Suomen Kalankasvattajaliitto ry

WWF kehottaa suosimaan kasvatettua siikaa

Jaa
Siika ui kirjolohen rinnalle kuluttajan kalaoppaan suositeltavien kalalajien joukkoon. Ensimmäistä kertaa kaksi merkittävintä kotimaassa kasvatettua kalalajia on päässyt Maailman Luonnon Säätiön eli WWFn suositeltaviksi kalavalinnoiksi.

Siika on kaunis kotimainen valkolihainen kala. Ravintona siika on kevyt ja terveellinen ostovalinta niin itselle kuin ympäristölle. Siika sisältää erityisen paljon D-vitamiinia ja paljon hyviä ravintoaineita. Kala on ympäristöystävällinen ja ekotehokas valinta sillä sen kasvatus käyttää vain vähän maapallon resursseja.

Kalaa syödään yhä enemmän, mutta kotimaisten tuottajien harmiksi vain pieni osa on kotimaista. Kalanviljelyn kehitystä Suomessa vaikeuttavat jäykät ympäristöpoliittiset asenteet ja tiukat tuotantorajoitukset.

Suomen Kalankasvattajaliiton arvoihin kuuluu kotimaisen terveellisen kasvatetun kalan saannin turvaaminen jokaiselle suomalaiselle. Turvallisen elintarvikkeen takaavat ammattitaitoiset kalanviljelijät. He huolehtivat kasvatettavien kalojen hyvinvoinnista, terveydestä, korkealaatuisesta ravinnonsaannista ja etenkin seuraavat toiminnan vaikutuksia ympäristöön.

Kalankasvattajat ovat saavuttaneet tuloksia ympäristövaikutusten vähentämisessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ravinnekuormitus on leikattu puoleen. Kalanviljelyn osuus vesistökuormituksesta on nykyään marginaalinen. Kotimainen kalanviljely tekee vastaisuudessakin töitä toimialan kehittämiseksi.

Vastuullisen ja nykyaikaisen ympäristöpolitiikan on mahdollistettava kalanviljelyn lisääminen kotimaassa. Voidaankin kysyä onko vastuullista ostaa kala ulkomailta ja samalla ulkoistaa tuotannon ympäristövaikutukset ja yritystaloudelliset hyödyt, ihmettelee Sandelin. Kotimaan vihreäntuotannon lisäämistä tukee se että ulkomailta tuotu kala on valtaosin WWFn keltaisella ”osta harkiten” taikka punaisella ”vältä käyttämästä”-listoilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Suomen Kalankasvattajaliitto ry


Irja Skytén-Suominen
Hallituksen puheenjohtaja
irja.skyten-suominen@kalankasvatus.fi
p. 0400-787 997


Anu-Maria Sandelin
Toimitusjohtaja
anu-maria.sandelin@kalankasvatus.fi
p. 040-504 3972

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kalankasvattajaliitto ry
Suomen Kalankasvattajaliitto ry
Pasilankatu 2
00240 HELSINKI

https://www.kalankasvatus.fi

Suomen Kalankasvattajaliitto on vuonna 1964 perustettu valtakunnallinen kalanviljelijöiden edunvalvontajärjestö. Liitto valvoo ja edistää kalanviljelyelinkeinon etua ja toimintaedellytyksiä ja luo edellytyksiä vesiviljelyn kestävälle kasvulle. Lisäksi liitto vaikuttaa alan tutkimukseen ja koulutukseen sekä jakaa tietoa elinkeinosta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kalankasvattajaliitto ry

EU:n jättibarometri: COVID-19 pandemia lisäsi suomalaisten kalan kulutusta.19.10.2021 06:00:00 EEST | Uutinen

Kalan kulutus on Suomessa suurempaa verrattaessa kulutustottumuksia EU27 maiden keskiarvoon. Suomalaisista 76 % ilmoittaa syövänsä kalaa vähintään kerran kuukaudessa. enemmän kalaa kulutetaan mm Portugalissa, Espanjassa, Kreikassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Suomi sijoittuu kymmenenneksi maiden kalankulutustottumuslistalla. Keskimäärin Euroopassa 64 % sanoo syövänsä kalaa vähintään kerran kuussa. Suurin osa kalasta ostetaan kaupoista ja valmistetaan kotona. Suomalaisista 95 % sanoo ostavansa kalan kaupasta. Ravintolassa kalaa kertoo syövänsä vähintään kerran kuussa noin viidennes suomalaisista, saman verran kuin EU27-maissa keskimäärin. Euroopan komission toimesta haastateltiin maalis-huhtikuussa EU- alueella 26699, joista Suomessa 1017 kuluttajaa.

Mitä kalaa suomalaiset syövät tulevaisuudessa? Ja kuka sen tuottaa?7.5.2021 05:30:00 EEST | Tiedote

Kalan käyttö lisääntyy jatkuvasti, mutta EU:n vesiviljelytuotanto ei ole kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana ja Brexitin takia se vähenee nykytasosta. Kalamarkkinoita hallitsee yhteisön ulkopuolelta tuotu kala. Tahtoa kehittää ja lisätä omaa vesiviljelytuotantoa, samoin mahdollisuuksia kalan kestävään tuotantoon EU:n alueelta kyllä löytyy. EU:ssa on aktiivisia vesiviljelyalan yrityksiä sekä osaamista, mutta löytyykö osaavaa työvoimaa? Kehittyvät ja uudistuvat vesiviljely-yritykset tarvitsevat osaavaa ja sitoutunutta henkilökuntaa, mutta vesiviljelyalan koulutukseen hakeutuu hyvin vähän uusia opiskelijoita. Tätä työvoiman saatavuuden vinoumaa pyritään oikaisemaan kansainvälisellä BRIDGES-hankkeella.

Suomalainen kuluttaja ei tiedä, onko lautasella villiä vai kasvatettua kalaa - Miltei puolet suomalaisista ei tiedä Norjan merilohen olevan kasvatettua kalaa3.3.2021 06:30:00 EET | Tiedote

Suomalaiset ovat kaupan kalatiskillä eksyksissä. Ruokakaupoissa myydään käytännössä kahta punalihaista lohikalalajia: lohta ja kirjolohta. Kumpikin tarjolla oleva laji on miltei poikkeuksetta kasvatettua kalaa. Lohta kuitenkin markkinoidaan muun muassa termeillä merilohi, Norjan lohi ja Jäämeren lohi. Nämä ovat vääristäneet suomalaisten käsityksen siitä, mitä he syövät. 90 prosenttia kuluttajista luulee, että merilohi on kalalaji. 79 prosenttia luulee samaa Norjan lohesta. Etenkin merilohta ja Jäämeren lohta luullaan vieläpä villeiksi kalalajeiksi. Nämä mielikuvat vaikuttavat osaltaan siihen, että yli 80 prosenttia suomalaisten kaupasta ostamasta kalasta on tuontikalaa.

Vesistöjen hyvän ekologisen tilan saavuttaminen edellyttää ympäristötiedon avoimuutta osoittaa tuore selvitys26.2.2020 10:59:01 EET | Tiedote

Suomen Kalankasvattajaliiton toimeksiannosta Gaia Consulting on selvittänyt vesistöjen ekologista tilaluokitusta. Hankkeessa kartoitettiin eri toimijoiden roolit luokitteluprosessissa, sekä käytetyt tietokannat ja tausta-aineistot. Nykytilanteessa vesistöhanketta suunnittelevan ei ole mahdollista ennakoida toimintansa vaikutusta vesistön tilaluokitukseen ja tavoitteisiin julkisten aineistojen avulla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye