Ympäristöministeriöltä rahoitusta luonnon monimuotoisuutta tutkiviin hankkeisiin
14.7.2022 14:30:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Valtakunnan metsien inventoinnin kehittäminen kattavaksi luonnon monimuotoisuuden seurannaksi DNA-, ääni- ja kuvapohjaisilla menetelmillä (NFI-BIODIV) -hankkeelle myönnettiin 293 000 euron rahoitus. Hankkeen tavoitteena on arvioida, onko Suomessa käytössä olevia seurantaohjelmia mahdollista laajentaa niin, että niistä saadaan uudentyyppistä dataa. Pohjana käytetään valtakunnallista metsien inventointia (VMI), jota kehitetään kattavaksi ja standardoiduksi luonnon monimuotoisuuden seurannaksi.
”Ehdotamme, että nykyisiin seurantamenetelmiin lisätään DNA-, ääni- ja kuvapohjaisia menetelmiä. Pyrimme osoittamaan, että on paitsi mahdollista myös erittäin kustannustehokasta lisätä seurantaan sellaisiakin eliöryhmiä, joista on aiemmin kerätty vain niukasti näytteitä”, akatemiatutkija Nerea Abrego kertoo.
Lahopuulajiston pitkäaikaisseurannan toimintamalli (DEADMON) -konsortiohanke sai yli 321 000 euron rahoituksen. Hankkeen tavoitteena on laatia yhtenäinen toimintamalli Suomen lahopuulajiston (sienet, jäkälät, sammalet, selkärangattomat) ja -elinympäristöjen pitkäaikaisseurannalle. Hankkeessa määritellään seurannalle tieteelliset perusteet sekä kehitetään ja yhtenäistetään olemassa olevia seurantatyökaluja ja kehitetään uusia työkaluja.
”Tutkimme, miten lahopuulajiston seuranta voidaan toteuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tutkimme, mitkä lajit soveltuvat DNA-perustaiseen seurantaan ja mitkä eivät, keskittyen erityisesti uhanalaisiin ja indikaattorilajeihin”, apurahatutkija Jenna Purhonen kertoo. Hankkeessa tuotetun ja olemassa olevan tutkimustiedon pohjalta laaditaan käsikirja seurannan parhaista menetelmistä ja käytänteistä.
Tutkijatohtori Merja Elo on mukana LUKEn koordinoimassa Ekologiset, hydrologiset ja kaukokartoitushavainnot suoluonnon ja soiden ennallistamisen seurannassa (EKOSUO) -hankkeessa, jota rahoitettiin 400 000 eurolla.
Luonnonvarakeskuksen EkoSuo-hanke tuottaa poikkitieteellistä tietoa soiden ennallistamisesta päätöksenteon tueksi. Suomen suoluonnon tila on heikentynyt ja soiden tilan parantamiseksi on toteutettu ennallistamishankkeita. Seuranta ennallistamisen vaikutuksista on kuitenkin puutteellista. Hankkeessa käytetään kasvillisuus- ja hydrologisia seuranta-aineistoja soiden ennallistamiskohteilta sekä satelliittikuviin perustuvia kaukokartoitusaineistoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petra Thurenviestinnän asiantuntijaJyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh:+358504711642petra.t.thuren@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

