Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Vuonna 2021 perustettiin uusia luonnonsuojelusuojelualueita 1738 hehtaaria pohjalaismaakuntiin (Pohjalaismaakunnat)

Jaa
Vuoden 2021 aikana Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus toteutti yhteensä 1738 hehtaaria erilaisia suojelualueita Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa. METSO-ohjelmaa toteutettiin yhteensä 703 hehtaaria, HELMI-ohjelmaa 845 hehtaaria ja vanhoja suojeluohjelmia, Natura-ohjelmaa, kaavojen suojeluvarauksia ja uhanalaisten lajien suojelua 190 hehtaaria. Hankintarahaa maakuntiin ohjautui yhteensä noin 5 238 000 euroa.
METSO-ohjelmaan kuuluvaa metsää Lapualla.
METSO-ohjelmaan kuuluvaa metsää Lapualla.

Etelä-Pohjanmaalla suojeltiin 850 hehtaaria 3 088 000 eurolla

Etelä-Pohjanmaalla toteutettiin, vanhojen metsien suojeluun keskittyvää, METSO-ohjelmaa muodostamalla yksityismaan suojelualueita 160 hehtaaria ja hankkimalla valtion omistukseen 265 hehtaaria, eli yhteensä 425 hehtaaria. Rauhoituskorvauksina ja kauppahintoina maakuntaan saatiin METSO-hankintarahaa yhteensä noin 2 667 000 euroa.

Viime keväänä valtioneuvoston periaatepäätöksen saaneen HELMI-soidensuojelun pinta-ala maakunnassa kasvoi yhteensä 319 hehtaaria. Yksityismaan suojelualueiden osuus kokonaistoteutuksesta oli 259 hehtaaria ja valtion omistukseen hankittiin 60 hehtaaria. HELMI-hankintarahaa maakuntaan ohjautui yhteensä noin 160 000 euroa.

Vanhojen ohjelmien, eli ns. lakisääteisen suojelun osuus kokonaistoteutuksesta pienenee vuosi vuodelta, ollen viime vuonna yhteensä vain 106 hehtaaria. Tämän ns. lakisääteisen suojelun hintalappu Etelä-Pohjanmaan osalta oli 261 000 euroa.

Keski-Pohjanmaalla toteutettiin yhteensä 632 hehtaaria 991 000 eurolla

Keski-Pohjanmaalla METSO-ohjelmaa toteutettiin yhteensä 61 hehtaaria, joista yksityismaan suojelualueina 3 hehtaaria ja kauppoina 58 hehtaaria. Rahaa METSO-ohjelma toi maakuntaan yhteensä noin 181 000 euroa.

HELMI-ohjelmaa toteutettiin yhteensä 526 hehtaaria, joista yksityismailla 378 hehtaaria ja valtiolle hankittiin 148 hehtaaria. Suojelusta maksettiin maakuntaan kauppahintojen ja korvausten muodossa yhteensä noin 740 000 euroa.

Lakisääteistä suojelua toteutettiin yhteensä 45 hehtaaria, joista yksityismailla 13 hehtaaria ja hankintoina 32 hehtaaria. Lakisääteisen suojelun yhteenlaskettu arvo maakunnassa oli 70 000 euroa.

Pohjanmaalla suojelun piiriin saatiin 256 hehtaaria 1 159 000 eurolla

Pohjanmaan maakunnassa toteutettiin METSO-ohjelmaa yhteensä 217 hehtaaria, joista yksityismaan kohteina 65 hehtaaria ja valtiolle hankittiin 152 hehtaaria. Korvauksina ja kauppahintoina maksettiin METSO-ohjelman osalta yhteensä noin 1 020 000 euroa.

Lakisääteistä suojelua Pohjanmaalla toteutettiin yhteensä 39 hehtaaria, joista yksityismaiden suojeluna 7 hehtaaria ja valtiolle hankittiin 32 hehtaaria. Lakisääteisen suojelun osalta maakunta sai yhteensä noin 139 000 euroa.

HELMI-ohjelmaa ei Pohjanmaalla toteutettu viime vuonna, mutta vuonna 2022 HELMI-ohjelman toteutusta tehostetaan myös Pohjanmaan maakunnassa.

Kokonaisuudessaan toteutus painottui suojelupinta-alan suhteen Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle. Tämä johtunee osittain HELMI-ohjelman painottumisesta suovaltaisemmille maakunnille. Euroilla mitaten Etelä-Pohjanmaa erottuu muista selvästi. Tätä taas selittää muutaman, selvästi keskikokoa suuremman ja runsaspuustoisemman, METSO-kohteen toteutuminen. Suojeluohjelmien toteutuksen kokonaistavoite vuodelle 2021 ELY-keskuksen alueella oli 1350 hehtaaria, joka siis ylitettiin reippaasti. Lakisääteistä suojelua lukuun ottamatta, suojeluohjelmien toteutus perustuu vapaaehtoisuuteen ja Ympäristöministeriön vuosittain myöntämään rahoitukseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Luonnonsuojelun toteuttamisryhmän päällikkö Vesa-Pekka Simula, puh. 0295 027 935
Luonnonsuojeluyksikön päällikkö Leena Rinkineva-Kantola, puh. 0295 027 920

Kuvat

METSO-ohjelmaan kuuluvaa metsää Lapualla.
METSO-ohjelmaan kuuluvaa metsää Lapualla.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Påskens varma väder ökar på vårflödet i de österbottniska landskapen28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Det varma vädret som förutspås till påsk, liten förekomst av nattfrost och eventuellt regn som smälter snön i de österbottniska landskapen kan få flödet i åar och älvar att stiga. Enligt nuvarande prognoser stiger vattenflödet i takt med stigande temperaturer framför allt i områdets sydligaste delar i Sydösterbotten såsom Lappfjärds å, Tjöck å och Närpes å. Flödena i dessa vattendrag kan stiga till nivån för en genomsnittlig vårflod under påsk. Enligt de nuvarande prognoserna infinner sig den större vårflodstoppen i dessa vattendrag vid mitten av april.

Pääsiäisen lämmin sää nostaa jokien virtaamia Pohjalaismaakunnissa28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat jokien virtaamat nousuun. Tämän hetken ennusteiden mukaan virtaamat nousevat lämpenevän sään myötä etenkin Pohjanmaan rannikon eteläisimmillä vesistöillä kuten Lapväärtin-, Teuvan- ja Närpiönjoella. Näillä vesistöillä virtaamat saattavat pääsiäisen aikana nousta keskimääräisen kevättulvan tasolle. Suurempi kevään tulvahuippu ajoittuu tämän hetken ennusteissa näillä rannikon vesistöillä huhtikuun puolivälin paikkeille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye