Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Wishful Information -single avaa Tuomo & Markus -voimaduon tulevan Game Changing -albumin uniikin äänimaiseman

Jaa

Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin muodostaman Tuomo & Markus -voimaduon toinen albumi Game Changing ilmestyy lokakuussa 2022 ja ensimmäinen single Wishful Information julkaistaan kesän kynnyksellä 27. toukokuuta. Samana päivänä yhtye esiintyy Wilco-yhtyeen kuratoimassa Solid Sound Festival -tapahtumassa, joka järjestetään Pohjois-Amerikan suurimmassa modernin taiteen museossa MASS MoCAssa, Massachusettsissa.

Tuomo & Markus. Kuva: Tero Ahonen
Tuomo & Markus. Kuva: Tero Ahonen
Singlebiisi, Jonathan Wilsonin Fivestar-studiolla Los Angelesissa äänitetty Wishful Information kertoo valeuutisten ja sosiaalisen median polaarisuuden sekoittamasta ajastamme, sen aiheuttamista peloista ja manipulaatiosta. Se ottaa kantaa maailman tilaan, jossa mikään ei ole enää ei ole normaalia, saati uutta normaalia. 
 
”Biisihän itse asiassa syntyi jo ennen Ukrainan sotaa tai pandemiaa, mutta sen tematiikka taitaa olla moninkertaisesti ajankohtaisempi juuri nyt. Näin jälkikäteen tuntuu, että ihmiskunnan haasteet vuonna 2019 oli vielä lasten leikkiä verrattuna nykyhetkeen. Toisaalta me pyrittiin hakemaan lohtua tähän dystopiaan 60-70-lukujen lämpimästä psykedeelisestä äänimaisemasta ja välttelemään turhaa sormella osoittelua”, Tuomo ja Markus pohtivat. 
 
Tuomo & Markus -duo tunnetaan etenkin Yhdysvaltojen folkrock-americana-ympyröissä sen verran lämpimästi, että heidän musiikkiaan on kutsuttu “Nordic americanaksi”. Eikä vähiten duon toisen osapuolen Markus Nordenstrengin vuosikymmeniä jatkuneen uutteran kansainvälisen verkostoitumisen vuoksi – ensin The Latebirds-yhtyeen kanssa, sittemmin viime vuosina muun muassa Ilmiliekki Quartetista, Quintessence-yhtyeestä ja menestyksekkäistä soul-soololevyistään tunnetun Tuomo Prättälän kanssa. 
 
Rolling Stone -lehden pitkäaikaisen toimittaja-kriitikon David Fricken kirjoittamissa Game Changing -albumin hihanuoteissa duon musiikkia kuvaillaan “psykedeelisen Helsinki-soundin puhalluksena Los Angelesin Laurel Canyonin läpi”. Fricken sanoilla on kaikupohjaa – Tuomo & Markus nojaavat ylpeästi ja taiten elettyyn traditioon ja yhdistelevät rakastamaansa americanaa, soulia, folkia, jazzia ja psykedeliaa sekä laulaja-lauluntekijäperinnettä omaksi tunnistettavaksi soundikseen. 
 

Lokakuussa julkaistava Game Changing on uniikki levy myös formaatiltaan, sillä se on tiettävästi ensimmäinen suomalainen immersiivinen Dolby Atmos -albumijulkaisu. Albumi julkaistaan myös perinteisissä CD- ja vinyyliformaateissa. 

Pääosin Yhdysvalloissa äänitetyllä albumilla kuullaan myös Tuomo & Markus -duon pitkäaikaista taustayhtyettä, johon kuuluvat trumpetisti Verneri Pohjola, rumpali Juho Viljanen, pedal-steel-velho Miikka McGyver Paatelainen ja basisti Jere Ijäs. Vierailijoina ovat lisäksi Jonathan Wilson sekä newyorkilainen kitaralegenda Marc Ribot.
 
 
@tuomomarkus

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tuomo & Markus. Kuva: Tero Ahonen
Tuomo & Markus. Kuva: Tero Ahonen
Lataa
Wishful Information -singlen kansi.
Wishful Information -singlen kansi.
Lataa
Tuomo & Markus. Kuva: Tero Ahonen
Tuomo & Markus. Kuva: Tero Ahonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Kirstinkatu 3 B 27
00530 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Teosto-palkitun säveltäjä Cecilia Damströmin Wasteland-orkesteriteos saa maailmanensi-iltansa 1. syyskuuta12.8.2022 10:00:00 EEST | Tiedote

Toukokuussa 2022 ensimmäisenä naispuolisena taidemusiikin edustajana arvostetun Teosto-palkinnon voittaneen säveltäjä Cecilia Damströmin uusin, ihmisten kulutuskäyttäytymisestä kumpuava Wasteland-orkesteriteos saa maailmanensi-iltansa 1. syyskuuta Umeån Norrlandsoperanissa. Damströmin syksy on kotimaassakin vilkas, säveltäjän teoksia kuullaan konserttitaloissa ympäri Suomen.

Kaija Saariahon juhlasyksy starttaa jo elokuussa Temppeliaukion kirkossa kuultavalla Reconnaissance-kuoroteoksella ja Alminsalin Between-esityksillä10.8.2022 09:00:00 EEST | Tiedote

Lokakuussa 70 vuotta täyttävän säveltäjä Kaija Saariahon juhlasyksy alkaa Helsingissä jo elokuussa kahdella Saariahon harvinaisella teoksella. Juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluva, 18. elokuuta Taiteiden yönä Temppeliaukion kirkossa kuultava Reconnaissance on Saariahon viimeisin kuoroteos, joka saa nyt Suomen kantaesityksensä. Elo-syyskuun taitteessa oopperan Alminsalissa esitettävät kolme Between-esitystä pitävät sisällään muun muassa 41 vuotta esityskiellossa olleen Study for Life -sävellyksen uuden produktion kantaesityksen.

Tuomo & Markus -duon uusi single Highest Mountain tekee kunniaa pop-legenda Nick Drakelle15.7.2022 09:00:00 EEST | Tiedote

Markus Nordenstrengin ja Tuomo Prättälän muodostaman Tuomo & Markus -voimaduon syyskuussa ilmestyvän Game Changing -albumin toinen singlelohkaisu, levyn harmoniarikasta äänimaailmaa avaava Highest Mountain julkaistaan tänään 15.7. tuoreen videon kera. Pääosin Yhdysvalloissa äänitetyllä albumilla kuullaan lisäksi Tuomo & Markus -duon pitkäaikaista taustayhtyettä, johon kuuluvat trumpetisti Verneri Pohjola, rumpali Juho Viljanen, pedal–steel-velho Miikka McGyver Paatelainen ja basisti Jere Ijäs. Levyllä vierailevat muun muassa Jonathan Wilson, jonka studiolla Los Angelesissa levy on osin äänitetty, sekä newyorkilainen kitaralegenda Marc Ribot.

Nummela Art Night tuo taidetta, musiikkia, valoa ja väriä lokakuun pimeyteen4.7.2022 13:00:00 EEST | Tiedote

Syksyllä 2021 Vihdin Nummelassa järjestetty, valtakunnallisestikin laajalti huomioitu katutaidetapahtuma Palma Art saa jatkoa 8. lokakuuta Nummelan lentokentällä järjestettävänä Nummela Art Night -tapahtumana. Musiikkia, katutaideseiniä, teoskokonaisuuksia sekä installaatioita tarjoavan poikkitaiteellisen tapahtuman taiteiden kuraattorina ja tuottajana toimii seinämaalauksistaan kansainvälisesti tunnettu vihtiläinen kuvataiteilija Salla Ikonen. Uniikkien taide-elämysten ohella Nummela Art Nightissa esiintyy vaihtoehtoisemman popmusiikin kotimainen kärki: Vesta, pehmoaino, MELO, Antti Autio, View, Malla ja Koisjärven Disko sekä huippu-dj:tXmies, Huge Hefner, Mizfire ja Antti Kneckt. Tapahtuman ennakkolippujen myynti alkoi tänään Tiketissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme