Yliopistosairaaloiden roolia sote-uudistuksessa täsmennettävä ja rahoitus varmistettava
18.1.2022 12:09:00 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Me yliopistolliset sairaalat olemme huolissamme, miten selviydymme kirjaimellisesti elintärkeästä ja yhteiskunnan kannalta kriittisestä tehtävästämme tulevaisuudessa – myös siirtyessämme tulevien hyvinvointialueiden aikakaudelle. Meille keskitettyjen vaativimpien hoitojen ja toimenpiteiden koulutus sekä tutkimus turvaavat yliopistosairaalatasoisen hoidon laadun tulevina vuosina. Kannamme keskeisen vastuun tulevien sote-ammattilaisten kouluttamisesta.
Alan asiantuntijoista on vakava pula eikä käännettä väestön ikääntyessä ole näköpiirissä. Sote-alan tulevaisuutta rakennetaan tämän päivän opetus- ja tutkimustyön perusteella. Koronarokote on erinomainen esimerkki siitä, miten laajasti lääketieteellinen tutkimus saattaa vaikuttaa meidän kaikkien arkeen.
Yhteisenä huolena neljännesmiljardin vaje
Yliopistosairaaloiden budjetista kymmenesosa menee opetukseen ja tutkimukseen. Budjettivaje on tällä hetkellä jo lähes 250 miljoonaa euroa. Valtio korvaa tästä alle puolet. Jos näitä kustannuksia ei korvata täysimääräisesti, on vaarana, että opetus ja tutkimus jäävät vaikeassa taloudellisessa tilanteessa muun toiminnan alle. Tämä johtaisi käytännössä siihen, että suomalaisten saama hoidon taso rapautuu.
Kaikki sairaalat tekevät äärimmäisen arvokasta työtä. Työmme yliopistosairaaloissa ei kuitenkaan ole aivan samanlaista kuin muissa sairaaloissa. Sote-uudistuksen lakipaketti ei huomioi riittävästi yliopistollisten sairaaloiden roolia kansallisten erityistehtävien hoitamisessa: valmiussuunnittelussa, opetuksessa ja koulutuksessa, innovaatiotoiminnassa, uusien menetelmien kehityksessä ja käyttöönotossa eikä tutkimuksessa.
Pidämme erittäin hyvänä joulukuussa julkistettua STM:n selvitystä yliopistosairaaloiden roolista ja määrittelystä. Tarvitsemme kuitenkin selvityksen jatkoksi päätöksiä ja uutta lainsäädäntöä, joita selvitys ei vielä tarjoa.
Vastuullamme yliopistollisissa sairaaloissa on tukea tutkimusta ja innovaatioita. Valvomme, että uudet hoitomuodot on tarkkaan tutkittu ja että ne ovat turvallisia ja tehokkaita. Yliopistollisten sairaaloiden erityinen rooli ja tehtävät tulee tunnustaa ja turvata laissa.
Yliopistosairaalan ja lääketieteellistä koulutusta antavan yliopiston yhteistyö tulee turvata tulevaisuudessa. Tämä voitaisiin huomioida esimerkiksi hyvinvointialueiden hallintosääntöjä kirjoitettaessa, ja kun hyvinvointialueiden toimintaa aloitetaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi, että yliopisto osallistuu yliopistosairaalan hallintoon. Myös mahdollisuus yhteiseen henkilöstöön ja toimintaan on nähdäksemme tärkeää, jotta opetuksen, tutkimuksen ja sairaalatoiminnan yhteistyö on mahdollista.
Sote-uudistuksen toimeenpano etenee yliopistosairaaloidemme alueilla eri tavoin ja eri vaiheissa. Vuoden päästä meille joka tapauksessa syntyy neljä yliopistollista hyvinvointialuetta. HUS jatkaa hyvinvointialueista erillisenä HUS-yhtymänä, ja sekin Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin omistamana. Meitä kaikkia yliopistosairaaloita yhdistää sama huoli korkealaatuisesta erityissairaanhoidon tulevaisuudesta maassamme. Haluamme, että suomalaisella erikoissairaanhoidolla on laissa turvattu mahdollisuus pysyä maailman kärkimaiden joukossa. Laissa tulee osoittaa täysimääräinen rahoitus sekä opetukselle että tutkimukselle.
Yhteyshenkilöt
Yliopistollisten sairaanhoitopiirien johtajat
Matti Bergendahl, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, 040 833 5461
Markku Mäkijärvi, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, 050 428 7660
Ilkka Luoma, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, 040 767 1609
Tarmo Martikainen, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, 050 558 4579
Jan Tollet, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, 044 717 4000
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde käynnistää yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseksi9.6.2026 16:00:05 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus päätti aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut muuttuneen taloustilanteen vuoksi. Sopeutustoimien tavoitteena on vähentää henkilöstökuluja arviolta noin 30 miljoonalla eurolla vuonna 2027. Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnos hyväksyttiin – avoin tilaisuus 9.6. kello 175.6.2026 15:04:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi lisäkokouksessaan 5.6.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen. Lautakunta käsitteli asian uudelleen aiemmassa käsittelyssä tapahtuneen menettelyvirheen takia.
Pohde järjestää infotilaisuuden kahdesta omaishoidon tuen vapaan palvelusetelistä5.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön kaksi omaishoidon tuen vapaan palveluseteliä lokakuussa ja järjestää nitä koskevan infotilaisuuden 24.8.2026 etäyhteydellä.
Pohde järjestää infotilaisuuden siivouspalvelun palvelusetelin käyttöönotosta elokuussa5.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön siivouspalvelun palvelusetelin lokakuussa ja järjestää sitä koskevan infotilaisuuden 25.8.2026 etäyhteydellä
Sairaan hyvää taidetta -näyttely avautuu tänään Pikigalleriassa4.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde avaa harvinaisen taidenäyttelyn Pikigalleriassa Oulussa torstaina 4. kesäkuuta. Näyttely tarjoaa kurkistuksen Pohteen merkittävään taidekokoelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

