Kirkko Helsingissä

Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät Helsingin seurakuntayhtymän yhteisissä palveluissa

Jaa
Yhteinen kirkkoneuvosto päätti 7.4.2022 yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisesta Helsingin seurakuntayhtymän yhteisissä palveluissa. Neuvottelut käydään taloudellisilla, tuotannollisilla ja toiminnallisista muutoksista johtuvien syiden perusteilla.

Yhteistoimintaneuvottelut koskevat kaikkia yhteisten palveluiden osastoja ja yksiköitä.​Neuvotteluiden piirissä on yhteensä 493 viranhaltijaa ja työntekijää.Yhteistoimintaneuvottelut eivät koske Helsingin seurakuntia.  

Yhteisten palveluiden arvioitu säästötarve vuoteen 2025 mennessä on noin 4,8 miljoonaa euroa, josta noin 1,0 miljoonaa euroa pyritään toteuttamaan kustannussäästöin ja 300 000 euroa toimintatuottoja lisäämällä.Neuvottelujen ja niiden jälkeen tehtävien päätöksien tavoitteena on löytää keinot saada 3,5 miljoonan euron säästöt rakenteellisilla ja muilla ratkaisuilla. Työnantajan alustavien arvioiden mukaan tuotannolliset, toiminnalliset ja taloudelliset muutokset voivat johtaa enintään 90 työntekijän / viranhaltijan palvelussuhteen päättämiseen. 

Yhteistoimintaneuvotteluiden osana voidaan myös neuvotella mahdollisista toimintojen yhdistämisistä, työnjaon tarkastelusta, organisaatio- ja palvelurakenteen muutoksista, tehtäväkuva- ja virantoimitusvelvollisuuden muutoksista, lomautuksista, osa-aikaistamisista, nimikemuutoksista, tehtäväsiirroista sekä näiden mahdollisista mukanaan tuomista henkilövaikutuksista.  

Tavoitteena on pyrkiä minimoimaan kielteiset henkilöstövaikutukset ja löytää vaihtoehtoja työvoiman vähentämisen kohteena olevan henkilöpiirin rajoittamiseksi sekä vähentämisestä työntekijöille aiheutuvien seurausten lieventämiseksi. 

Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan 26.4.2022. 

- Valitettavasti olemme nyt tilanteessa, että joudumme käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut. Yhteisten palveluiden johtajisto on etsinyt kevättalven aikana erilaisia keinoja säästötavoitteisiin pääsemiseksi, mutta tehdyt talouspäätökset edellyttävät kipeitäkin ratkaisuja toimintaedellytysten turvaamiseksi, seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki sanoo. 

- Tällä hetkellä eletään poikkeuksellisten isojen muutosten keskellä. Vaihtoehto ei ole jäädä nykyiselleen tekemättä ratkaisuja. Muutosten keskellä pitää keskittyä niihin asioihin, joihin itse voi vaikuttaa ja tehdä ratkaisut, jotka vievät yhteisöä suuntaan, jossa voi tehdä merkityksellisiä asioita jatkossa.

Yhteistoimintaneuvotteluita koskeviin kysymyksiin vastaa seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki perjantaina 8.4.2022 klo 13.15-15.  

Juha Rintamäki, seurakuntayhtymän johtaja, juha.rintamaki@evl.fi, p. 050 5931944

----------

Helsingin seurakuntayhtymä on osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa – Kirkko Helsingissä. Helsingin seurakuntayhtymä muodostuu 20 toiminnallisesti itsenäisestä seurakunnasta, 17 suomenkielisestä ja kolmesta ruotsinkielisestä ev.-lut. seurakunnasta sekä yhtymän yhteisistä palveluyksiköistä.  

Helsingin seurakuntayhtymässä on noin 1200 työntekijää. Helsingin seurakunnissa on noin 330 000 jäsentä. 

Helsingin seurakuntayhtymän yhteisten palveluiden yksiköt hoitavat muun muassa seurakuntien talous-, henkilöstö-, jäsenrekisteriasioita, yhtymän yhteistä hallintoa, kiinteistöjä, hautausmaita ja viestintää. Yhteisiin palveluihin kuuluu myös seurakuntien yhteisiä palveluita kuten perheneuvontaa, kasvatusta, oppilaitostyötä, erityisdiakoniaa, sairaalasielunhoitoa, vapaaehtoistoimintaa sekä erityisryhmien toimintoja. 

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi
 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye