Yli kuuden kuukauden mittaiseksi venynyt hiihtokausi paketoidaan vappuhiihdoilla Kontiolahdella - “Shortsit ja vappunenä varusteeksi”

Jaa
Ulkohiihtokausi avattiin lokakuun puolivälissä Kontiolahdella, Vuokatissa, Imatralla, Tahkolla ja Rukalla. Kausi päättyy vappuviikonloppuna Kontiolahdella.
Kevään 2022 vappuhiihdoissa Kontiolahdella hiihtomuoti poikkesi sydäntalven kuukausista.
Kevään 2022 vappuhiihdoissa Kontiolahdella hiihtomuoti poikkesi sydäntalven kuukausista.

Lokakuun puolivälissä avattu ulkolatujen hiihtokausi päättyy vappuna Suomen liikuttavimmaksi kunnaksi vuoden alussa valitulla Kontiolahdella. Kausi avattiin Kontiolahden, Vuokatin, Imatran, Tahkon ja Rukan ensilumenladuilla lokakuun puolivälissä.

“Kontiolahden kunta kunnostaa latuja vielä vappupäivään asti. Silloin voi ottaa jo shortsit ja vappunenän varusteeksi”, sanoo Kontiolahden ensilumenladusta vastaavan Kontiolahti Outdoorin Kimmo Turunen.

“Kauden tavoitekilometrejä kerätty”

Vaikka lämpötilat ovat ajoittain nousseet yli 15 asteeseen, hiihtäjiä on Turusen mukaan riittänyt kauden loppuun yllättävänkin paljon.

“Huhtikuussa olosuhteet voivat olla koko sesongin parhaita, kun vain kylmä sää kovettaa uran. Laduilla on viime viikkoina ollut varmasti monia, jotka ovat vielä keränneet itselleen kaudelle asetettuja tavoitekilometrejä.”

Siman ja munkin voimalla

Turunen lupaa vappuhiihtoihin rentoa menoa lauantaista vapunpäivään, joka on maanantai.

“Pystytämme ladun varteen pop up –kahvilan, joka tarjoilee munkkeja, simaa ja makkaraa. Hiihtoon saadaan rytmiä henkeen sopivasta musiikista.”

Viime vuonna vappuhiihdot rohkaisivat joitakin hiihtäjiä pukeutumaan ladulle vapputeeman mukaisesti.

“Pipo ei tule nytkään olemaan kireällä”, Turunen sanoo.

Syksyn hiihtokausi avataan lokakuussa

Ensilumenladut eri puolilla maata ovat ilmoittaneet avaavansa seuraavan hiihtokauden lokakuussa.

Osa harrastajista on jo varautunut syksyyn ja ostanut ennakkomyynnissä edullisemmin olevia kausikortteja.

“Edellistalvena tykitetyn lumen avulla tehty ensilumenlatu pidentää hiihtokautta usealla kuukaudella. Hiihto on monelle suomalaiselle edelleen se suosituin liikuntamuoto. Mekin olemme päässeet myymään syksylle jo kymmeniä kausikortteja, vaikka elämme vielä huhtikuuta”, Turunen sanoo.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Ensilumenladut pidentävät hiihtokautta useilla kuukausilla. Videolla esittelyssä Kontiolahden ensilumenlatu.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kimmo TurunenToimitusjohtajaKontiolahti Outdoor

Puh:050 5633480

Kuvat

Kevään 2022 vappuhiihdoissa Kontiolahdella hiihtomuoti poikkesi sydäntalven kuukausista.
Kevään 2022 vappuhiihdoissa Kontiolahdella hiihtomuoti poikkesi sydäntalven kuukausista.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kontiolahti Outdoor
Napakympintie 24
81100 Kontiolahti

http://www.kontiolahtioutdoor.com

Pohjois-Karjalassa toimivan Kontiolahti Outdoorin palveluihin kuuluvat

  • lokakuussa avattava ensilumenlatu maasto- ja ampumahiihtäjille
  • liikunnalliset tyhy-palvelut ympäri Pohjois-Karjalaa, Kontiolahden ja Joensuun lisäksi esimerkiksi Kolilla ja Bomballa
  • Jaama Events -tapahtumasarjan tapahtumat Jaama Winter, Jaama Run ja Jaama MTB
  • ohjatut liikunta-aktiviteetit esimerkiksi murtsikkakoulusta liukulumikenkä- ja fatbike-retkiin sekä omakohtaiseen ampumahiihtotutustumiseen 
  • välinevuokraamo
  • leiripalvelut joukkueille ja seuroille sekä välipaloja, kahvilatuotteita ja lounasta tarjoava kahvila-ravintola
  • Kolin kansallispuiston naapurissa sekä suositun Herajärven kierros -retkeilyreitin yhdessä aloitus- ja päätepisteessä sijaitseva, aitta-, teltta- ja caravanmajoitusta, saunapalveluja, välinevuokrausta sekä ohjattuja aktiviteetteja tarjoava Kiviniemen tila.  

Kontiolahti Outdoor myös vuokraa Kontiolahden ampumahiihtostadionin tiloja ja palveluja tapahtuma-areenaksi muille tapahtumajärjestäjille.

Kontiolahti Outdoor on osa Kontiolahti Biathlon -perhettä. Sen muodostavat Kontiolahti Outdoorin lisäksi ampumahiihdon maailmancup -tapahtumat sekä urheiluseura Kontiolahden Urheilijat ry. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Outdoor

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye