Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun voittajaksi 4H Suomen Taimiteko

4H Suomen Taimiteko palkittiin Keskuskauppakamarin järjestämässä Vuoden vastuullisuusteko –kilpailussa 4.11.2021. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Voittaja valittiin kahden finalistin väliltä yleisöäänestyksellä. Toisena finalistina oli Matkahuolto – Porvoon kyläkyyti.
”Kumpikin finalisti pystyi teossaan yhdistämään ilmastovastuun ja sosiaalisen vastuun oivaltavalla tavalla. Finalistit antavat myös esimerkkiä siitä, miten vastuullisuutta ja yrityksen sosiaalista kädenjälkeä voi kehittää toiminnan koosta riippumatta”, Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Antti Turunen sanoo.
4H-liitto iloitsi saamastaan tunnustuksesta.
"Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun voitto on palkinto ja kiitos laajalle joukolle eri toimijoita. Taimiteko ei olisi syntynyt ilman ennakkoluulottomia kumppaneita, mutta ilmiöksi Taimiteon ovat tehneet toimintaan osallistuneet sadat nuoret", Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski sanoo.
Kilpailuun yli 160 ehdotusta
Vuoden vastuullisuusteko -kilpailuun osallistui yli sata vastuullisuustekoa. Planet Companyn ja KPMG:n suorittaman esikarsinnan jälkeen Keskuskauppakamarin vastuullisuuslautakunta arvioi yhteensä kymmentä tekoa.
Vastuullisuuslautakunta painotti finalistien tekojen kekseliäisyyttä, ennakkoluulottomuutta sekä kykyä yhdistää eri vastuullisuusalueita uudella tavalla. Osallistujien joukosta nousi kaksi finalistia esille, jotka täyttivät nämä vastuullisuuslautakunnan asettamat kriteerit.
”Usealla yrityksellä teot liittyivät ilmastonmuutoksen torjuntaan ja esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöönottoon omassa toiminnassa. Teot olivat vaikuttavia ja esimerkillisiä monella tapaa, mutta kenties hieman yllätyksettömiä. Vastuullisuuslautakunta katsoi, että oman toiminnan hiilijalanjäljen- tai ympäristövaikutusten minimointi on nykyään keskeinen osa jokaisen vastuullisen yrityksen työtä”, Turunen sanoo.
Lisätietoja kilpailusta: https://kauppakamari.fi/vastuullisuus/vuoden-vastuullisuusteko/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti TurunenVastuullisuusasiantuntija
Puh:09 4242 6265antti.turunen@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihen linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi toteutettava ripeästi7.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun6.5.2025 16:02:39 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme