
Voodoo Entertainment tukee nousevia tähtiä

Levy-yhtiö ja Varsinais-Suomessa toimiva esiintyjävälitys Voodoo Entertainment on intohimoinen nousevien artistien edustaja.
Niin levyjen julkaisu diginä ja fyysisenä, fanituotekauppa, keikkamyynti sekä muut promootiopalvelut kuuluvat kaikki Voodoon repertuaariin.
Yritys on ollut toiminnassa tällä saralla vuodesta 2019 lähtien. Korona-aika jarrutti toimintaa muutaman vuoden, mutta nyt keikkamyyntikin on alkanut taas vetää.
"Esiintyjävälityspalvelut syntyivät karuun ympäristöön pandemian keskelle, mutta Siperia opettaa ja uskomme, että kovat ajat ovat tehneet yrityksestä vain entistä sitkeämmän", johtaja Mike Van Dola tähdentää.
All-in nouseville nimille
Voodoo Entertainment auttaa jäseniään kaikin mahdollisin tavoin aina laitteistoasioista manager-työhön ja mentaalivalmentamiseen asti. Yhtiön listoille pääsevät yhtyeet valitaan tarkoin; mikäli johto ei aisti esiintyjästä tähtipotentiaalia, se jää ulkopuolelle. Näin ollen Voodoo pyrkii tarjoamaan vain priimaa. Kun artistien asenteeseen ja lahjoihin todella uskoo, tekee se helpoksi täysimittaisen panostamisen asioiden eteen.
Tällä hetkellä kovin kulmakerroin on yhtyeillä Atomic Berries, KabukiDrop ja K Koster. Nämä kaikki ovat Turusta ponnistavia yhtyeitä ja paikallisuus onkin suuri tekijä yhteistyön taustalla.
Atomic Berries luo teknoa valtavirran lähestyttävässä muodossa. Kappaleet hipovat eurodancea ja 90-luku on kuuntelijoiden mukaan vahvasti läsnä. KabukiDrop taiteilee trashin ja punkin välimaastossa ja jäsenistön vahva palo tekemiseen käy ilmi mm. energisistä live-keikoista.
K Koster on kolmikosta ehkä potentiaalisin lähiaikojen yllättäjä. Kiertelemätöntä, suomalaisesta arkielämästä ja melankoliasta rehellisesti musiikkiinsa ammentava mies tulee soimaan radioaalloilla vuoden sisään. Voi olla niinkin, että Voodoo jää jopa liian pieneksi tekijäksi, kun oikea vaihde asettuu silmään lähitulevaisuudessa.
"Tiedostamme oman asemamme. Levy-yhtiö on vielä itsekin kasvuvaiheessa, ja jos jokin artisteista kasvaa yhtiötä nopeammin, ohjaamme sen mieluusti suurempien tahojen huomiin", Van Dola täsmentää.
Listoilla myös kokemusta
Hiljattain Voodoo julkaisi Pääkkösten jälkimainingeissa 90-luvulla toimimeen EKV-bändin nimikkolevyn. Nauhat olivat unohduksissa 30 vuotta, kunnes yhtye päätyi julkaisemaan ne Voodoon alla tänä kesänä.
Esiintyjävälityksen puolella kokeneita nimiä on tarjolla. Rock-yhtye F♥cking Hippies on perustettu 80-luvulla, Pickles2000:n hihassa on yli 700 cover- kappaletta, ja perhebändi Villain's Inn koostuu kahden sukupolven muusikoista.
Muutenkaan noviiseja ei yhtiön listoilla ole. Vaikka bändi olisikin nuori, löytyy sen taustalta usein eri vuosikymmenillä musiikkia harjoittaneita artisteja.
Asiakkaat tyytyväisiä
Voodoo Entertainmentin esiintyjävälityspalvelut erottuvat markkinoista vankan takuun avulla. Kaikkia yhtiön kautta hankittujen live-esiintyjien kohdalla on voimassa täysi rahat takaisin -takuu.
Mikäli asiakas ei ole tyytyväinen saamaansa palveluun, koko lasku hyvitetään.
"Voin ylpeänä todeta, että vielä emme ole joutuneet hyvittämään ainoatakaan esitystä, mutta sehän on nimenomaan se syy, miksi tällaisen tarjouksen pystymme ensisijaisesti asettamaankin", Van Dola tuumaa.
Lisätiedot:
https://voodooentertainment.net/
https://voodoodj.fi/
https://voodoolive.fi/
Haastattelut:
Mike Van Dola (mike@voodooentertainment.net)
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Voodoo Entertainment on omistautunut pienten, lupaavien ja ammattitaitoisten artistien edustaja, joka toimii sekä levy-yhtiönä että esiintyjien välittäjänä.
Etsitkö juhliisi bändiä, johon ei tarvitse pettyä? Haluatko kruunata tilaisuutesi pienellä luksuksella, tietäen, että samalla tuet varsinaissuomalaista yrittäjyyttä ja kulttuuria?
Emme ehkä ole markkinoiden halvin toimisto, mutta edustuksen luonteesta johtuen pystymme tarjoamaan sinulle palvelua, joka on hyvää vastinetta rahalle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Voodoo People Oy
Esittelyssä "Tuoretta TURUSTA" -soittolista – Turun musiikkimaailman sykkivä sydän13.8.2024 22:44:40 EEST | Tiedote
Musiikin ystäville Tuoretta TURUSTA -soittolista toimii jatkuvasti kehittyvänä uuden musiikin lähteenä. Soittolistan tilaajat kokevat Turun luovan energian raikkaan ja suodattamattoman sykkeen, tuoreena kuin kaupungin kuuluisan kauppahallin tarjonta.
Kyllä, eurodance-sanoituksissa voi esiintyä kokonaisia lauseita!4.6.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Kaipaatko männävuosien rehellistä bailumusiikkia, mutta käteen jää shit music only? Atomic Berries on front-woman Tanita Sundellin ja tuottaja/lauluntekijä Mike Midaksen tähdittämä hurjalla energialla eteenpäin vyöryvä eurodance-spektaakkeli.
Crackwhore-yhtyeeltä comeback-single musiikkivideon kera24.2.2024 10:00:47 EET | Tiedote
Crackwhore-yhtye on taas askeleen lähempänä uuden aikakauden määrittelyä. Heidän tuorein singlensä, "Down and Out", sekä siihen kietoutuva musiikkivideo, on valmis näkemään päivänvalon.
Atomic Berries yllättää – Aikuisviihdetähti Susan Silver vierailee turkulaisyhtyeen uudella musiikkivideolla!13.10.2023 13:00:00 EEST | Uutinen
Suomen musiikkimaailma on tunnettu yllättävistä ja rohkeista käänteistä, mutta harvoin olemme nähneet mitään yhtä puhuttelevaa kuin Atomic Berriesin ja Susan Silverin tuore yhteistyö. Kun Turun sydämestä ponnistava eurodance-yhtye kohtaa erotiikan kuningattaren, lopputulos on enemmän kuin osiensa summa. Video julkaistaan perjantaina 13.10.2023 klo 13.13.
Yli vuosikymmenen toiminnassa ollut esiintyjärekisteri huutokaupataan8.9.2023 09:00:00 EEST | Uutinen
Turkulainen Voodoo People Oy on ilmoittanut myyvänsä suositun VoodooLive.fi -esiintyjärekisterinsä. Verkkopalvelu, joka on toiminut yli vuosikymmenen, yhdistää tilaisuuksien järjestäjät ja erilaiset musiikkiesiintyjät – yhtyeet, trubaduurit, dj:t ja muut.