Lapinjärven kunta

Yhteisöllistä asumista Husulanmäellä- Rakentajia haetaan uudelle asuinalueelle itäiselle Uudellemaalle

Jaa
Aktiivinen Lapinjärven kunta itäisellä Uudellamaalla kaavoittaa parhaillaan uutta yhteisöllistä asuinaluetta Husulanmäkeä. Tulevia rakentajia eli alueen uusia asukkaita etsitään jo kaavoitusvaiheessa, jotta asukkailla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan uuden asuinalueensa kaavaan. Nykyaikaisen perinnepuurakentamisen alueen ympäristö ja yhteisöllisyys tekevät alueesta poikkeuksellisen.
Hanna Jahkosen suunnitelma edustaa modernia rakentamista perinteisessä hengessä.
Hanna Jahkosen suunnitelma edustaa modernia rakentamista perinteisessä hengessä.

- Husulanmäki on metsäinen niemi parin kilometrin päässä Lapinjärven Kirkonkylältä. Metsäntutkimuslaitos rakennutti Husulanmäelle 1930-luvulla tutkimusaseman minkä ansiosta alueen puusto ja kasvillisuus on erittäin monipuolista. Metsäntutkimuslaitoksen rakennusten muotokieli pohjautuu vanhaan suomalaiseen rakennusperinteeseen ja ne muodostavat yhtenäisen pihapiirin. Kunta hankki alueen omistukseensa vuonna 2016, kertoo Lapinjärven kunnan aluearkkitehti Johanna Hyrkäs.

Alueen suunnitelmat tutustuttavissa

- Suunnitelma rakentuu olemassa olevien rakennusten rajaaman pihapiirin ympärille. Pihapiiriä täydennetään yhteisrakennuksilla ja omilla tonteillaan sijaitsevat pientalot ryhmittyvät yhteispihan ulkokehälle, kuvailee Hyrkäs.


Pientalotontteja on yhteensä kaksitoista ja ne muodostuvat kolmesta neljän talon ryhmästä joilla on kullakin oma, pienempi yhteinen piha. Jokaiselle taloryhmälle on suunniteltu oma talotyyppi joka soveltuu sille kaavailtuun rakennuspaikkaan. Neljän talon kokonaisuuksiin kuuluu myös yhteiskäyttöinen rakennus jonka alakerrassa on autotallit ja yläkerrassa työtiloja tai kaksi pientä asuntoa. Loppuosa alueesta jää yhteiseen virkistyskäyttöön.

Yhteisellä alueella on mm. oma rantasauna.

Lue lisää Husulanmaki.fi // Lapinjarvi.fi 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hanna Jahkosen suunnitelma edustaa modernia rakentamista perinteisessä hengessä.
Hanna Jahkosen suunnitelma edustaa modernia rakentamista perinteisessä hengessä.
Lataa
Husulanmäen alueella sijaitsee vanha hirsinen asuinrakennus, johon suunnitellaan yhteiskäyttötilaa.
Husulanmäen alueella sijaitsee vanha hirsinen asuinrakennus, johon suunnitellaan yhteiskäyttötilaa.
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Lapinjärven kunta
Lapinjärven kunta
Lapinjärventie 20
07800 LAPINJÄRVI

019 510 860http://www.lapinjarvi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapinjärven kunta

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye