Ilmarinen

Yhdistyvä Ilmarinen käynnistää yt-neuvottelut

Jaa

Ilmarinen käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, jonka taustalla on työeläkeyhtiö Eteran sulautuminen Ilmariseen 1.1.2018 alkaen. Neuvottelut koskevat koko yhdistyvän yhtiön henkilöstöä ja niissä käsitellään päällekkäisten toimintojen karsimista ja toimintojen uudelleen organisoimista.

Ilmarisessa ja Eterassa on tällä hetkellä yhteensä 801 työntekijää. Arvion mukaan enintään 180 vakinaista työtehtävää lakkaa seuraavien kahden vuoden aikana. Samaan aikaan yhtiön uudelleenorganisoitumisessa arvioidaan syntyvän tehtäviä, joiden myötä irtisanottavien määrä jäänee merkittäväksi pienemmäksi.

– Koko vähennystarve ei toteudu heti yhdistymisen jälkeen, vaan esimerkiksi tietojärjestelmien suunniteltu yhdistäminen tapahtuu vaiheittain ja niihin liittyvät henkilöstövaikutukset ajoittuvat seuraavalle kahdelle vuodelle. Samaan aikaan 50 henkilöllä on mahdollisuus jäädä eläkkeelle, mikä osaltaan helpottaa sopeutumista, Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio sanoo.

Eteran henkilöstö siirtyy vuodenvaihteessa Ilmariseen vanhoina työntekijöinä ja molempien yhtiöiden henkilöstöä kohdellaan yhdistymisessä tasapuolisesti. Neuvotteluissa käsitellään henkilöstövähennysten lisäksi myös toimintamallien yhtenäistämistä sekä toimintojen uudelleen organisointia, jonka tavoitteena on muodostaa yhdistyvän yhtiön strategiaa ja synergiaetujen saavuttamista parhaiten tukeva organisaatiomalli. Yt-neuvottelut yhdistyvän yhtiön johtoryhmien osalta käytiin jo aiemmin syksyllä, ja 1.1.2018 aloittava johtoryhmä nimitettiin marraskuun alussa.

Ilmarisen ja Eteran yhdistymisellä tavoitellaan vuosittaisiin hoitokustannuksiin yhteensä vähintään 20 miljoonan euron säästöjä vuodesta 2020 lähtien. Tämän lisäksi sijoitustoiminnassa tavoitellaan yhteensä 20 miljoonan euron välittömiä ja välillisiä vuosittaisia kustannussäästöjä. Henkilöstökustannusten lisäksi säästöjä haetaan mm. päällekkäisten it-, toimitila- ja hallintokustannusten karsimisesta sekä toiminnan tehostamisesta.

– Hoitokustannussäästöt siirtyvät täysimääräisinä vakuutusasiakkaille maksettaviin asiakashyvityksiin, eli ne alentavat asiakkaidemme eläkevakuutusmaksuja, Ritakallio toteaa.

– Tavoitteenamme on olla Suomen kustannustehokkain työeläkeyhtiö, jolla on alan parhaat asiakasedut ja entistäkin monipuolisemmat palvelut. Kehitämme palveluita molempien yhtiöiden parhaiden käytäntöjen ja osaamisen pohjalta. Yhdistymisen myötä koko työeläkejärjestelmän kustannustehokkuus paranee ja vakavaraisuus kokonaisuutena vahvistuu, Ritakallio sanoo.

Ensi vuoden alusta Ilmarinen huolehtii yhteensä yli 1,1 miljoonan suomalaisen eläketurvasta – vakuutettujen yhteismäärä on yli 675 000 ja eläkkeensaajien 460 000. Yhtiön markkinaosuus vakuutusmaksutulosta on 37 prosenttia. Yhdistyneestä yhtiöstä tulee siten asiakasmäärällä ja vakuutusmaksutulolla mitattuna Suomen suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja.

Lisätietoja

  • Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio, p. 0500 536 346
  • Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman, p. 050 63 219 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme yli 1,1 miljoonaan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on 47 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Postitaloa tyhjennettiin hajun vuoksi - vaaratilanne on ohi9.11.2018 11:59Tiedote

Helsingin Postitalossa levisi perjantaina aamupäivällä remontista aiheutunutta voimakasta hajua, mikä vuoksi pelastuslaitos evakuoi ihmisiä talosta. Kiinteistössä on tehty neljännen kerroksen terassin vedeneristystyötä, jossa on urakoitsijalta saadun tiedon mukaan käytetty Siplast Primer -nimistä eristysainetta. Eristysaineen hajua levisi ilmanvaihdon kautta osaan kiinteistön tiloista. Pelastuslaitos ja poliisi olivat paikan päällä selvittämässä tilannetta. Pelastuslaitoksen mukaan noin 20 henkilöä sai oireita ja heidän tilansa on tutkittu. Tiloihin palaaminen on Pelastuslaitoksen mukaan nyt turvallista. Hajuhaittaa poistetaan tuuletuksella. Toistaiseksi ei ole tiedossa, miksi haju oli päässyt leviämään ilmanvaihtoon. Asian selvittämistä jatketaan. Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Postitalo on Ilmarisen omistama kiinteistö. Lisätietoja: Tomi Aimonen, kiinteistöjohtaja, Ilmarinen, 050 366 7501 Vesa Berg, palomestari, Helsingin pelastuslaitos p. 0500 601 326

Ilmarinens delårsrapport 1.1–30.9.2018: Vi bygger ett allt mer kundorienterat och effektivt arbetspensionsbolag26.10.2018 11:06Tiedote

Ilmarinens premieinkomsten uppgick under början av året till 4,0 miljarder euro. Mätt enligt premieinkomsten var kundanskaffningen 78 miljoner euro netto fram till utgången av september. Pensioner utbetalades för sammanlagt 4,2 miljarder euro till 450 000 pensionstagare. Placeringsportfölj gav i januari–september en avkastning på 3,0 procent (5,5 procent 1.1–30.9.2017). Placeringarnas marknadsvärde uppgick vid utgången av september till 47,0 miljarder euro (38,9 miljarder euro 30.09.2017). På lång sikt har placeringarna reellt avkastat i genomsnitt 4,2 procent om året. I slutet av september uppgick solvenskapitalet till 10 044 (9 158) miljoner euro och solvensnivån var 127,0 (130,6) procent. Verkställandet av integrationen framskrider enligt plan. Ilmarinens organisation förnyas så att den blir allt mer kundorienterad och effektiv. Hantering av risken för arbetsoförmåga och rehabilitering kommer att förstärkas. Verkställande direktör Jouko Pölönen: ”Ilmarinens premieinkomst ökade i jan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme