon! 

  • Nordic Stage / LA 21.1. Klo 11.30 – 12.00, Külliki Pikk 

Suomalaisille tuntematon helmi – Viljandi, miksi lähteä käymään? 

  • Nordic Stage / LA 21.1. Klo 14.00 – 14.30, Johan-Kristjan Konovalov 

Uusia rentouttavia kylpyläkokemuksia Virossa 2023! 

  • Nordic Stage / LA 21.1. Klo 16.00 – 16.30, Regina Rougijainen 

Vastuullisuusmatkalle Viron saarille - Saarenmaa ja Hiidenmaa 

  • Vastuullisuustori / LA 21.1 klo 12.00 – 12.30 ja SU 22.1. klo 12.30 – 13.00 Anne-Ly Torstensson 

Ota suunnaksi vertaistaan vailla Virumaa 

  • Nordic Stage / SU 22.1. Klo 11.30 – 12.00, Timo Raussi 

Kansainväliset huippuartistit ja tunnelmalliset paikallistapahtumat Virossa 2023 

  • Nordic Stage / SU 22.1 klo 13.30 – 14.00, Malle Kolnes 

Viroon saunomaan - saunavuosi 2023 

  • Nordic Stage / SU 22.1 Klo 14.30 – 15.00, Anneli Kana 

Viron mielenkiintoisia piensaaria ja niihin purjehtiminen 

  • Nordic Stage / SU 22.1. klo 15.30 - 16.00, Kalevi Westersund 

Hanketta tukee Euroopan aluekehitysrahasto 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot
Kadri Gröön, Visit Estonia, kadri.groon@eas.ee, +372 5656 5615
Malle Kolnes, Visit Estonia, malle.kolnes@visitestonia.com, +372 510 3841
Samuel Sorainen, Wolfcom Oy, samuel.sorainen@wolfcom.fi, +358 400 579 653

Kuvat

Suomalainen rap-sensaatio Teflon Brothers julkaisi kesällä 2022 Juice Leskisen legendaarisesta Eesti On My Mind -laulusta oman hittiversionsa. Visit Estonia jatkaa tänäkin vuonna luovia toimenpiteitä nuoremman matkailijakohderyhmän tavoittamiseksi. Kuva: Visit Estonia
Suomalainen rap-sensaatio Teflon Brothers julkaisi kesällä 2022 Juice Leskisen legendaarisesta Eesti On My Mind -laulusta oman hittiversionsa. Visit Estonia jatkaa tänäkin vuonna luovia toimenpiteitä nuoremman matkailijakohderyhmän tavoittamiseksi. Kuva: Visit Estonia
Lataa
Tallinna vastaanottaa Euroopan komission myöntämän Euroopan vihreä pääkaupunki -palkinnon 21. tammikuuta. Juhlavuosi sisältää kymmeniä kestävää kaupunkikehitystä esitteleviä tapahtumia ja Tallinna kutsuu myös kansanvälisiä yhtiöitä testaamaan omia vihreää siirtymää edistäviä innovaatioitaan käytännössä. Palkinto myönnetään vuosittain yli 100 000 asukkaan eurooppalaiselle kaupungille, joka on ottanut toiminnassaan esimerkillisesti huomioon ympäristön, yhteiskunnan ja talouden kestävyyden. Kuva: Visit Estonia
Tallinna vastaanottaa Euroopan komission myöntämän Euroopan vihreä pääkaupunki -palkinnon 21. tammikuuta. Juhlavuosi sisältää kymmeniä kestävää kaupunkikehitystä esitteleviä tapahtumia ja Tallinna kutsuu myös kansanvälisiä yhtiöitä testaamaan omia vihreää siirtymää edistäviä innovaatioitaan käytännössä. Palkinto myönnetään vuosittain yli 100 000 asukkaan eurooppalaiselle kaupungille, joka on ottanut toiminnassaan esimerkillisesti huomioon ympäristön, yhteiskunnan ja talouden kestävyyden. Kuva: Visit Estonia
Lataa
Virossa vietetään kansallista saunavuotta, jonka aikana myös matkailijoilla on mahdollisuus tutustua virolaiseen saunakulttuuriin. Kuva: Visit Estonia
Virossa vietetään kansallista saunavuotta, jonka aikana myös matkailijoilla on mahdollisuus tutustua virolaiseen saunakulttuuriin. Kuva: Visit Estonia
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Korkeavuorenkatu 1 B 11
00140 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland

Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Suomen ensimmäinen luomuviski valmis nautittavaksi15.3.2024 13:49:40 EET | Tiedote

The Helsinki Distilling Company julkisti Nilsiässä torstaina Suomen ensimmäisen luomuviskin, joka on taidokas sekoitus perinteistä käsityötaitoa ja moderneja makutrendejä. Tahkon tislaamossa Kuopiossa tislatun ja kypsytetyn Tahko Single Malt ohramallasviskin valmistukseen on käytetty ainoastaan kotimaista luomuohramallasta, pohjavettä ja hiivaa. Sen maussa ovat tasapainossa hedelmäisyys ja tammitynnyrin hehkuva lämpö.

Maailmanympäripurjehdus: Suomalaisvenekunnat Kap Hornin valloituksessa18.2.2024 15:09:55 EET | Tiedote

Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailu on edennyt jo kolme osuutta, ja laivue kerääntyy paraikaa Uruguayn Punta del Esteen. Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure saapui etapin maaliin kokonaiskilpailun kolmantena. Omassa luokkajohdossaan oleva Spirit of Helsinki on kokonaiskilpailussa viides. Kolmannen etapin kohokohta oli pitkän ja vaativan Etelämeri-jakson päättyminen tarunhohtoisen Kap Hornin kiertoon. Venekunnat tekevät Uruguayssa huoltotoimenpiteitä ja valmistautuvat kilpailun päätösosuudelle, joka starttaa 5. maaliskuuta.

Skandinavian villinnyt Camping-viihderavintola Helsinkiin13.2.2024 12:56:52 EET | Tiedote

Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa kulttimaineeseen noussut viihderavintola Camping avautuu maaliskuussa Helsinkiin. Ratagolfin ympärille noussut ravintolakonsepti rikastuttaa paitsi Helsingin yökerho- ja klubitarjontaa, tarjoaa se päivisin ja viikonloppuisin elämyksellisen ympäristön laajemmalle kohderyhmälle työpalavereista ja ensitreffeistä myös lapsiperheiden ajanviettoon. Iso Roobertinkadulla sijaitsevassa Helsinki Camping -baarissa on kilpatason 13-väyläinen minigolfrata, karaokehuone, monipuolinen baari ja street food -keittiö sekä DJ-vetoinen yökerho tanssilattioineen.

Talvinen Viro tarjoaa koko perheen elämyksiä lomalaisille13.2.2024 09:29:14 EET | Tiedote

Suomalaisten suosituin matkakohde Viro tarjoaa talvilomalaisille paljon tekemistä ja hauskoja elämyksiä. Viron jokaisesta kolkasta löytyy kiinnostavaa puuhaa ja pienen maan suuret seikkailut ovat perheille myös helposti saavutettavissa. Tallinnan matkailutoimiston Silja Hurskainen ja Itä-Virumaan matkailuverkoston Mikko Virta antavat vinkit talvisiin seikkailuihin ja paljastavat omat suosikkikohteensa Tallinnassa ja Itä-Virossa.

Uusi voileipätrendi Suomeen – Vaasan leipoi Sub Sandwichin1.2.2024 13:13:15 EET | Tiedote

Gourmet-tason katuruuan suosio jatkuu vahvana, ja juuri nyt sitä kasvattavat erityisesti ruokaisat voileivät. Hampurilaisten, hodarien ja pizzan vanavedessä kuumaksi ruokatrendiksi noussut sandwich valtaa nyt myös kotikeittiöt, kun Vaasan tuo kauppoihin Vaasan Street Food Sub Sandwichin. Se on ensimmäinen kotimainen tuoreleipä, josta saa loihdittua aidon, ruokaisan sub-herkun kotikeittiössä, omalla tyylillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye