Yleinen työttömyyskassa YTK valmistautuu hakemusten ruuhkahuippuun
Suomen suurin työttömyyskassa YTK on saanut maalis-huhtikuun aikana noin 30 000 uutta päivärahahakemusta, eli noin kahdeksan kertaa enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Vuosittain YTK:ssa käsitellään noin 45 000 vastaavaa hakemusta, joten nyt hakemuksia on kahdessa kuukaudessa tullut yhtä paljon kuin normaalisti kymmenessä kuukaudessa. Näiden lisäksi YTK hoitaa myös normaalit jatkohakemukset, joiden määrä on myös kasvanut, kun työllistyminen on hidastunut.
Ruuhka on tasattu kesäkuussa
Varsinaiset ruuhkaviikot käsittelyssä alkavat toukokuun toisella viikolla, jolloin käsittelyaika ylittää ensimmäisen kerran 30 päivää. Pisimmillään joissain hakemustyypeissä käsittelyaika voi venyä noin 50 päivään. Hakemukset pyritään ottamaan jatkossakin käsittelyyn 30 päivän sisällä. YTK:ssa tehdyt kriisitoimenpiteet alkavat tehota niin, että viimeistään kesäkuun loppupuolella ruuhkahuippu on tasattu ja tilanne käsittelyaikojen suhteen normaali.
”Hakemusten määrä ei kuitenkaan ole kasvanut niin nopeasti eikä niin suureksi kuin pahimmassa skenaariossa arvioimme. Uskomme pystyvämme toimimaan jatkossakin siten, ettei kestämätöntä viivettä jäsenillemme tule”, toteaa YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki.
Ennusteet ja laskelmat tarkentuvat päivittäin
Tilanne elää jatkuvasti sen mukaan, kuinka lomautukset todellisuudessa toteutuvat ja viivästymät sen mukaan. Tällä hetkellä (30.4.) käsitellään uusia hakemuksia, jotka on lähetetty 6.4. Näissä hakemuksissa käsittelyaika tällä hetkellä siis noin 24 päivää. Muiden hakemusten osalta YTK:n käsittelyajat ovat alle vuorokaudesta noin viikkoon.
YTK päivittää hakemuskäsittelyn tilanteen päivittäin klo 9 osoitteeseen: https://ytk.fi/jos-jaat-tyottomaksi/ajantasaista-tietoa-hakemusten-puheluiden-ja-viestien-maarasta
Työvoimaa lisätty ja käsittelyä sujuvoitettu
Valmistautuminen koronaepidemian vaikutuksiin aloitettiin YTK:ssa laajasti jo helmikuussa mittavilla rekrytointisuunnitelmilla. Kevään aikana YTK saa sata uutta tekijää, joiden avulla tasoitetaan ruuhkahuippua asiakaspalvelussa ja hakemuskäsittelyssä.
Muutoksia on tehty samanaikaisesti perehdyttämiseen ja käsittelyprosessiin, jotta toimintaa voidaan lain puitteissa tehostaa entisestään. Hakemustulvaa saadaan helpotettua myös YTK:n jäsenten sähköisen asiointipalvelu OmaYTK:n uudella versiolla.
Riskienhallintaa poikkeusoloissakin
Koronaepidemian aiheuttamat muutokset työllisyystilanteessa ovat ymmärrettävästi aiheuttaneet huolta ihmisten toimeentulosta ja työttömyyskassojen toimintakapasiteetista. Koko yhteiskunta on koronan myötä poikkeustilassa ja sen vaikutukset tulevat olemaan merkittävät vielä pitkään.
Myös YTK:lla tunnistettuja riskejä ovat muutokset epidemian etenemisessä ja mahdolliset henkilöstön sairastumiset – mikäli iso osa henkilökuntaa sairastuu, uusia suunnitelmia on tehtävä nopeasti. Tilannetta on jo ennakoitu siirtymällä etätöihin hyvin varhaisessa vaiheessa, jotta kassan työntekijät pysyisivät terveinä ja toiminta olisi turvattu. Etätyö jatkuu näillä näkymin elokuuhun.
Työttömyysturvan rahoittavat pääosin valtio ja Työllisyysrahasto työttömyysvakuutusmaksujen kautta. Kassojen jäsenmaksujen osuus ansiopäivärahojen rahoituksesta on noin 5,5 %. YTK:n talous on tällä hetkellä vakaa eikä lähikuukausien osalta ole näkyvissä suuria uhkia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiTietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Ihan kassalla -minisarja sai viikonloppuna lähes 140 000 katselukertaa15.12.2025 16:45:00 EET | Tiedote
Valtaosa komediallisen minisarjan katsojista oli 25–34-vuotiaita naisia.
Ihan kassalla -minisarja muistuttaa: turva kannattaa hoitaa ajoissa12.12.2025 09:36:10 EET | Tiedote
YTK julkaisee episodimaisen minisarjan, jonka takana on palkittuja tekijöitä. Lempeän humoristisen sarjan viestin pohjalla on tutkittua tietoa nuorten aikuisten taloudellisen varautumisen sudenkuopista.
Työttömyys loivassa nousussa25.11.2025 07:50:00 EET | Tiedote
YTK:n jäsenistön työttömyys kasvoi lokakuussa hieman. Nousu on jatkumassa marraskuussa.
Pienituloisia huolettavat ruoka- ja vuokrakulut, hyvätuloisia työllisyys ja säästöt14.11.2025 08:25:00 EET | Tiedote
Suomalaisten suurimmat taloushuolet vaihtelevat merkittävästi tulotason mukaan. Pienituloiset kamppailevat arjen perusmenojen kanssa, kun taas parempituloisia huolettavat etenkin oma työllisyys ja elinkustannusten kehitys pitkällä aikavälillä.
Viestintäosaamista arvostetaan työelämässä7.11.2025 08:35:00 EET | Tiedote
Viestintäosaamisen arvostus eri toimialoilla on suurta, ja viestinnän taidot koetaan työssä menestymisen kannalta olennaisiksi. Tiedot tulevat ilmi YTK:n tuoreesta Jäsenpulssista, joka tehtiin yhteistyössä viestinnän ammattilaisten järjestön ProComin kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme