Vuoden Hesburger 2020 on Nurmijärven Klaukkalassa

Vuoden 2020 parhaaksi Hesburger-ravintolaksi on valittu Hesburger Nurmijärvi Klaukkala. Valinta on seurausta määrätietoisesta työstä, jota vielä pari vuotta sitten muun muassa henkilöstöpulan kanssa kamppailleessa ravintolassa on tehty.
Ravintolapäällikkö Ella-Maija Viitasen viimeinen työpäivä ennen vanhempainvapaata sai perjantaina yllättävän käänteen, kun ravintolaan saapui yllättäen arvovaltainen palkitsijakaarti.
– Olin todella yllättynyt palkinnosta. Olemme tehneet tiimillä pitkäjänteisesti töitä ja on hienoa, että sitä arvostetaan. Voin nyt hyvillä mielin jättää ravintolan osaaviin käsiin, Ella-Maija Viitanen sanoo.
Vuonna 2007 Hesburgerin palveluksessa aloittanut Ella-Maija Viitanen on luotsannut Klaukkalan Hesburgerin parikymmenhenkistä tiimiä reilut kaksi vuotta.
Nurmijärvellä on jo kolme Hesburgeria
– Klaukkalassa on tehty todella hyvää työtä. Ravintola on noudattanut järjestelmällisesti ja tinkimättömästi ketjumme toimintaa ohjaavia kriteereitä laadun, palvelun ja siisteyden saralla, unohtamatta muita ketjun määrittelemiä tavoitteita. Tämä työ on nostanut sen koko Suomen menestyksekkäimmäksi Hesburger-ravintolaksi 2020, kiittelee Hesburgerin operatiivinen johtaja Vesa Viitanen.
Nurmijärveläiset ovat ottaneet Klaukkalan Hesburger-ravintolan omakseen ja sen johdosta ketju avasi kunnan alueelle jo kolmannen ravintolan vuonna 2018. Klaukkalan lisäksi nurmijärveläiset voivat herkutella Hesburgerin tuotteilla Rajamäen drive-in -ravintolassa ja Myllykukon Neste-liikenneasemalla.
Vuoden kenttäpäällikkö pohjoisesta
Ravintoloiden lisäksi Hesburger-ketju palkitsi muitakin onnistujia. Vuoden kenttäpäällikön tittelin pokkasi kemiläinen Tytti Juntikka, joka vastaa pohjoisen Suomen Hesburger-ravintoloista. Tällä hetkellä Kokkolasta Tornioon ulottuvaan alueeseen kuuluu 13 ravintolaa. Juntikka sai kiitosta erityisesti välittävästä ja huolehtivasta asenteestaan, jolla hän on ottanut siipiensä suojaan ison määrän ravintoloita.
– Ajattelutapani on positiivinen ja eteenpäin katsova kaikissa tilanteissa. Maantieteellisesti toimin laajalla alueella. Onnistumiset ovat mahdollisia yhdessä hyvän tiimin kanssa ja jokaisen työpanos ja tekeminen merkityksellistä, Juntikka sanoo.
– Ketjun apu ja tuki kaikissa asioissa on korvaamattoman suurta. Meillä töitä tehdään yhdessä ja yhteen hiileen puhaltaen ja sen vuoksi haluan sanoa kiitokset jokaiselle Hesburger-perheeseen kuuluvalle - erityisesti oman alueeni ravintoloiden esimiehille ja henkilökunnalle sekä omille esimiehilleni.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heini SantosViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 310 3054heini.santos@hesburger.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta ja Valko-Venäjältä. Ketjun palveluksessa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Vuoden 2020 verollinen myynti Suomessa oli 217 miljoonaa euroa ja ulkomailla 107 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Tämä “jäätelökioski” on auki ympäri vuoden – Hesburgereissa myydään talvikaudella liki miljoona jäätelöannosta11.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Hesburgereissa jäätelö ei ole vain kesäherkku, vaan tasaisesti ympäri vuoden myytävä tuote. Viimeisen vuoden aikana jäätelöannoksia on myyty yli 3,5 miljoonaa kappaletta, joista lähes miljoona yksistään talvella. Jäätelömassan ja Hesburgerille kehitettyjen pirtelömakujen valmistuksesta vastaa Valio.
Hesburger avaa uuden suuren ravintolan Jyväskylän Seppälään – avajaisia vietetään perjantaina 5.12.4.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Hesburger avaa Ahjokadun ja Seppäläntien kulmaan uuden 470-neliöisen Drive-in-ravintolan, joka korvaa tontilla aiemmin toimineen pienen Hesburgerin. Uudessa ravintolassa on 64 asiakaspaikkaa ja uutuutena oma drive-in-luukku prepaid-tilauksille.
Hesburgerin Ieva Salmela on vuoden ihmisläheisin johtaja – Hesburger nousi Suomen ihmisläheisimpien työpaikkojen kuuden kärkeen28.11.2025 14:37:46 EET | Tiedote
Hesburgerin kansainvälisen viestinnän ja markkinoinnin johtaja Ieva Salmela on valittu vuoden ihmisläheisimmäksi johtajaksi HumanPower25-kilpailun yli 250 henkilöä työllistävien yritysten sarjassa. Lisäksi Hesburger sijoittui ihmisläheisimpien työpaikkojen kuuden parhaan joukkoon.
Hesburger nousi työnantajabrändien kolmen kärkeen31.10.2025 14:14:06 EET | Tiedote
Hesburger on valittu vuoden 2025 työnantajabrändien kärkikolmikkoon. Hesburger erottui erityisesti aitoudellaan ja kyvyllään puhutella nuoria työnhakijoita heidän omassa mediaympäristössään.
Hesburger asetti kovan tavoitteen – Nyt noin joka seitsemäs myyty tuote on kasvipohjainen1.9.2025 14:15:00 EEST | Tiedote
Hesburgerin tähtäimessä on, että vuoteen 2030 mennessä puolet myydyistä tuotteista olisi kasvipohjaisia. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin loppukiriä, johon kannustimena toimii tuotteiden matalampi hinta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme