Visit Tampere Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu - matkailujohtaja Jari Ahjoharju siirtyy luotsaamaan yhtiötä

Ahjoharju aloittaa uudessa tehtävässään 1.7.2022. Nykyinen toimitusjohtaja Harri Airaksinen siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Airaksinen jatkaa edelleen Business Tampereen toimitusjohtajana.
- Olen iloinen uudesta tehtävästäni Visit Tampereen johdossa. Tampereen matkailu on hyvässä nosteessa ja olemme jo nyt suosituin matkailukaupunki kotimaassa. Asemamme vahvistuu entisestään, kun saamme vielä kansainvälisen matkailun heräämään ja kokousmatkailun kasvuun. Lähtökohdat ovat siis hyvät, linjaa Jari Ahjoharju.
Visit Tampere on vakiinnuttanut asemansa matkailualan edistäjänä ja edunvalvojana Tampereen seudulla. Tampere on edelleen yksi Suomen kiinnostavimmista elämys- ja tapahtumakaupungeista haastavan pandemia-ajan jälkeen. Pirkanmaa on toiseksi suurin matkailualan työllistäjä Suomessa.
- Haluan kiittää väistyvää toimitusjohtajaa Harria viiden vuoden menestyksekkäästä Visit Tampereen johtamisesta. Yhtiö perustettiin kolmesta eri organisaatiosta ja johdit sen alueen matkailutoimijoiden tunnustamaksi yhteiseksi kehittämisorganisaatioksi. Sinulla on hyvä vaihe siirtyä tukemaan Visit Tampereen työtä hallituksesta käsin, toteaa väistyvä hallituksen puheenjohtaja Timo Mäki-Ullakko.
- Siirryn hallituksen puheenjohtajaksi hyvillä mielin, koska olemme juuri päivittäneet matkailustrategian vastaamaan tämän ajan haasteita. Meillä on osaava henkilöstö ja erinomaiset kumppaniyritykset. Tampereen seutu on erittäin vetovoimainen ja meiltä löytyy eväät kansainvälisen matkailun kasvuun. Tuleva rooli Visit Tampereen hallituksen puheenjohtajana tuo jatkuvuutta ja yhteenkuuluvuutta emoyhtiön kanssa, Business Tampereen toimitusjohtajana jatkava Harri Airaksinen kommentoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri AiraksinenToimitusjohtaja
Puh:040 504 1215harri.airaksinen@visittampere.fiJari AhjoharjuMatkailujohtaja
Puh:040 063 8696jari.ahjoharju@visittampere.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Olemme Suomen suosituimman matkailukaupungin matkailu- ja elinkeinomarkkinoinnin asiantuntijaorganisaatio. Vahvistamme Tampereen asemaa kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisena matkailu-, tapahtuma-, ja kongressikaupunkina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Tampere
Uusi Bike & Rail -palvelu yhdistää pyöräilyn ja junamatkailun Pirkanmaalla1.6.2023 12:27:17 EEST | Tiedote
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna avautuu uusi tapa pyörämatkailla Pirkanmaalla. Bike & Rail -palvelu yhdistää pyörämatkailun ja raideliikenteen tarjoten mahdollisuuden kestäviin ja elämyksellisiin päiväretkiin Tampereelta maakuntaan.
Pirkanmaalla kehitetään vastuullisia elämyksiä31.5.2023 13:39:55 EEST | Tiedote
Ekokumppaneiden, Visit Tampereen ja Tampereen yliopiston yhteishankkeessa edistettiin elämystaloustoimijoiden muutoskyvykkyyttä ja vastuullisuutta.
Professori Jari Nurmi Tampereen Congress Ambassadors –verkostoon uudeksi kongressilähettilääksi7.2.2023 17:05:17 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston professori Jari Nurmi informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta, sähkötekniikan yksiköstä on valittu uudeksi kongressilähettilääksi.
Vuoden 2022 Visit Tampere Award -palkinto Nokia Arenalle22.11.2022 10:39:52 EET | Tiedote
Vuosittainen Visit Tampere Award jaetaan ansioituneelle matkailutoimijalle, joka on edistänyt ja kehittänyt toiminnallaan matkailu‐, tapahtuma‐ ja elämystoimialaa. Tänä vuonna palkinto myönnettiin yritykselle, joka on rohkeasti ja aktiivisesti suunnannut kansainvälisille markkinoille.
Finlaysonin alue, Laukon kartano, Seikkailuapinat ja Nokia Arena ehdolla Visit Tampere Award -palkinnon saajiksi15.11.2022 14:07:14 EET | Tiedote
Palkinto jaetaan 22.11.2022 Visit Festival -tapahtumassa Original Sokos Hotel Ilveksessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme