FiBAN – Finnish Business Angels Network ry

Yksityisillä startup-sijoittajilla ennätysaktiivinen vuosi: 52,3 miljoonaa 626 yritykseen – valtaosa potista uusiin sijoituskohteisiin

Jaa
Yksityisten startup-sijoittajien aktiivisuus nousi ennätystasolle koronavuoden 2020 laskun jälkeen. Valtaosa kasvurahasta virtasi yrityksiin, jotka saivat ensimmäisen sijoituskierroksensa.
FiBANin jäsenten ilmoittamat sijoitukset
FiBANin jäsenten ilmoittamat sijoitukset

Aikaisen vaiheen riskisijoittajat sijoittivat vuonna 2021 yhteensä 52,3 miljoonaa euroa arviolta 626 startupiin. Yli puolet sijoituksista kohdistui yrityksiin, jotka saivat ensimmäisen rahoituskierroksen. Tiedot käyvät ilmi Suomen enkelisijoittajaverkosto FiBANin vuosittaisesta jäsenkyselystä, johon vastasi yhteensä 480 yksityistä riskisijoittajaa.

“Aikaisen vaiheen sijoittajien rooli tulevaisuuden Aivenien ja Woltien kasvattajina on merkittävä, sillä he tarjoavat yrityksille paitsi kasvupääomaa myös kokemuksensa, osaamisensa ja verkostonsa. Tilastomme kertovat, että tyypillinen riskisijoittaja on korkeakoulutettu, yrittäjätaustainen henkilö, jolla on 6-8 startupia salkussaan, aktiivisimmilla yli kolmekymmentä”, kertoo FiBAN ry:n puheenjohtaja Annukka Mickelsson.

Yksityinen startup-sijoittaminen on ammattimaista onnistumiset kompensoivat tappioita

Vuonna 2021 aiempaa suurempi osa sijoittajien irtautumisista oli erityisen kannattavia; jopa liki viidesosa toi sijoitetun rahan takaisin yli kymmenkertaisena. Raportoiduista 83 irtautumisesta reilu kolmannes oli yritysostoja, mikä kertoo startupien houkuttelevuudesta suuryritysten ostokohteina. Irtautumisista poikkeuksellisesti jopa kuusi prosenttia oli listautumisia.

“On ilo nähdä, että exit-mahdollisuuksia tulee lisää, mutta tarvitsemme yhä Suomen markkinoille toimivan markkinapaikan listaamattomille yrityksille. Aikaisen vaiheen riskisijoittaminen on yhä ammattimaisempaa ja hyvin tehtynä kannattavaa, mistä irtautumisten korkea määrä ja tuotot kielivät”, sanoo Mickelsson.

Suomen aikaisen vaiheen yksityissijoittajaverkosto FiBAN on toiminut vuodesta 2010 alkaen ja sen jäsenistö koostuu tänä päivänä yli 650 yksityissijoittajasta. Sen tehtävä on edistää yksityishenkilöiden sijoittamista listaamattomiin kasvuyrityksiin. Yhdistyksen laskelmien mukaan aikaisen vaiheen riskisijoittajan sijoittama 1M€ tuottaa keskimäärin 19 uutta työpaikkaa.

“Olen äärimmäisen ylpeä siitä, miten FiBAN on onnistunut houkuttelemaan monipuolisesti uusia sijoittajia mukaan kasvattamaan tulevaisuuden menestystarinoita. Tehtävämme on siirtää verkostomme vankkaa osaamista eteenpäin uusille sijoittajille. Pelkästään viime vuonna koulutimme 130 yksityissijoittajaa”, Mickelsson jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

FiBANin jäsenten ilmoittamat sijoitukset
FiBANin jäsenten ilmoittamat sijoitukset
Lataa
Varhaisen vaiheen riskisijoitukset
Varhaisen vaiheen riskisijoitukset
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

FiBAN – Finnish Business Angels Network ry
FiBAN – Finnish Business Angels Network ry
Lapinlahdenkatu 16 / Maria 01
00180 HELSINKI

+358405385418https://www.fiban.org

Finnish Business Angels Network (FiBAN) on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edistää yksityishenkilöiden sijoittamista listaamattomiin kasvuyrityksiin sekä kasvattaa ja kehittää yksityisten sijoittajien ammattikuntaa Suomessa. FiBANin sijoittajaverkostoon kuuluu yli 650 hyväksyttyä sijoittajajäsentä.
Twitter | LinkedIn | Facebook |InstagramMediapankki | Tilaa uutiskirje

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FiBAN – Finnish Business Angels Network ry

Nato-jäsenyyys herätti startupit ja sijoittajat: 100 000 euron sijoitusmahdollisuus pitchaustapahtumassa27.3.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Riihimäellä MaanpuolustusAreenan yhteydessä järjestetään 7.6. Pitch Finland DefSec, jossa startup-yritykset kilpailevat 100 000 euron sijoituksesta ja pääsevät esittämään ensi kertaa innovaationsa julkisesti Suomen suurimmille sijoittajatahoille. Kyseessä on startup-kentän ensimmäinen tässä mittakaavassa järjestettävä puolustus- ja turvallisuussektoriin keskittyvä pitchaus-tapahtuma.

FiBANin jäsentutkimus: suomalainen bisnesenkeli etsii kuumeisesti uusia sijoituskohteita23.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Suomen enkelisijoittajayhdistys FiBANin jäsentutkimus piirtää tarkan kuvan suomalaisen enkelisijoittajan mielenmaisemasta. Yli 250 vastausta keränneessä tutkimuksessa selvitettiin enkelisijoittajien demografiatietoja, sijoitusaktiivisuutta, kokemusta ja osaamista sekä sitä, millaiset trendit ja sektorit kiinnostavat enkelisijoittajia juuri nyt. Jopa 86% vastanneista kertoo etsivänsä aktiivisesti uusia sijoituskohteita. Vastaavaa jäsentutkimusta ei ole aikaisemmin tehty.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye