Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajakysely 2023: Maltti yhdistävä tekijä niin velanotossa, asuntojen ostossa kuin vuokrankorotuksissakin

Jaa
Valtaosalla vuokranantajista on velkaa maltillisesti ja tähtäimenä eläkepäivien lisätulo. Tämä käy ilmi Suomen Vuokranantajien tuoreesta jäsenkyselystä, johon vastasi yli 2300 yksityistä pienvuokranantajaa. Korkojen ja hoitokulujen nousu on heikentänyt asuntosijoittamisen kannattavuutta ja lisännyt riskejä, mikä on näkynyt kasvavana malttina uusien sijoitusasuntojen ostamista kohtaan. Maltti on näkynyt myös vuokrankorotuksissa.
Kuva: Roman Babakin
Kuva: Roman Babakin

Valtaosalla velkaa maltillisesti

Kyselyyn vastanneista vuokranantajista noin 60 prosentilla sijoitusasunnot olivat kokonaan velattomia tai lainaa, joko pankin myöntämää sijoitusasunto- tai taloyhtiölainaa, oli alle puolet suhteessa kaikkien sijoitusasuntojen arvoon. Noin 15 prosentilla asunnot olivat täysin velattomia.

Taloyhtiölainaa ei ollut lainkaan 29,1 prosentilla vastaajista. Yli 70 prosenttia taloyhtiölainaa suhteessa sijoitusasuntojen arvoon oli vain 1,2 prosentilla vastaajista. Vain noin joka kymmenellä vastaajalla taloyhtiölainaa oli yli 50 prosenttia suhteessa kaikkien sijoitusasuntojen arvoon.

Suuria vaikeuksia maksaa viimeisen 12 kuukauden aikana taloyhtiölle hoito- tai rahoitusvastiketta on ollut vain yhdellä vastaajalla tuhannesta.

”Valtaosalla vuokranantajista on asuntoja yhdestä kahteen ja lainaa kohtuullisesti. Pienvuokranantajat ovat muuttuneet varovaisiksi uusien sijoitusasuntojen ostamisen suhteen, mutta jatkavat muutoin normaalisti kotien tarjoamista. Markkinoiden heilahtelut kuuluvat pelin henkeen, mutta tulevan hallituksen ei kannata heikentää pienten vuokranantajien toimintaedellytyksiä veronkorotuksilla tai sääntelyllä. Riskinä on vuokra-asuntotarjonnan niukkeneminen ja keskittyminen”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen toteaa.

Riskien kasvu tuonut malttia ostointoon

Yleisin tavoite asuntosijoittamisessa on säästäminen eläkepäivien toimeentulon turvaksi. Näin kertoi 44,2 prosenttia kyselyyn vastanneista. Noin neljännes vastaajista mainitsi tärkeimmäksi päämääräkseen nykyisen omaisuuden arvon turvaamisen.

Kyselyn perusteella yksityiset vuokranantajat ovat riskin kaihtajia. Noin 95 prosenttia vastaajista ilmoittaa välttelevänsä suuria riskejä ja tavoittelevansa joko pientä tai maltillista tuoton ja riskin suhdetta. Vastaajat nostivat merkittävimmiksi asuntosijoittamisen riskeiksi hoitokulujen ja korkojen nousun sekä taloussuhteen heikkenemisen.

”Asunnot ovat monella valikoituneet sijoituskohteeksi, koska ne nähdään vakaina tasaisen tuoton tuojina. Korkojen ja hoitokulujen nopea nousu on kuitenkin lisännyt asuntosijoittamisen riskejä ja heikentänyt kannattavuutta. Tämän seurauksena aikeet hankkia sijoitusasunto kuluvan vuoden aikana ovat selvästi laskeneet viime vuosien kyselyistä”, kertoo Rokkanen.

Vuoden 2021 Vuokranantaja-kyselyssä noin 55 prosenttia ja vuoden 2022 kyselyssä vielä noin 50 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa joko aikeissa tai ainakin kiinnostuneita ostamaan uuden sijoitusasunnon tulevan kahdentoista kuukauden aikana sopivan kohteen ilmaantuessa. Tämän vuoden kyselyssä potentiaalisten sijoitusasunnon ostajien osuus oli laskenut 39 prosenttiin.

Maltti näkynyt myös vuokrankorotuksissa

Noin kolme neljästä yksityisestä vuokranantajasta ei ole korottanut vuokraa lainkaan viimeisen vuoden aikana. Vuokraa korottaneista vuokranantajista kaksi kolmesta päätyi pienempään korotukseen kuin vuokrasopimus olisi sallinut. Kyselyn perusteella yleisin vuokrankorotusperuste vuokrasopimuksissa on inflaatiota seuraava elinkustannusindeksi.

”Kasvanut asuntotarjonta ja koronapandemian vaikutukset kysyntään ovat kiristäneet kilpailua vuokralaisista. Epävarmassa markkinatilanteessa monet yksityiset vuokranantajat jättivät korottamatta vuokria. Vuokra-asuntojen kysynnässä oli kuitenkin nähtävissä viime vuoden jälkimmäiselle puoliskolla selvää piristymistä”, Rokkanen sanoo.

Puolet vuokranantajista naisia

Asuntosijoittaminen on hyvin tasa-arvoinen sijoitusmuoto. Kyselyyn vastanneista vuokranantajista puolet oli naisia, ja niin ikään verottajan tilastot vuokratulojen saajista vahvistavat vuokranantajissa olevan yhtä paljon naisia ja miehiä. Kyselyn perusteella tyypillinen vuokranantaja on keskituloinen ja keski-ikäinen, ja hän omistaa yhdestä kahteen vuokra-asuntoa. Vastaajista 93 prosenttia ilmoitti vuokraavansa kerrostaloasuntoa, 14,3 prosenttia rivitaloasuntoa ja 7,9 prosenttia pientaloa.

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely toteutettiin 17.11.-6.12.2022. Kyselyyn vastasi 2317 yksityistä vuokranantajaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Roman Babakin
Kuva: Roman Babakin
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 30 000 vuokranantajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrien nousuvauhti hidastui lähes kaikkialla, ja Espoossa sekä Vantaalla vuokrat jopa laskivat – ”pääkaupunkiseudulla ei näy merkkejä vuokra-asuntopulasta edes kiikareilla”17.4.2025 09:30:54 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,9 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu lähes pysähtyi – vuosimuutos oli vain 0,1 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selvästi enemmän, 1,4 prosenttia, mutta myös siellä kasvu on hidastunut. Vuokrakehitys on hidastunut selvästi ja yhä useammalla alueella nähtiin laskevia vuokria. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi, Oulu ja Tampere, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyivät hienoiseen laskuun, taloussuhdanteen heikkeneminen kasvava riski15.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät nyt hienoiseen laskuun. Tulonhankkimislainan saanti asuntosijoitustoimintaan on vaikeutunut selvästi: näin kokee jopa 40 prosenttia lainaa hakeneista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Ihmetyttääkö taloyhtiön touhu? Käytä kyselyoikeuttasi kevään yhtiökokouksessa3.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi on käynnistynyt. Suomen Vuokranantajien juristi Saara Penttilä kertoo, miksi jokaisen osakkaan kannattaa osallistua taloyhtiön yhtiökokoukseen myös kevätauringon paistaessa ja mihin asioihin siellä on hyvä kiinnittää huomiota. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.

Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän13.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote

Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye