VR luopuu vaiheittain asemakiinteistöjensä omistuksesta
Asemakiinteistöjen omistajuus on hajautunut vuosien saatossa useille eri tahoille. VR:n lisäksi asemia omistavat esimerkiksi Väylävirasto, Senaatti, yksityiset yritykset ja kunnat. Yhteensä Suomessa on 64 matkustajaliikennettä palvelevaa asemarakennusta. VR käy neuvotteluita omistamiensa 25 aseman tulevaisuudesta ensisijaisesti kaupunkien ja kuntien kanssa.
– Kaupungeilla ja kunnilla on monenlaisia tarpeita ja toiveita asema-alueiden palvelujen ja maankäytön kehittämiselle. Asemiemme siirtyminen niiden omistukseen helpottaisi liikkumisen palveluiden, matkaketjujen sekä yleisemminkin kaupunkirakenteen kehittämistä paikalliset tarpeet huomioiden, toteaa VR:n kiinteistöyksiköstä vastaava talousjohtaja Erkka Repo.
Asemien rooli on muuttunut merkittävästi viime vuosina lipunmyynnin ja muun matkustajainformaation siirryttyä digitaalisiin kanaviin. Samalla esimerkiksi odotustilojen tarve on vähentynyt, kun matkustajat näkevät reaaliaikaisesti tiedon oman junan saapumisesta suoraan digitaalisista kanavista.
– Yli 90 % lipuistamme myydään digikanavista, ja VR Matkalla -sovelluksella on lähes 400 000 käyttäjää kuukaudessa. Digitaalisen kehityksen myötä fyysisten asemarakennusten rooli on muuttunut. VR huolehtii jatkossakin junalla matkustamisen asiakaskokemuksesta ja tarjoaa matkustajapalveluita, esimerkiksi odotustiloja tai matkatavaransäilytystä, muiden tahojen omistamilla asemilla, Repo kertoo.
Taustalla pidempiaikainen kehitys rautatieympäristössä
Asemista luopuminen on jatkumoa myös junaliikenteen kilpailun avautumiselle Open Access -mallilla. Monen rautatietoimijan ympäristössä on luonnollista, ettei asemien omistus ole keskittynyt yhdelle rautatieliikenteenharjoittajalle. Jo aiemmin rautatieinfran omistajuus ja operaattorin rooli ovat eriytyneet toisistaan. Asemakiinteistöistä luopuminen ei muuta VR:n taloudellista asemaa, koska osinkopolitiikan mukaan kiinteistöjen nettomyyntituotot jaetaan valtio-omistajalle.
Tällä hetkellä VR omistaa 25 matkustaja-asemakiinteistön lisäksi kolme raja-asemaa. Asemista luopuminen tapahtuu vaiheittain lähivuosina. Helsingin ja Tampereen asemat eivät ole lähivuosina luovutettavien asemien joukossa johtuen niissä käynnissä olevista kehityshankkeista. Myös raja-asemien tilannetta tarkastellaan erikseen.
VR omistaa seuraavat asemat: Akaa Toijala, Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Joensuu, Järvenpää, Kajaani, Kerava, Kolari, Kotka, Kouvola, Kuhmo Vartius, Kuopio, Kemijärvi, Lahti, Lappeenranta Vainikkala, Mikkeli, Oulainen, Parkano, Pieksämäki, Riihimäki, Siilinjärvi, Tampere, Turku, Turku Kupittaa, Tuusula Jokela, Varkaus sekä Tohmajärvi Niirala.
Yhteyshenkilöt
VR:n media desk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puhelinnumerossa 029 434 7123 ja sähköpostiosoitteessa viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa toimistoaikana. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.
Tietoja julkaisijasta
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikkumista. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2022 kyydissämme tehtiin 194,2 miljoonaa matkaa ja kuljetimme 34,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 107,0 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 9 000 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
VR:n ja Kummien yhteistyö tukee potilasperheiden liikkumista kodin ja sairaalan välillä8.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
VR:n ja Lastenklinikoiden Kummien yhteistyö jatkuu. Vuonna 2025 VR lahjoittaa Kummien kautta 250 junamatkaa yliopistollisten lastensairaaloiden potilasperheille mahdollistamaan liikkuminen kodin ja sairaalan välillä hoitojaksojen aikana.
Lähiliikenteen konduktöörien lakolla ei ole vaikutusta junaliikenteeseen7.5.2025 15:56:44 EEST | Tiedote
JHL on ilmoittanut aloittavansa lähiliikenteen konduktöörien kaksipäiväisen työtaistelun torstaina 8.5. Lakolla ei ole vaikutusta VR:n tai HSL:n junaliikenteeseen ja kaikki vuorot ajetaan aikataulun mukaan.
VR voitti jälleen merkittävän raideliikennöintisopimuksen Etelä-Ruotsissa30.4.2025 13:20:20 EEST | Tiedote
VR on voittanut Ruotsissa Skånen alueella Pågatågen-raideliikennöintisopimuksen. Uusi sopimus on osoitus luottamuksesta VR:n korkeaan laatuun, sillä VR voitti kyseisen liikennöinnin tarjouskilpailutuksen jo kolmannen kerran peräkkäin.
VR voitti kaksi uutta ostoliikenteen bussiliikennesopimusta Tukholman alueella28.4.2025 14:50:00 EEST | Tiedote
VR on voittanut kaksi linja-autoliikenteen tarjouskilpailua Tukholman alueella. Sopimukset alkavat elokuussa 2026. Suurin osa liikenteestä ajetaan ympäristöystävällisesti sähköbusseilla.
Päiväjunissa on vielä tilaa – vielä ehdit pääsiäisen viettoon junaillen15.4.2025 09:09:04 EEST | Tiedote
Pääsiäisen junaliikenne on käynnistymässä vilkkaana. Suosituin menoliikenteen päivä on torstai 17.4. Yöjunien odotetaan tänäkin vuonna tulevan täyteen, mutta päiväjunissa on edelleen hyvin tilaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme