Vuosi sodan alkamisesta: ukrainalaisperheiden avuntarve Suomessa kasvaa

Joulukuussa 2022 Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) ja K-ryhmä käynnistivät yhteistyössä Ukraina-rusetti -keräyksen, jolla hankitaan varoja Suomeen saapuneiden ukrainalaisten auttamiseksi. Ruseteista kertyneet varat käytetään valtakunnalliseen auttamistyöhön, jonka kautta MLL tarjoaa ukrainalaisille ruokaa, turvaa ja yhteisön, johon kiinnittyä. Tähän mennessä varoilla on kyetty tarjoamaan akuuttia apua jakamalla 1 000 kappaletta 50 € arvoisia ruokalahjakortteja.
Lisää pakolaisia Ukrainasta arvellaan tulevan vuonna 2023 Suomeen vielä noin 30 000 – 40 000. Seuraavaksi auttamistyö suunnataan siihen, että ukrainalaislapset saadaan harrastustoiminnan pariin, perheet pääsevät osaksi lähiyhteisöjä esimerkiksi perhekahvilatoiminnan kautta ja kouluikäisille annetaan tukea läksykummien avulla.
”Tarve avulle ei ole vähentynyt, päinvastoin. Nyt kyse on siitä, miten voimme akuutin avun lisäksi yhdessä auttaa traumaattisesta tilanteesta paenneita lapsiperheitä pääsemään kiinni normaaliin arkeen ja lähiyhteisöihin”, kertoo MLL:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen.
Keräyksen jatko takaa pitkäjänteisen tuen tarjoamisen
Ukraina-rusetin myyntituotto menee lyhentämättömänä perheiden auttamiseen. Rusetin myyntiaikaa päätettiin pidentää kesäkuun 2023 loppuun, jotta varoja saadaan akuutin avun lisäksi kerättyä myös pitkäaikaisen tuen tarjoamiseen.
”Toivon hartaasti, että suomalaisten auttamishalu ei ole vielä hiipunut. Ymmärrettävästi jatkuvaan uutisvirtaan turtuu helposti, mutta Suomeen sotaa paenneet ukrainalaiset tarvitsevat apua ja tukea edelleen. Nyt kun Ukraina-rusetin myyntiä jatketaan, meillä on mahdollisuus kerätä varoja erityisesti hätäapua pitkäjänteisempään tukeen”, Poutanen jatkaa.
Uusia ystäviä ja kielen opettelua
Esimerkki pitkäaikaisesta tuesta, josta on nyt jo hyviä tuloksia, on MLL:n kohtaamispaikka Onnilassa Keravalla ukrainalaisille järjestettävät tapaamiset ja yhteinen tekeminen perheille. Moni ukrainalaisperhe on löytänyt Onnilan ja saanut sitä kautta monipuolista apua ja tukea arkeen.
”Olemme saaneet täältä sekä suomalaisia että ukrainalaisia ystäviä, joista on muodostunut kuin iso, uusi perhe täällä Suomessa. On tärkeää, että lapset ovat saaneet leikkikavereita ja tutustuvat suomalaiseen kulttuuriin. Suomeen saapuessamme kielimuuri vaikeutti käytännön asioiden hoitamista, mutta saimme apua kommunikointiin eri tahojen kanssa ja suomen opettelun kanssa. Olemme saaneet myös ruokaa ja vaatteita”, kertoo Onnilassa lastensa kanssa viihtyvä ukrainalainen perheenäiti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
Leena Poutanen
viestintä- ja varainhankintajohtaja
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
050 5980 601
leena.poutanen@mll.fi
Leena Poutanen voi tarvittaessa välittää haastattelupyyntöjä myös MLL:n kohtaamispaikka Onnilaan.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 75 000 jäsentä, 541 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Huolet eivät lomaile– MLL:n Lasten ja nuorten puhelin ja chat ovat auki kesälläkin joka päivä 5.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Lapset ja nuoret löytävät kuuntelijan ja tukea Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimesta ja chatista myös kesäkuukausina. Juhannuksesta lähtien puhelin ja chat ovat avoinna joka päivä kello 17–20.
På morsdagen belönas mammor med medalj av I klass med guldkors av Finlands Vita Ros' orden28.4.2023 12:05:00 EEST | Tiedote
Under den riksomfattande morsdagsfesten den 14 maj 2023 belönas 39 mammor för förtjänstfullt fostringsarbete med medalj av I klass med guldkors av Finlands Vita Ros' orden. President Sauli Niinistö överlåter utmärkelsetecknen till mammorna på morsdagen. Mannerheims Barnskyddsförbund (MLL) ordnar morsdagsfesten tillsammans med social- och hälsovårdsministeriet i Vita salen. Presidenten har belönat finska mammor ända sedan 1946.
Äitienpäivänä palkitaan äitejä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein28.4.2023 12:05:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa 14. toukokuuta 2023 palkitaan 39 äitiä ansiokkaasta kasvatustyöstä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö antaa kunniamerkit äideille äitienpäivänä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) järjestää äitienpäiväjuhlan yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa Valkoisessa Salissa. Tasavallan presidentti on palkinnut suomalaisia äitejä jo vuodesta 1946 alkaen.
Lek, vårt gemensamma språk – Lekdagen firas lördag 22.414.4.2023 16:22:10 EEST | Tiedote
Den nationella Lekdagen äger i år rum lördagen den 22 april. Temat för dagen är lek – vårt gemensamma språk, som påminner om att det inte alltid behövs ord för delad glädje. Alla, oberoende av ålder, språk och behov av särskilt stöd, bjuds in till att låta sig uppslukas av den gemensamma leken på Lekdagen och under temaveckan för lek som föregår dagen.
Leikki yhteisenä kielenä – Leikkipäivää vietetään lauantaina 22.4.14.4.2023 15:29:44 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 22. huhtikuuta. Päivän teemana on leikki yhteisenä kielenä, joka muistuttaa siitä, ettei jaettuun iloon tarvita aina sanoja. Yhteisen leikin vietäväksi kutsutaan kaikenikäiset, erikieliset ja erityistarpeiset leikkijät Leikkipäivänä ja sitä edeltävällä leikin teemaviikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme