Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrasopimusten rahavakuuksille on olemassa useita vaihtoehtoja

23.10.2019 10:00:00 EEST | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Jaa
Vuokrasopimusten vakuutena on perinteisesti käytetty rahavakuutta, joka on talletettu joko vuokranantajan tilille tai erilliselle vakuustilille. Vuokramarkkinoiden kehittyessä myös muunlaiset vakuusratkaisut ovat kuitenkin yleistymässä.

”Vuokrasopimuksessa voidaan lain mukaan sopia enintään kolmen kuukauden vuokraa vastaavasta vakuudesta. Jäsenillemme tekemämme kyselyn perusteella yleisimmin vuokrasuhteissa käytetty vakuus on vielä tällä hetkellä kahden kuukauden vuokraa vastaavan summan tallettaminen vuokranantajan tilille. Vakuus palautetaan vuokralaiselle viivytyksettä vuokrasuhteen päätyttyä, jos kaikki vuokrat on maksettu ja asunto on siivottu ja kunnossa tavanomaista kulumista lukuun ottamatta”, kertoo Suomen Vuokranantajien päälakimies Tarik Ahsanullah.  

Muutos vuokramarkkinoilla on kuitenkin näkyvissä. Viime aikoina yksityisille vuokranantajille on tullut tarjolle perinteisen rahavakuuden korvaavia tai niitä täydentäviä palveluita. Niissä vuokranantaja tai vuokralainen voi ostaa vuokrasopimuksen velvoitteiden laiminlyönnin varalle takauksen kuukausimaksullisena palveluna. Takauspalvelun avulla vuokranantaja pystyy tarjoamaan joko kokonaan vakuudettomia sopimuksia tai alentamaan vuokralaiselta vaadittavan vakuuden määrää.

Isot vuokranantajat ovat jo lähteneet vuokraamaan kohteitaan jopa kokonaan ilman vakuutta. Tämä kasvattaa asuntojen kysyntää markkinoilla ja on selvä kilpailuetu suhteessa vakuutta vaativiin vuokranantajiin. Perinteinen tilille talletettava rahavakuus on vuokralaiselle summana iso ja valintatilanteessa vuokralainen saattaa valita sen asunnon, johon vuokravakuutta ei tarvita.

”Halusimme tuottaa jäsenillemme ulkopuolisen asiantuntijan teettämän vertailun erilaisista mahdollisista vakuuksista. Perinteistä talletusta voidaan pitää edelleen vuokranantajan kannalta hyvältä ratkaisuna. Uusissa tuotteissa on kuitenkin selkeitä etuja, sillä asunnon vuokraus ja vakuuksien hallinnointi on helpompaa. Takauspalvelusta maksettava hinta kompensoituu usein jo sillä, että asunnon vuokrattavuus markkinoilla parantuu. Myös vuokralaiset voivat olla valmiita maksamaan korkeampaa vuokraa, jos pääomaa ei tarvitse sitoa vakuuteen. Joka tapauksessa vuokranantaja voi vähentää takauspalvelusta maksamansa hinnan vuokratulojen verotuksessa”, Ahsanullah jatkaa.

Jos vuokranantaja harkitsee takauspalvelun käyttämistä vuokralaiselta vaadittavan vakuuden sijasta tai sitä täydentävänä, kannattaa takauksen ehdot lukea huolellisesti läpi. ”Huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti takauksen kattavuuteen sekä realisoinnin helppouteen tilanteessa, jossa vuokralainen on jättänyt vuokria maksamatta tai aiheuttanut asunnolle vahinkoa. Lisäksi on hyvä varmistua takausta tarjoavan tahon vakavaraisuudesta, jotta takauksen realisointi todella onnistuu tarpeen tullen”, Ahsanullah toteaa.

Suomen Vuokranantajat ry on teettänyt vertailun markkinoilla tarjolla olevista vakuusvaihtoehdoista. Vertailuun voi tutustua Suomen Vuokranantajien jäsensivuilla.

Haluatko vertailun käyttöösi mediaa varten? Laita viestiä Liina Länsiluoto, liina.lansiluoto@vuokranantajat.fi, p. 040 8354 900.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 19 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Samat kaupungit johtavat vuokrakehitystä – pääkaupunkiseudulla vuokrat yhä laskussa16.7.2026 09:16:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Kehitys jatkuu pitkälti ennallaan: vahvat korkeakoulukaupungit vetävät vuokrakehitystä, kun taas pääkaupunkiseudulla runsas vuokra-asuntojen tarjonta pitää vuokrat edelleen laskussa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Turku putosi seitsemänneksi Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – asuntosijoitusmarkkinan painopiste on muuttunut10.7.2026 12:24:44 EEST | Tiedote

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Turku sijoittui tänä vuonna seitsemänneksi, kun se vielä vuonna 2024 oli rankingissa toinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa9.7.2026 09:43:58 EEST | Tiedote

Rovaniemi nousi viime vuonna Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa ykköspaikalle ja tuoreessa rankingissa onnistui säilyttämään kärkipaikkansa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Pohjalaiskaupungit vahvistavat asemiaan asuntosijoittajien suosikkeina – Kokkola jo viidenneksi, Vaasa kymmenen parhaan joukossa3.7.2026 10:56:49 EEST | Tiedote

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa, Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Pohjaiskaupunkien tulokset olivat kuitenkin varsin vahvoja: Kokkola nousi viidenneksi, Vaasa sijoittui kymmenenneksi ja Seinäjoki säilytti asemansa sijalla 13. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa asuntosijoittajien kaupunkirankingissa – Helsinki vajosi toiseksi viimeiseksi24.6.2026 06:05:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi nousi viime vuonna kaupunkirankingin kärkeen ja säilytti ykkössijansa myös Suomen Vuokranantajien tuoreimmassa vertailussa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit putosivat rankingin häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye