Rakli ry

Yhä useampi ammattimainen kiinteistönomistaja ja rakennuttaja uskoo digitaalisuuteen liittyvien investointien lisääntyvän

Jaa
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n jäsenkyselyn mukaan yhä useampi rakennuttaja ja kiinteistönomistaja panostaa digitaalisuuteen ja uskoo niihin liittyvien investointien lisääntyvän tulevaisuudessa. Digitaalisuus nähdään alalla työvälineenä strategian toteuttamisessa. Alalla on tahtoa kehittää digitaalisia työkaluja yhteishankkeina.

Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli ry selvitti jäsenistönsä nykytilaa digitaalisuuden hyödyntämisessä ja siihen liittyviä tulevaisuuden näkymiä. Yhä useampi vastaaja uskoi digitaalisuuteen liittyvien investointien lisääntyvän seuraavan kolmen vuoden aikana jonkin verran tai merkittävästi. Tuoreimman kyselyn mukaan näin uskoi lähes 80 prosenttia vastaajista. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 64 prosenttia.

Raklin jäsenet panostavat myös entistä enemmän TKI-rahaa digitaalisuuteen ja kiinteistöalan uusiin teknologioihin, eli proptechiin. Vuosi sitten joka kolmas vastaajista kertoi organisaationsa kohdentavan yli puolet TKI-panostuksesta digitaalisuuteen. Tuoreimmassa kyselyssä samoin vastasi jo 40 prosenttia vastaajista.

- Digitaalisuuden mahdollisuudet ovat yhä paremmin alalla tiedossa ja erilaisten ohjelmistojen ja automatisointien kehitykseen halutaan panostaa joko yksin tai yhdessä palveluntarjoajien kanssa. Digitaalisuus nähdään työvälineenä organisaation strategian toteuttamisessa, Raklin digipäällikkö Klaus Vesama kertoo.

Yhä useampi vastaaja arvioi organisaatioillaan olevan kaikki valmiudet digitalisaation hyödyntämiseen. Näin vastasi 35 prosenttia kaikista vastaajista. Vuotta aiemmin vain joka kymmenes vastasi näin. Haasteita nähtiin edelleen resurssien riittävyydessä sekä siinä, ettei organisaatioissa aina ymmärretä kuinka digitaalisuutta voisi hyödyntää laajasti.

Digiliiketoimintaa kehitetään yhteishankkeissa ja startup-yritysten kanssa

Suurin osa Raklin digikyselyyn vastanneista kertoo, että he kehittävät organisaation digiliiketoimintaa joko ostopalveluina tai osallistumalla alan erilaisiin kehitysprojekteihin. Joka neljäs vastaaja tekee yhteistyötä startup-yritysten kanssa ja 17 prosenttia seuraa aktiivisesti kansainvälistä proptech-kenttää.

Vastaajien keskuudessa nousee vahvasti halu kehittää tiedolla johtamista sekä asiakaspalvelua digitaalisia työkaluja hyödyntämällä. Alalla ollaan valmiita kokeilemaan myös tekoälyn tuomia mahdollisuuksia.

- Kiinteistöalalla on rohkeutta kokeilla ja pilotoida erilaisia teknologioita tai vaikkapa tekoälyä ja ohjelmistorobotiikkaa. Kiinnostusta on erityisesti automatisoida rutiinitehtäviä. Alalla halutaan mieluummin olla hieman etukenossa kuin hiihtää perässä, Vesama huomauttaa.

Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli ry selvitti jäsenistönsä nykytilaa digitaalisuuden hyödyntämisessä ja siihen liittyviä tulevaisuuden näkymiä. Selvitys toteutettiin helmikuussa 2023. Vastaajia oli 29 ja heistä yli puolet edustivat suuria yrityksiä, joilla on yli 50 miljoonan euron liikevaihto. Vastaava kysely toteutettiin edellisen kerran marraskuussa 2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Rakli ry
Rakli ry
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli ry

Alan järjestöt vaativat muutoksia lainsäädäntöön asumishäiriöihin puuttumiseksi10.5.2023 11:30:00 EEST | Tiedote

Rauhallinen sekä turvallinen asuntoyhteisö on kaikkien asukkaiden oikeus, ja kotirauha kuuluu kaikille. Tällä hetkellä tämä ei kuitenkaan toteudu, vaan häiriöitä ilmenee ympäri Suomen. Onkin kohtuutonta, että esimerkiksi 50 asukkaan taloyhtiössä yhden asukkaan häiriköinti voi heikentää merkittävällä tavalla asumisrauhaa. Jotta vuokranantaja ja asunto-osakeyhtiö voivat reagoida asumisen häiriötilanteisiin nopeasti ja tehokkaasti, heillä tulisi olla mahdollisuus saada poliisilta olennaiset tiedot asuntoon kohdistuneista hälytystehtävistä esimerkiksi häätöoikeudenkäyntejä varten.

Oulun seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Toimistojen ja asuntojen käyttöasteet pysyneet Oulussa korkeina3.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

Asuntorakentamisen aloitukset laskivat Oulussa vuonna 2022 edellisen vuoden poikkeuksellisen korkealta tasolta. Toimistojen ja tuotannollisten kiinteistöjen rakentamisvolyymit ovat sen sijaan pysyneet korkeina. Kaupankäynti oli aktiivista etenkin vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla, ja Oulun seudun kiinteistökauppojen vuosivolyymi ylsi ennätykselliseen 560 miljoonaan euroon. Kaupankäynti on kuitenkin hiljentynyt selvästi ja tuottovaatimusten nousu laskee kiinteistöjen markkina-arvoja. Sekä toimistojen että asuntojen käyttöasteet ovat Oulussa korkeampia kuin monissa muissa suurissa kaupungeissa.

Turun seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Turun asuntorakentamisen volyymit pysyneet toistaiseksi korkeina25.4.2023 15:00:00 EEST | Tiedote

Turku oli Suomen suurista kaupungeista ainoa, jossa asuntorakentamisen aloitukset kasvoivat vuonna 2022. Myös kiinteistökauppamarkkinat olivat aktiiviset ja Turun seudun kiinteistökauppavolyymi nousi ennätystasolle vuonna 2022. Kaupankäynti hidastui kuitenkin loppuvuodesta ja sekä kauppojen että rakentamisen volyymien arvioidaan laskevan selvästi vuonna 2023. Asunnoissa ja vetovoimaisimmilla toimitilojen osamarkkinoilla vuokrien odotetaan inflaation siivittäminä nousevan, mutta toimistojen ja etenkin liiketilojen vajaakäytön ennakoidaan kasvavan Turussa.

Raklin Vuokra-asuntobarometri: Vuokra-asuntotarjonnan kasvuvauhti hiipuu5.4.2023 05:00:00 EEST | Tiedote

Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta jatkaa toistaiseksi kasvuaan vuoden 2022 alkupuoliskon suuren aloitusmäärän siivittämänä. Epävarma tilanne on kuitenkin painanut vuokra-asuntotarjonnan kasvunäkymät matalimmilleen kymmeneen vuoteen. Kaikkien vapaarahoitteisiin asuntoihin sijoittavien ammattisijoittajaryhmien investointihalut arvioidaan nyt selkeästi matalammiksi kuin moniin vuosiin. Vuokrien nousuodotukset ovat kuitenkin vahvistuneet viime syksystä lähes kaikissa suurissa kaupungeissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme