Vuonna 2020 Suomessa löytyi 1 496 euroseteliväärennöstä
22.1.2021 11:00:00 EET | Suomen Pankki | Tiedote
Suomessa setelikierrosta löydettiin vuoden 2020 aikana 1 496 euroseteliväärennöstä. Määrä on kasvanut viime vuodesta, mutta on edelleen muuhun euroalueeseen verrattuna vähäinen.
”Kierrosta löytyneiden euroseteliväärennösten määrä on kasvanut edellisvuoteen nähden, mutta lukumäärä on edelleen maltillinen”, sanoo seteliasiantuntija Olli Vehmas Suomen Pankista.
Vuonna 2020 Suomessa kierrossa olleiden setelien joukosta löydettiin eniten 20 euron väärennöksiä, niitä oli yhteensä 629. Seuraavaksi eniten oli 10 euron väärennöksiä eli 410, ja 50 euron väärennöksiä oli 358.
"Väärennösten havaitseminen on helppoa ja nopeaa opettelemalla setelin turvatekijät ja tarkistamalla ne aina seteleitä käsiteltäessä", Vehmas kertoo.
|
Ajanjakso |
2016 |
2017 |
2018 |
2019 |
2020 |
|
Väärennösten lukumäärä |
2171 |
766 |
833 |
980 |
1496 |
Väärennöksiä ehkäistään uudella eurosetelisarjalla, jonka viimeisimmät, arvoltaan 100 ja 200 euron setelit laskettiin liikkeeseen 2019. Muut seteliarvot on uusittu jo aiemmin. Setelien turvatekijöissä on käytetty uusinta tekniikkaa, jonka ansiosta seteleitä on entistäkin vaikeampi väärentää.
Euroseteleissä on useita turvatekijöitä, joiden avulla setelin aitouden voi tarkastaa. Tarkastuksessa voi käyttää yksinkertaisia testejä: tunnustele setelin painatusta, katso seteliä valoa vasten ja kallistele seteliä. Jos on epävarma yksittäisen setelin aitoudesta, väärennökseksi epäilemäänsä seteliä kannattaa verrata sellaiseen, jonka tietää olevan aito. Ohjeita ja oppaita setelin aitouden tarkastamiseen löytyy Suomen Pankin verkkosivuilta (www.suomenpankki.fi > Raha ja maksaminen).
Euroopan keskuspankki kertoo tämänpäiväisessä tiedotteessaan (www.ecb.europa.eu) euroseteliväärennösten kokonaistilanteesta.
Lisätietoja Suomen tilanteesta:
Olli Vehmas, seteliasiantuntija, Suomen Pankki, puh. 09 183 3410
Kristian Meismaa, rikosylikonstaapeli, KRP, puh. 0295 48 6837
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Obalanserna i Kinas tillväxt fördjupas2.11.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Den ekonomiska tillväxten i Kina har bromsat in 2026, samtidigt som tillväxtens struktur har blivit alltmer obalanserad. Ökningen i den inhemska efterfrågan har varit dämpad och läget inom fastighetssektorn är fortsatt svårt. Däremot har exporten, produktionen av högteknologiska produkter och statsstödda investeringar burit upp den ekonomiska tillväxten. Samtidigt har obalansen mellan produktionen och efterfrågan bidragit till att de handelspolitiska spänningarna har ökat.
Kiinan kasvun epätasapainot syvenevät2.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Kiinan talouskasvu on hidastunut vuonna 2026, ja kasvun rakenne on muuttunut entistä epätasapainoisemmaksi. Kotimaisen kysynnän kasvu on ollut heikkoa ja kiinteistösektorin tilanne on pysynyt vaikeana. Sen sijaan vienti, korkean teknologian tuotanto ja valtion tukemat investoinnit ovat kannatelleet talouskasvua. Tuotannon ja kysynnän välinen epätasapaino kasvattaa samalla kauppapoliittisia jännitteitä.
China’s growth imbalances deepen2.11.2026 07:00:00 EET | Press release
As China’s economy has slowed this year, its growth structure has become increasingly unbalanced. Domestic demand remains weak, and the situation in the real estate sector remains challenging. At the same time, high-tech manufacturing and state-supported investment underpin economic growth. The imbalance between production capacity and demand within China has become a driver of international trade tensions.
Eurosystemets penningpolitiska beslut29.10.2026 15:18:01 EET | Pressmeddelande
ECB-rådet beslutar om penningpolitiken i euroområdet. ECB-rådet beslutade i dag att hålla de tre styrräntorna oförändrade.
EKP:n rahapoliittisia päätöksiä29.10.2026 15:18:01 EET | Tiedote
EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta. EKP:n neuvosto päätti tänään pitää EKP:n kolme ohjauskorkoa ennallaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
