Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

Yhteistyökokous työperäisen maahanmuuton hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn (Pohjanmaa)

Jaa
Pohjanmaan ELY-keskus on Työ- ja elinkeinoministeriön toimesta kutsunut koolle 4.2. viranomaisyhteistyökokouksen. Kokouksessa keskusteltiin maahanmuuttajien tilanteesta, kotoutumisesta ja monialaisen viranomaisyhteistyön jatkosuunnitelmista työvoiman hyväksikäyttötilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Närpiössä esiin tullutta mahdollista työvoiman hyväksikäyttötapausta ei kokouksessa käsitelty, sillä poliisitutkinta on vielä kesken. Kokouksessa oli kutsuttuina Pohjanmaan ELY-keskuksen ja TE-toimiston lisäksi alueen kasvihuoneyrittäjien edustajia, Työ- ja elinkeinoministeriön edustaja, Österbottens Svenska Producentförbund r.f.; Dynamo, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Närpiön kaupunki, Pohjanmaan poliisi ja Maahanmuuttovirasto.

Yhteistyökokous koettiin tarpeelliseksi yhteisen tilannekuvan tuottamiseksi. Suomessa riskit työvoiman hyväksikäytölle esiintyy erityisesti matalapalkka-aloilla. Kokouksessa päätettiin jatkotoimenpiteistä erityisesti työnantajien ja viranomaisten välisen yhteistyön tiivistämisestä, jolla työntekijöiden luottamusta paikallisiin viranomaisiin vahvistetaan. Lisäksi kokouksessa keskusteltiin työnantajille suunnatusta riskien tarkistuslistasta, jolla työnantaja voi valvoa työntekijöiden hyvinvointia sekä tunnistaa ja puuttua mahdollisiin epäkohtiin. Kokouksessa käsiteltiin myös sosiaalihuollon tilannetta todeten, että palveluiden riittävyyttä on tarkasteltava Suupohjan alueen tarpeiden kannalta. Alueen työnantajille on tarpeen tarjota säännöllistä koulutusta ja tietoa työperäisen maahanmuuton rekrytoimiseen ja monimuotoisten työyhteisöjen toimintaan.

Kotoutumisen onnistumisen ja eettisen rekrytoimisen näkökulmista on tärkeää tuottaa ja hyödyntää ennakointitietoa, joka perustuu eri viranomaisten ja työnantajien väliselle tiiviille yhteistyölle. Kokouksessa korostettiin kaksisuuntaista kotoutumista, ja siihen on panostettava jatkossakin. Moniammatillisen verkoston katsottiin tarpeelliseksi kokoontua säännöllisesti luomaan ajantasaista tilannekuvaa ja tukemaan ennakointityötä paikallisesti ja alueellisesti.

Yhteistyöryhmä ulkomaalaisten työntekijöiden asumisolosuhteiden valvontaan

Työ- ja elinkeinoministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat viime syksynä asettaneet valtakunnallisen yhteisen työryhmän, jonka tehtävä on ulkomaalaisten työntekijöiden asumisolosuhteiden seurannan ja valvonnan kehittäminen. Työryhmän toimikausi on 1.10.2021–30.4.2022. Ulkomaisten työntekijöiden majoitusoloihin liittyvät väärinkäytökset voivat pahimmillaan olla osa työvoiman hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa. Majoitusolojen valvontaa kehittävän työryhmän tehtävä on tehdä ehdotuksia, miten viranomaisten yhteistyötä ja asiaan liittyvää sääntelyä ja ohjeistusta tulisi kehittää, mm. osoitteentarkistuksen osalta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Median yhteydenotot:


Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Timo Saari
puh. 0295 028 501
Puhelinaika: pe 4.2. klo 16.30-17.30

Tietoja julkaisijasta

Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten
Vaasa: Wolffintie 35 B, 5. krs | Kokkola: Pitkäsillankatu 15
Vasa: Wolffskavägen 35 B, 5 vån. | Karleby: Långbrogatan 15

0295 028 500http://www.ely-keskus.fi/ely-pohjanmaa

Pohjanmaan ELY-keskus tukee alue- ja yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehittämistä, kehittää elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

Sysselsättningsöversikt för september: arbetslösheten ökar och lediga arbetsplatser minskar fortsättningsvis (Österbotten, Mellersta Österbotten)21.10.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av september sammanlagt 8 507 arbetslösa arbetssökande. Det är 941 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var i september 32 fler än i augusti. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,4 %). Jämfört med augusti månad ökade arbetslöshetsgraden inom området för NTM-centralen i Österbotten med 0,1 procentenheter och minskade med 0,1 procentenheter i hela landet. Under september fanns det totalt 1 355 lediga arbetsplatser, vilket var 951 platser (- 41,2 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 662 dvs. 152 fler än för ett år sedan (+ 29,8 %). Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.

Syyskuun työllisyyskatsaus: työttömyys nousussa ja avoimet työpaikat vähentyneet edelleen (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Pohjanmaan ELY-keskusalueella oli syyskuun lopussa yhteensä 8 507 työtöntä työnhakijaa. Se on 941 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömiä oli syyskuussa 32 enemmän kuin elokuussa. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Manner-Suomen alhaisin (7,4 %). Elokuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella 0,1 prosenttiyksikköä ja pienentyi koko maassa 0,1 prosenttiyksikköä. Syyskuun aikana avoinna oli yhteensä 1 355 työpaikkaa, mikä oli 951 paikkaa (- 41,2 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 662 eli 152 enemmän kuin vuotta aikaisemmin (+ 29,8 %). Tiedot ilmenevät KEHA-keskuksen Työnvälitystilastosta.

Sysselsättningsöversikt för augusti: Arbetslösheten ökade jämfört med året innan, men minskade jämfört med juli månad (Österbotten, Mellersta Österbotten)23.9.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av augusti sammanlagt 8 475 arbetslösa arbetssökande. Det är 798 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var dock i augusti 1 627 färre än i juli. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,3 %). Motsvarande andel i hela landet är 11,5 %. Jämfört med juli månad minskade arbetslöshetsgraden inom området för NTM-centralen i Österbotten med 1,5 procentenheter och med 0,7 procentenheter i hela landet. Under augusti fanns det totalt 1 192 lediga arbetsplatser, vilket var 1 152 platser (- 49,1 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 341 dvs. 108 (-24,1 %) färre än vid motsvarande tidpunkt i fjol. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.

Elokuun työllisyyskatsaus: Työttömyys lisääntyi vuodentakaisesta, mutta väheni heinäkuuhun verrattuna (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)23.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Pohjanmaan ELY-keskusalueella oli elokuun lopussa yhteensä 8 475 työtöntä työnhakijaa. Se on 798 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömiä oli kuitenkin elokuussa 1 627 vähemmän kuin heinäkuussa. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Manner-Suomen alhaisin (7,3 %). Koko maassa vastaava osuus on 11,5 %. Heinäkuuhun verrattuna työttömyysaste pienentyi Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella 1,5 prosenttiyksikköä ja koko maassa 0,7 prosenttiyksikköä. Elokuun aikana avoinna oli yhteensä 1 192 työpaikkaa, mikä oli 1 152 paikkaa (- 49,1 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 341 eli 108 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin (- 24,1 %). Tiedot ilmenevät KEHA-keskuksen Työnvälitystilastosta.

Fortsättningsvis svaga konjunkturutsikter hos små och medelstora företag i Österbotten och Mellersta Österbotten11.9.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

Två gånger om året låter Företagarna i Finland, arbets- och näringsministeriet och Finnvera utföra SMF-företagsbarometern för att kartlägga små och medelstora företags ekonomiska ställning. I SMF-företagsbarometern hösten 2025 är de allmänna konjunkturutsikterna inom området för NTM-centralen i Österbotten (landskapen Österbotten och Mellersta Österbotten) en aning piggare än i våras, men saldotalet för de allmänna konjunkturutsikterna är -3, vilket är sämre än i hela landet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye