Yhä laajempi avoin yliopisto: Kaksi vahvaa avointa yliopistoa yhteen
31.5.2021 14:11:58 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jyväskylän yliopiston hallitus teki 31.5. kokouksessaan päätöksen yhdistää kahden avoimen yliopiston toiminnat. Jatkossa Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto palvelee myös Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa.
”Yliopistokeskuksilla on tärkeä alueellisen kehittämisen rooli. Lisäksi jatkuvan oppimisen merkitys elinkeinoelämän uudistamisessa on kasvanut. Haluamme tarjota avoimen yliopisto-opetuksen kautta entistäkin paremmat kouluttautumisen mahdollisuudet niin yliopistokeskuksessa kuin valtakunnallisesti. Muutos mahdollistaa toiminnan kehittämisen pitkällä tähtäimellä sekä vahvistaa yhteistä rooliamme jatkuvan oppimisen palveluiden tarjoajana”, sanoo tutkimuksesta vastaava vararehtori ja yliopistokeskuksen johtokunnan puheenjohtaja Henrik Kunttu.
Palvelua paikallisesti, opintomahdollisuuksia joustavasti
”Avoimen yliopiston tarjonta ja sitä kautta rakennetut väylät ylempiin korkeakoulututkintoihin ovat alueellisesti merkittävä tekijä osaamistason kehittäjänä, ei pelkästään Keski-Pohjanmaan alueella vaan laajemminkin Pohjanmaalla ”, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen johtaja Marko Aittola sanoo.
Avoimen yliopiston palvelut, opetus ja ohjaus mukaan lukien, säilyvät Kokkolassa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Myös avoimen yliopiston henkilöstö jatkaa työskentelyään, pääosin aiemmissa tehtävissään, uudessa yhteisessä organisaatiossa.
Avointen yliopistojen toimintojen yhdistäminen on sujunut yhteistyötä tehden ja opiskelijoiden monipuolisia opintomahdollisuuksia kehittäen.
”Avoimessa yliopistossa yhdistyvät tutkimukseen pohjautuva tieto, laadukas opetus eri aloilla sekä opintojen joustavuus. Opiskelun kautta tutkittu tieto vaikuttaa myös yhteiskunnassa ja kehittää työelämää. Sitä me haluamme yhdessä edistää”, Aittola sanoo.
Valtakunnallinen avoin yliopisto: Opintoja verkon välityksellä
Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto on suoritettujen opintopisteiden määrässä mitattuna Suomen suurin avoin yliopisto, jossa opiskeli viime vuonna noin 27 000 henkilöä. Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen avoin yliopisto palveli opinnoillaan vuonna 2020 noin 3 000 opiskelijaa. Opinnot ovat avoimet kaikille ilman pohjakoulutusvaatimuksia. Monelle avoin yliopisto on tie tutkintokoulutukseen.
Valtaosa avoimen yliopiston opinnoista on opiskeltavissa joustavasti verkon välityksellä. Opinnot voi aloittaa avoimessa ympäri vuoden. Ne sopivat erilaisiin elämäntilanteisiin.
”Yhdessä tarjoamme yhä laajemman, kiinnostavan ja jatkuvasti kehittyvän opintotarjonnan jatkuvan oppimisen kentällä valtakunnallisesti. Panostamme etäoppimiseen ja sen tueksi tarjoamme lähiopetusta kolmella paikkakunnalla, ja opintojamme tarjoaa laaja yhteistyöoppilaitosten verkosto Suomessa”, Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko Aittola, johtaja, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius: marko.aittola@jyu.fi, 040 7267 865
Jukka Lerkkanen, johtaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto: jukka.lerkkanen@jyu.fi, 0400 249 643
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 tutkinto-opiskelijaa sekä avoimen yliopiston opiskelijat etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote
Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.
Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
