Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus irtisanottu
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tänään 31.3. irtisanonut yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksen päättymään 30.4. Neuvotteluita kuitenkin jatketaan jo huhtikuussa, jolloin ei neuvotella vain tämän vuoden palkankorotuksista, vaan koko sopimuksen sisällöstä.
– Talentian tavoitteena on korjata sosiaalialan korkeakoulutettujen palkkatasoa useampivuotisella palkkaohjelmalla. Yksityiselle sosiaalipalvelualalle tavoitellaan vähintään samansuuruisia korotuksia kuin hyvinvointialueiden sote-sopimuksessa, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle syntyi viime kesänä kaksivuotinen sopimus, jonka mukaan 2023 on ns. optiovuosi. Työehtosopimus olisi ollut voimassa 30.4.2024 asti, mikäli osapuolet olisivat päässeet palkankorotuksista sopuun maaliskuun 2023 loppuun mennessä. Toukokuussa alkaa yksityisen sosiaalipalvelualan sopimukseen kuuluvien jäsenten sopimukseton tila.
Työehtosopimuksesta neuvottelevat työntekijäpuolelta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Sosiaalipalvelualan allianssi Salli ry, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry. Työnantajaa edustaa Hyvinvointiala HALI ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos – Talentia käsittelee esitystä 12.6.8.6.2023 14:55:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, JHL, Sosiaalipalvelualan Allianssi Salli ja Sote ry ovat päässeet neuvottelutulokseen uudesta yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksesta työnantajia edustavan Hyvinvointiala HALIn kanssa.
Talentia: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle uusia lakkovaroituksia ja hakusaarto31.5.2023 15:05:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tänään 31.5. jättänyt uusia lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakkovaroitukset koskevat lastensuojelua ja palveluasumista. Lisäksi Talentia on julistanut Pihlajalinna-, Esperi-, Mehiläinen- ja Attendo-konsernit hakusaartoon.
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot lastensuojelulaitoksissa ja päiväkodeissa alkoivat31.5.2023 07:03:00 EEST | Tiedote
Yksityinen sosiaalipalveluala on edelleen ilman uutta työehtosopimusta. Tänään 31.5. ovat alkaneet lakot yksityisissä päiväkodeissa ja lastensuojelulaitoksissa. Huomenna 1.6. alkaa lakko palveluasumisen kohteissa. Lakot rajautuvat Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueille. Alalla on myös voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto 14.6. klo 15 asti.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työriita jatkuu – lastensuojelulaitoksia ja päiväkoteja lakkoon30.5.2023 12:01:05 EEST | Tiedote
Yksityinen sosiaalipalveluala on edelleen ilman uutta työehtosopimusta. Tämä tarkoittaa, että huomenna 31.5. alkavat lakot yksityisissä päiväkodeissa ja lastensuojelulaitoksissa. Ylihuomenna 1.6. alkaa lakko palveluasumisen kohteissa. Lakot rajautuvat Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueille.
Talentia sosiaaliturvauudistuksesta: Järjestelmä kaipaa selkeyttämistä30.5.2023 07:05:00 EEST | Tiedote
Talentian mukaan Suomen sosiaaliturvajärjestelmä kaipaa selkeyttämistä ja tiedonkulun sujuvoittamista. Talentia on antanut asiasta lausunnon sosiaaliturvan uudistamista pohtivalle komitealle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme