Vuodenvaihde tuo muutoksia eläkkeisiin: eläkeikä nousee ja eläkkeiden määriä korotetaan
27.12.2019 07:31:00 EET | Työeläkeyhtiö Elo | Tiedote

Ensi vuoden alusta vuonna 1957 syntyneet voivat siirtyä eläkkeelle aikaisintaan 63 vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä. Jos alin eläkeikä tulee täyteen marraskuussa, vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan joulukuussa. Eläkeiän nouseminen johtuu vuonna 2017 voimaantulleesta eläkeuudistuksesta.
Työeläkeyhtiö Elon asiantuntijan mukaan alimman eläkeiän täyttyminen ei aina välttämättä ole se paras hetki jäädä eläkkeelle.
– Eläkeiän lähestyessä kannattaa pohtia, mikä on paras aika juuri oman elämän kannalta. Asiaan voi vaikuttaa esimerkiksi puolison työura, lasten ja lastenlasten elämänvaiheet tai jopa muuttosuunnitelmat ulkomaille, kertoo Elon eläkeneuvontapäällikkö Satu Saulivaara.
Eläkkeen määrään vaikuttaa työuran pituus ja palkkakehitys sekä elinaikakerroin
Eläkepäiviään odottavien suurimman mietinnän aihe eläkkeelle jäämisen ajankohdan lisäksi on eläke-eurojen määrä. Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama elinaikakerroin vuodelle 2020 pienentää vuonna 1958 syntyneiden ensi vuonna tai sen jälkeen alkavia vanhuuseläkkeitä 4,6 prosenttia.
Jo myönnettyihin eläkkeisiin se ei vaikuta.
– Elinaikakertoimen eläkettä pienentävää vaikutusta voi paikata työskentelyllä. Mitä pidempään töitä paiskii, sitä paremman eläkkeen saa. Elinaikakerrointa ei kuitenkaan pääse pakoon, vaan sitä sovelletaan kaikkiin eläkkeisiin, neuvoo Saulivaara.
Osittainen varhennettu vanhuuseläke keventää työtaakkaa
Jos töissä jaksaminen täyteen eläkeikään asti arveluttaa, osittainen varhennettu vanhuuseläke voi olla hyvä vaihtoehto.
– Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen suosio on säilynyt ja etenkin yrittäjät ovat löytäneet eläkkeen, sanoo Saulivaara.
Osittainen varhennettu vanhuuseläke ei ole sidoksissa työskentelyyn. Sen rinnalla on mahdollista työskennellä aivan kuten ennenkin tai sen avulla voi vähentää työskentelyä.
Osittainen varhennettu vanhuuseläke vaikuttaa lopulliseen vanhuuseläkkeeseen vähentävästi.
– Jos vaihtoehto kiinnostaa, kannattaa olla yhteyksissä omaan eläkeyhtiöön ja selvittää jo ennen eläkkeen hakemista osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen määrä sekä sen jälkeisen vanhuuseläkkeen määrä. Myös verottajan puoleen on syytä kääntyä, sanoo Saulivaara.
Pienimpiin eläkkeisiin muutaman kymmenen euron korotuksia
Pientä eläkettä saavien verorahoitteisiin eläkkeisiin tulee korotus heti vuoden alusta. Täyttä kansaneläkettä korotetaan noin 34 eurolla kuukaudessa ja täyden takuueläkkeen määrä kasvaa 50 eurolla kuukaudessa.
Yli 600 000 eläkeläistä on siis saamassa vähintään pienen määrän lisäeuroja kuukausittaiseen eläkkeeseen.
Vuoden 2020 työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettiin aiemmin syksyllä
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti tulevan vuoden työeläkeindeksin ja palkkakertoimen lokakuussa. Vuonna 2020 työeläkeindeksi on 2617. Maksussa olevat työeläkkeet siis nousevat noin 1,2 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.
Palkkakerroin on 1,446 vuonna 2020 ja nousee noin 2 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon.
– Muutosten avulla pidetään huolta siitä, että eläkkeiden taso säilyy vanhuuseläkkeen alkamisvuoden tasolla ja eläkeläisten taloudellinen tilanne ei heikkene talouden kehittyessä, muistuttaa Saulivaara.
Lisätietoa sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteissa:
Yhteyshenkilöt
Satu SaulivaaraEläkeneuvontapäällikkö
Puh:040 725 8935Kristiina NieminenViestinnän suunnittelupäällikkö
Puh:040 586 8778kristiina.nieminen@elo.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Yritykset panostavat vastuullisuuteen sääntelyn keventyessäkin – Elo nousi EcoVadis-arvioinnissa parhaaseen prosenttiin20.8.2026 08:58:00 EEST | Tiedote
Kun vastuullisuusdata vaikuttaa yhä useammin rahoitukseen, kilpailutuksiin ja toimitusketjujen hallintaan, todennettavasta vastuullisuustyöstä on tullut yrityksille liiketoiminnan edellytys. Työeläkeyhtiö Elo nousi EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa platinatasolle ja sijoittui arvioitujen yritysten parhaaseen prosenttiin 87/100 pisteellä.
Elo redovisade den bästa kvartalsavkastningen i bolagets historia − en stark solvens stöder förberedelserna för pensionsreformen14.8.2026 09:06:02 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elos placeringar gav i januari–juni en avkastning på 6,4 procent, dvs. 2,2 miljarder euro. Placeringsavkastningen på 6,2 procent under det andra kvartalet är den bästa kvartalsavkastningen i Elos historia. Resultatet uppnåddes i en omvärld som präglades av geopolitisk osäkerhet och kriget i Iran.
Elo teki historiansa parhaan kvartaalituoton − vahva vakavaraisuus tukee valmistautumista eläkeuudistukseen14.8.2026 09:06:02 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 6,4 prosenttia eli 2,2 miljardia euroa. Toisen neljänneksen 6,2 prosentin sijoitustuotto on yhtiön historian paras kvartaalituotto. Tulos saavutettiin toimintaympäristössä, jota leimasivat geopoliittinen epävarmuus ja Iranin sota.
Elon Pettersson: YEL-uudistus lisää yrittäjän valinnanvapautta, mutta työ ei ole vielä valmis23.6.2026 17:48:42 EEST | Blogi
Yrittäjien eläkejärjestelmä ottaa askeleen eteenpäin, kun YEL:iin lisätään joustavuutta ja valinnanvapautta. Jatkossa yrittäjä voi valita vakuutuksensa perusteeksi niin sanotun ansiomallin tai kokonaisarviomallin. Käytännössä yrittäjä päättää jatkossa itse, haluaako hän pohjata eläkemaksunsa verotettaviin ansioihin vai nykyisen kaltaiseen työtuloon. Olemme eläkealalla pitkään toivoneet, että yritystoiminnan vaihtelut näkyisivät paremmin eläkemaksujen tasossa ja yrittäjien eläketurva määräytyisi mahdollisimman pitkälle julkisista rekistereistä löytyvien tietojen pohjalta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan. Minkälainen vaikutus uudella YEL-mallilla on? Uuden lainsäännön ennakoidaan alentavan eläkemaksuja jopa 40 prosentilla yrittäjistä. Olennaista on huomata muutoksen aikataulu. Eläkemaksujen alentuminen tapahtuu vasta lain voimaantulon jälkeen, mutta sitä ennen maksut nousevat nykyisen lainsäädännön mukaisten työtulotarkistusten myötä. YEL on vakuutus ja sosiaal
Miten eläkevarojen sijoittaminen muuttuu? Elon podcast pureutuu uudistuksen ytimeen22.6.2026 12:53:27 EEST | Uutinen
Eläkeuudistus astuu voimaan 1.7.2026 ja muuttaa tapaa, jolla eläkevaroja sijoitetaan, hajautetaan ja riskiä kannetaan. Muutokset toteutetaan vuoden aikana kolmessa vaiheessa. Uudistus lisää mahdollisuuksia tavoitella parempia tuottoja eläkevaroille, mutta samalla sijoitusten riskitaso ja tuottojen vaihtelu kasvavat. Mitä muutos tarkoittaa käytännössä sijoitussalkulle, odotettaville tuotoille ja eläkejärjestelmän kestävyydelle? Näihin kysymyksiin pureudutaan Elon podcastin Helenius & Vatanen – SYVÄPUHETTA TALOUDESTA uudessa jaksossa. Keskustelijoina ovat Elon pääekonomisti Tiina Helenius ja allokaatiojohtaja Kari Vatanen. He ovat kokeneita makrotalouden ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntijoita, jotka avaavat uudistuksen taustoja ja vaikutuksia analyyttisesti ja pintaa syvemmältä. Podcastissa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Miksi eläkeuudistus tarvitaan nykyisessä talousympäristössä? Miten pitkä matalan korkotason jakso on vaikuttanut eläkevarojen tuottoihin ja järjestelmän kestävyy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
