Von Hertzen Brothersin kahdeksas albumi Red Alert in the Blue Forest kaupoissa tänään
18.3.2022 09:00:00 EET | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote

"Koskaan ei ole ollut näin outo ja epäuskoinen olo julkaista levyä kuin tänään, tässä ajassa. Maailma on niin monella tapaa liekeissä. Ja juuri tätä levymme käsittelee: palamista ja tuhoutumista, huolta, menetystä ja luopumista. Ja toisaalta myös rauhan tärkeyttä ja kaipuuta harmoniaan. Lisäksi tuntuu käsittämättömältä, että nyt pandemiasta johtuvien viivytysten jälkeen julkaisu ylipäätään lopulta tapahtuu ja ihmiset saavat vihdoin uutta VHB:tä kuultavaksi. Olo on siis mukavan sekava!", laulaja Mikko von Hertzen kiteyttää bändin ajatukset levyn julkaisusta.
Kunnianhimoisena ja tinkimättömänä tunnetun yhtyeen kapasiteetti kuuluu uuden levyn tunnelmissa koko laajuudessaan ja häpeilemättömän eeppiset, kappaleiden sisälläkin voimakkaasti elävät opukset soivat varmemmin ja kauniimmin kuin koskaan. Albumilta julkaistiin aiemmin vain single All of a Sudden, You're Gone, Kie von Hertzenin ohjaaman koskettavan videon saattelemana. Kappale on hyvä esimerkki albumin bändille itselleenkin uudenlaisesta musiikillisesta spektristä, alkaen aloitusbiisi Day of Reckoningin voimasta, jatkuen levyn päättävän Disappear There -laulun herkkyyteen. Red Alert in the Blue Forest onnistuu – ei vain siksi, että se kuulostaa tuoreelta vaan myös siksi, että se tallentaa hetken, joka on aito ja totta. Levyn elementit ovat rohkeita ja maanläheisiä, ajoittain levottomia ja syystäkin huolissaan kantaessaan aikamme henkistä painolastia.
Juuri orgaanisen monimuotoisuutensa ja esimerkiksi luonnon ja ihmiskunnan selviytymiseen liittyvien teemojensa vuoksi Red Alert in the Blue Forest -albumi muuntui jo ennen ilmestymistään muun muassa kuvataiteeksi ja konkreettiseksi luonnonsuojelu- ja ilmastoteoksi, kun Von Hertzen Brothers ja Luonnonperintösäätiö käynnistivät helmikuussa eteläsuomalaisen metsäalueen hankkimiseen ja suojelemiseen tähtäävän Blue Forest -kampanjan. Kampanjan varainkeruun kulmakiveen, Blue Forest -taidehuutokauppaan ja -näyttelyyn osallistui 12 nimekästä suomalaista kuvataiteilijaa, joista kukin teki levyn kappaleen innoittamana taulun. Teokset ovat nähtävillä 14.3.-31.3. Helsingin Kalliossa Ravintola Rytmissä ja ne myydään maaliskuun 2022 loppuun mennessä Luonnonperintösäätiön hallinnoimalla online-huutokaupalla. Taideteokset ovat nähtävillä myös virtuaalisessa galleriassa, jonka on toteuttanut helsinkiläinen Arilyn Oy.
Blue Forest -näyttelyn taideteokset ovat tehneet Ville Tietäväinen, Samuli Heimonen, Heikki Willamo, Manuela Bosco, Jarmo Kukkonen, Milla Paloniemi, Sampsa Sarparanta, Rosa Liksom, Katariina Souri, Minna Pyykkö, Jaakko Mattila ja Markku Hakuri.
Red Alert in the Blue Forest -albumi on saatavilla hyvinvarusteilluista levykaupoista CD- ja tuplavinyyliformaateissa sekä digitaalisena kaikista suoratoistopalveluista. Levynjulkaisukiertueen liput ovat myynnissä.
Red Alert in the Blue Forest -albumista sanottua:
"Jättimäisiä, kaikkeuksia sisältäviä kappaleita."
– 10/10, PowerPlay Rock & Metal Magazine -lehti 3/22
"Ehdokas vuoden parhaaksi albumiksi." – 9/10 Sweden Rock -lehti, 3/2022
"Tyrmäävän laaja-alainen albumi." – 9/10 Stone Prog -lehti 3/2022
"Tähän mennessä vuoden paras albumi." – Powermetal.de, 3/2022
“Aikainen ehdokas vuoden parhaaksi albumiksi.” – Prog-lehti, 3/2022
"Loistava." – Louder-lehti, 3/2022
Red Alert Tour -levynjulkaisukiertue:
26.03.22 ESPOO Tapiolasali
01.04.22 LAPPEENRANTA Nuijamies
02.04.22 KOUVOLA House Of Rock
08.04.22 TAMPERE Olympia
09.04.22 VAASA WsArena
14.04.22 JYVÄSKYLÄ Lutakko
15.04.22 JOENSUU Kerubi
16.04.22 KUOPIO Sawohouse Underground
22.04.22 HELSINKI Tavastia
29.04.22 TURKU Teatro
11.05.22 BRISTOL Thekla
12.05.22 NOTTINGHAM Rescue Rooms
13.05.22 LONDON The Underworld
15.05.22 BUCKLEY Tivoli
16.05.22 NEWCASTLE Trillians Rock Bar
17.05.22 GLASGOW Slay
18.05.22 HUDDERSFIELD The Parish
19.05.22 WOLVERHAMPTON KK’s Steel Mill
29.09.22 ZOETERMEER De Boerderij
30.09.22 BAARLO Prog Power Europe
Lippulinkit ja lisätiedot keikoista:
Lisää keikkoja kesälle ja syksylle julkaistaan myöhemmin.
Von Hertzen Brothersin keikat:
Ari Koskinen ari@fullsteam.fi ja Toni Ritonen toni@fullsteam.fi
Lisätiedot Blue Forest -taidenäyttelystä ja -huutokaupasta:
Blue Forest -virtuaaligalleria
Lisätiedot virtuaaligalleriasta:
Otso Kähönen +358 50 5384178 otso@arilyn.fi
Kaikki Von Hertzen Brothers -linkit
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Kuukausi Konneveden Naisten viikko -festivaaliin – mukana ohjelmassa muun muassa Verneri Pohjola, Tommi Korpela, Eija Ahvo ja Suomen ensimmäinen K-Market Galleria18.6.2026 12:17:00 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko lähestyy! Heinäkuun puolivälissä järjestettävä poikkitaiteellinen festivaali tuo yhteen tulkitsijoita, esiintyjiä ja ajattelijoita arkkitehtuurista filosofiaan ja runoudesta kulinariaan. Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta -pääteema lävistää koko festivaalin ja tapahtumat nivoutuvat yhteen lyriikan punaisella langalla. Maksullisten tapahtumien, kuten Verneri Pohjolan ja Mika Kallion Fallen Trees -konsertin, näyttelijä Tommi Korpelan ja Pami Karvosen tähdittämän Johanneksen matkassa -konsertin ja näyttelijä Eija Ahvon tulkitseman Rakas Eeva Kilpi! -esityksen lisäksi luvassa on runsaasti maksutonta pop-up-ohjelmaa. Naisten viikko on tunnettu myös yllätyksistään: Missä muualla kuin Naisten viikolla vaikkapa harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen voi putkahtaa haitareineen pakastimesta? Liput maksullisiin tapahtumiin ovat myynnissä Tiketissä.
Kesähitti puun takaa kaataa genrerajoja – Palovaara: Mustelmilla kuultavissa suoratoistoissa juhannusaattona18.6.2026 12:07:39 EEST | Tiedote
Juuri kun Suomi on menossa kiinni ja hiljentymässä juhannuksen viettoon, alkaa tapahtua: Palovaara-yhtye julkaisee ennalta varoittamatta ensimmäisen singlensä Mustelmilla. Singlen ensisoitto on käynnissä yksinoikeudella Rumba-lehden verkkosivuilla.
Käsien pesusta tuli vertauskuva vastuun pakoilusta – Eternal Erection julkaisi uuden singlen Wash Your Hands12.6.2026 08:43:02 EEST | Tiedote
Tänään perjantaina 12. kesäkuuta julkaistu Eternal Erectionin uusi single Wash Your Hands tarkastelee arkista rutiinia, käsien pesemistä, ja sen muuttuvia merkityksiä eri yhteyksissä. Sanoitus on saanut innoituksensa Pontius Pilatuksen kuuluisasta eleestä, mutta voidaan myös nähdä viittauksena pandemian käsidesihysteriaan, tai poliitiikan häilyvään moraaliin. Vahva groove ja gospel-vaikutteiset lauluharmoniat yhdistyvät popahtavaksi bileanthemiksi. Käsien peseminen ei tässä yhteydessä tarkoita vain hygieniasta huolehtimista, vaan myös moraalista puhdistautumista, yritystä vapautua syyllisyydestä.
PopPaavali julkisti esiintyjänsä – mukana Raakasaga & Yökylä, Aino & Hajonneet, Rebekka Holi, Rami Helin Presents, God Given Ass ja Kauko Röyhkä & Röyhkeät5.6.2026 12:08:33 EEST | Tiedote
Paavalin seurakunnan tarjoama, Helsingin Vallilan loppukesän kohokohdaksi muodostunut ilmaisfestivaali PopPaavali järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 30. elokuuta. Luvassa on tuttuun tapaan monipuolinen kattaus kotimaisia, ajankohtaisia yhtyeitä ja DJ-musaa – kaikille avoin piknik-henkinen päivä Paavalinkirkon sisäpihalla.
Raakasagan uusi single Mitä me sovittiin soi kadonneen ystävän muistolle30.4.2026 12:52:06 EEST | Tiedote
Raakasaga jatkaa helmikuussa 2026 paha maine -kappaleella alkanutta singlejulkaisusarjaansa vappupäivänä 1. toukokuuta julkaistavalla biisillä Mitä me sovittiin. Singlen taustalla on karu ja koskettava tarina lapsuudenystävän päihteiden viemästä elämästä ja katoamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


