Vuonna 2022 tapahtui aiempaa vähemmän kuolemaan johtaneita tieliikenneonnettomuuksia

Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan tieliikenneonnettomuuksissa kuoli viime vuonna yhteensä 204 henkeä. Moottoriajoneuvoissa olleita henkilöitä menehtyi 167, jalankulkijoita 18 ja polkupyöräilijöitä 19. Kahdessa pyöräilyonnettomuutena käsitellyssä onnettomuudessa kuoli kevyen sähköajoneuvon kuljettaja.Ennakkotiedoilla tarkoitetaan tutkijalautakuntien välittömästi onnettomuuspaikkatutkinnan jälkeen ilmoittamia ennakkotietoja.
− Vaikka kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui viime vuonna tavanomaista vähemmän, olemme vielä kaukana nollavisiosta eli siitä, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai vammautua vakavasti liikenteessä. Yksittäisen vuoden tilastojen perusteella ei voida tehdä vielä merkittäviä päätelmiä liikenneturvallisuustilanteen kehityksestä. Meillä on tuore, yhdessä valmisteltu liikenneturvallisuusstrategia, ja työtä onnettomuuksien vähentämiseksi on jatkettava sen toimenpideohjelman mukaisesti, painottaa OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.
Vuonna 2022 eniten vähenivät moottoriajoneuvojen yksittäisonnettomuudet. Yksittäisonnettomuudella tarkoitetaan sitä, että onnettomuudessa ei ole ollut kuin yksi osapuoli. Tyypillisimmin moottoriajoneuvon yksittäisonnettomuudessa on kyse tieltä suistumisesta.
Suistumisonnettomuuksia tapahtui yhteensä 58, joka on 18 vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Suistumisonnettomuuksien määrän vähentyminen nosti poikkeuksellisesti kohtaamisonnettomuudet, eli vastakkaisiin ajosuuntiin ajaneiden ajoneuvojen törmäykset, viime vuoden yleisimmäksi onnettomuustyypiksi. Kohtaamisonnettomuuksia tapahtui 62.
− Aiempina vuosina noin joka neljäs suistumisonnettomuus on johtunut kuljettajan sairauskohtauksesta. Onkin mahdollista, että sairauskohtausonnettomuuksien väheneminen selittäisi suistumisonnettomuuksien vähenemisen viime vuonna. Sairauskohtausten mahdolliseen vähenemiseen viittaa iäkkäiden kuljettajien suistumisonnettomuuksien väheneminen, sillä iäkkäät kuljettajat saavat eniten sairauskohtauksia. Vuoden 2022 kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien tutkinta on kuitenkin yhä kesken, joten onnettomuuksien taustatiedot, kuten mahdolliset sairauskohtaukset, eivät ole vielä tiedossa. Vasta tutkintojen valmistuessa nähdään, ovatko sairauskohtauksesta johtuneet onnettomuudet todella vähentyneet, OTIn erityisasiantuntija Salla Salenius selittää.
Yli 64-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamat onnettomuudet ovat vähentyneet jo useamman vuoden ajan, vuonna 2022 heidän aiheuttamiaan onnettomuuksia tapahtui 39. Onnettomuusmäärät vähenivät viime vuonna kaikissa ikäryhmissä, paitsi 21–24-vuotiailla kuljettajilla, jotka aiheuttivat 16 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, mikä on kuusi enemmän kuin edeltävänä vuonna.
OTI-ennakkoraportin 2022 liitteessä alueelliset onnettomuusluvut
Edellisvuoteen verrattuna kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet lisääntyivät vuonna 2022 eniten Etelä-Savossa, jossa tapahtui 12 kuolonkolaria, kaikkiaan kahdeksan onnettomuutta enemmän kuin edellisvuonna. Määrällisesti eniten onnettomuuksia tapahtui Uudenmaan ja Helsingin alueella, yhteensä 38, vaikka onnettomuuksia tapahtuikin tällä alueella 11 vähemmän kuin edeltävänä vuonna.
– Yhden vuoden aluekohtaiset luvut ovat tilastollisesti pieniä, joten satunnaisvaihtelulla on niissä suuri osuus. Siksi yhden vuoden luvuista ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä alueen liikenneturvallisuustilanteesta, Salenius muistuttaa.
Lisätietoja
OTI-ennakkoraportti 2022 (pdf)
Ennakkoraportin liite alueellisista luvuista tutkijalautakunnittain (pdf)
- Erityisasiantuntija Salla Salenius, puh. 040 922 0804
- Liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari, puh. 050 306 9884
- etunimi.sukunimi(at)oti.fi
- Viestintä, puh. 040 450 4700
Erot OTIn ja Tilastokeskuksen tieliikenneonnettomuustilastoinnissa:
- OTIn tilastoissa näkyvät pääsääntöisesti onnettomuudet, joissa kuolema tapahtuu kolmen päivän kuluessa onnettomuudesta. Tilastokeskuksen tilastoissa liikennekuolemaksi lasketaan menehtyminen 30 vuorokauden kuluessa onnettomuudesta.
- OTIn ennakkotiedoissa sairauskohtaukseen kuolleet sisältyvät lukuihin, mutta Tilastokeskuksella eivät.
Kuvat



Tietoja julkaisijasta

Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki
Viestintä p. 040 450 4700http://www.oti.fi
Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti
Kiinnostus liikenneonnettomuuksien tutkintaan virisi jo lapsuudessa10.4.2025 07:10:00 EEST | Uutinen
Henkilöhaastattelu I Onnettomuustutkintatyö kiinnosti Visa Sarparantaa jo lapsena. Nyt hän työskentelee Kymenlaakson tutkijalautakunnan uutena käyttäytymistiedejäsenenä, ja on tehtävästä silmin nähden innostunut. Siviilityönään hän on työterveys- ja ilmailupsykologi.
Onnettomuuksissa kuolee vuosittain lähes parikymmentä moottoripyöräilijää28.3.2025 12:10:00 EET | Tiedote
Vuosina 2014–2023 moottoripyöräonnettomuuksissa kuoli kaikkiaan 192 moottoripyöräilijää. Onnettomuuden aiheuttaneista moottoripyöräilijöistä runsas kolmasosa oli vähintään yhden päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena. Yli puolet ajoi ylinopeutta.
Mediakutsu: OTI julkistaa tietopaketin moottoripyöräonnettomuuksista26.3.2025 14:45:00 EET | Kutsu
Tervetuloa tiedotustilaisuuteen, jossa julkistetaan Onnettomuustietoinstituutin Moottoripyöräonnettomuudet vuosina 2014–2023 -tietopaketti.
Mediakutsu: OTI julkistaa tietopaketin moottoripyöräonnettomuuksista19.3.2025 09:45:00 EET | Kutsu
Tervetuloa tiedotustilaisuuteen, jossa julkistetaan Onnettomuustietoinstituutin Moottoripyöräonnettomuudet vuosina 2014–2023 -tietopaketti.
Päihtyneet kuljettajat aiheuttavat yli kolmasosan kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista6.3.2025 06:50:00 EET | Tiedote
Vuosina 2014-2023 tieliikenteessä tapahtui lähes 1500 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta. Onnettomuuksista 37 prosenttia oli päihtyneiden kuljettajien aiheuttamia. Kahdella kolmasosalla kuolonkolarin aiheuttaneesta oli viitteitä päihderiippuvuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme