Visu Hyllyjärjestelmälle lisensiointisopimus Pohjois-Amerikkaan
Visu Hyllyjärjestelmä on Visu Kaluste Oy:n toimitusjohtaja Jouni Nesteen keksintö. Hyllyjärjestelmää on kehitetty yrityksen sisällä sekä yhteistyökumppaneiden kanssa tuoteperheiden laajentuessa koko ajan. Olemme myös tehneet ns. omia malleja yhteistyökumppaneillemme mm. Iskulle ja Metokselle, jotka ovat alansa markkinajohtajia täällä Suomessa. Lisensiointisopimuksen neuvottelut käynnistyivät viime syksyllä ja vaikka sopimus olikin valmis jo jokin aikaa sitten yhteistyökumppanin kanssa, päätimme julkistaa sopimuksen vasta nyt, kertoo Visu Kalusteen myyntijohtaja Kari Hokkanen. Odotamme sopimukselta paljon, koska Pohjois-Amerikka on suurin markkina-alue kyseisille tuoteryhmille ja yhteistyökumppanillamme on erittäin hyvät valmiudet valmistaa sekä hoitaa jakelu kyseisillä markkinoilla, jatkaa Hokkanen.
Olemme erittäin innoissamme uudesta sopimuksesta ja tuotteesta. Tuotteet ovat jo nyt loistavia ja patentoidun tuotteen hyödyntäminen tulevaisuudessa avaa uusia ovia moniin tuoteryhmiin, kertoo Sheldon Manufacturing Inc:n pääjohtaja Dan Sheldon. Neuvottelut Visu Kalusteen kanssa sujuivat mutkattomasti ja olemme erittäin tyytyväisiä saatuamme oikeudet kyseiseen innovaatioon toteaa Sheldon.
Visu Kaluste Oy valmistaa laboratoriokalusteita ja muita vaatimustasoltaan korkeita kalusteita, sekä hyllyjärjestelmiä. Korkealaatuiset tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, yhteistyössä käyttäjien ja asiantuntijoiden kanssa. Käyttökohteita ovat mm. laboratoriot, sairaalat, valvomot, tutkimuskeskukset ja yliopistot.
Sheldon Manufacturing, Inc. on ISO 9001-2008 sertifioitu korkealuokkaisten ja innovatiivisten metallituotteiden valmistaja, ja se on perustettu vuonna 1970. Yhtiö on erikoistunut tasalämpötuotteisiin kuten uunit, hautomolaitteet, testikaapit, altaat sekä erikoistuotteet, joita käytetään laboratorioissa, sairaaloissa, elintarvike-, kemian-, ja lääketeollisuudessa, mutta myös elektroniikka- ja ilmailuteollisuudessa. Yhtiöllä kattava jakeluverkosto Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä modernit tuotantolaitteet Oregonissa, Yhdysvalloissa.
Yhteyshenkilöt
Kari Hokkanen
Sales Director
Visu Kaluste Oy
kari.hokkanen@visukaluste.fi
+358 447173211
Vesa Vihavainen
COO
Sheldon Manufacturing Inc.
VesaV@shellab.com
+1-520-232-4822
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Eeliksentie 6
34870 Visuvesi
+358 (0)44 749 4940, visu@visukaluste.fihttps://www.visukaluste.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visu Kaluste Oy
Tiedote yrityskaupasta 7.1.2020: Visu Kaluste osti Fanisonin7.1.2020 18:00:00 EET | Tiedote
Visu Kaluste Oy on ostanut vuoden 2019 lopussa Fanison Oy:n koko osakekannan. Kumpikin yhtiö henkilöstöineen jatkaa toimintaansa omina kokonaisuuksinaan, kuten tähänkin asti.
Tappara-Ilves hyväntekeväisyysottelu tammikuussa SYLVA ry:n hyväksi2.11.2015 14:33:30 EET | Tiedote
Lehdistötiedote 2.11.2015. Tappara ja Visu Kaluste Oy järjestävät yhdessä hyväntekeväisyysottelun Tappara - Ilves Hakametsässä 22.1.2016. Ottelutapahtumassa päähuomiossa on hyväntekeväisyyskeräys, joka järjestetään jäälle heitettävien pehmolelujen avulla. Hyväntekeväisyyskohde on tänä vuonna Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys SYLVA ry.
Ahlsell ja Visu Kaluste julkaisevat uuden patentoidun puhdastilahyllyjärjestelmän11.9.2015 10:23:04 EEST | Tiedote
Visuvedellä sijaitseva Visu Kaluste on kehittänyt uuden ja erilaisen puhdastila hyllyjärjestelmän. Ahlsell julkaisee järjestelmän Alihankintamessuilla, syyskuussa Tampereella. Tuotteiden kysyntä kasvaa koko ajan esimerkiksi tiukentuvien elintarvike määräysten vuoksi. Visu Kalusteen tuotteet sopivat kotimaisuutensa ansiosta korkealaatuisina hyvin Ahlsellin valikoimaan, kertoo Ahlsellin tuotepäällikkö Ari Helminen. Uskomme Visu Kalusteen kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen avaavan uusia asiakkuuksia ja pystymme myös palvelemaan vanhoja asiakkaita paremmin, toteaa Helminen