Yrittäjät sote-uudistuksesta: Hallitus heikentää sote-yritysten mahdollisuuksia toimia
8.12.2020 12:42:20 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksensä sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistukseksi.
- Yritysvaikutusten arvioita on kyllä lisätty muutamalla sivulla 1669 sivun kokonaisuudessa, mutta esitettävän lainsäädännön muutoksiin ne eivät ole johtaneet, Anssi Kujala sanoo.
- Arviointiteksti sisältää lähinnä hurskaita toiveita ja oletuksia. Ministerit puhuvat lämpöisesti monituottajuudesta, mutta tosiasiassa lainsäädäntö heikentää yksityisen sektorin mahdollisuuksia. Eduskunnan on puututtava tähän.
Kujalan mukaan hallitus ansaitsee nyt kiitoksen lähinnä tosiasioiden tunnustamisesta, kun se myöntää nyt tarkentuneessa arvioinnissa, että pienten tuottajien asema heikkenee.
- Esimerkiksi nyt myönnetään, että hyvinvointialueiden suurempi koko johtanee suurempiin hankintakokonaisuuksiin ja että henkilöstön vuokrausta ja hankintaa koskevilla rajoituksilla on vaikutuksia palveluja tarjoaviin yrityksiin.
Kujala huomauttaa, että yritysvaikutusten arvioinnissa todetaan aika selkeästi, että ostopalvelujen kokonaisuudet kasvaisivat ja pk-yritykset eivät pääse suoraan julkisen sektorin kumppaneiksi, vaan alihankintaketjun kautta.
Suomen Yrittäjät vaatii kuutta muutosta eduskunnassa
- Toivomme, että eduskunta ottaa huomioon eri palveluntuottajat ja palvelutuotantoon käytettävissä olevat kaikki yksityisen ja julkisen puolen resurssit, Kujala sanoo.
Suomen Yrittäjät nostaa kansanedustajille esiin kuusi keskeistä kohtaa, jotka kannattaa korjata, jotta palvelut säilyvät ja kehittyvät:
1. Sote-palveluiden järjestäminen ja tuottaminen pitää erottaa velvoittavasti.
2. Yhteinen kustannuslaskennan malli on lopultakin tehtävä vertailukelpoisuuden aikaansaamiseksi.
3. Palvelustrategioitten sisällössä on oltava vahva monituottajuus.
4. Palveluseteli pitää antaa kaikkiin kiireettömiin toimenpiteisiin.
5. Palveluntuottajat - yksityiset ja julkiset - tarvitsevat tasapuoliset mahdollisuudet toimia.
6. Julkinen sektori ei saa tehdä vähäriskistä liiketoimintaa.
- Järjestämme eduskuntavaiheessa verkkokeskusteluja alueilla yhdessä muiden järjestöjen kanssa ja perustelemme, miksi yritykset kannattaa ottaa uudistuksessa huomioon, Kujala kertoo.
Hankinnat jaettava osiin, jotta pienetkin yritykset voivat osallistua kilpailutuksiin
Nyt on koko eduskunnalla tarkka paikka: eduskunnan on huolehdittava myös, että hankintalain henkeä noudatetaan ja tässäkin yhteydessä kirjataan velvoite jakaa hankinnat pienille ja keskisuurille yrityksille sopiviin osiin.
- Hankintalaki velvoittaa toteuttamaan hankinnat tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina, niin että pk-yritykset pääsevät niistä kilpailemaan. Ei riitä, että osalliseksi pääsee ehkä alihankkijana, Kujala vaatii.
Kujalan mukaan on myös ennenaikaista väittää, mitä perustuslakivaliokunta on edellyttänyt.
- Nyt väitetään, että tarvitaan riittävää julkista palvelutuotantoa. Näinhän ei ole, perustuslakivalokunta arvioi lakiesityksen vasta lopullisen esityksen saatuaan ja kokonaisuuden nähtyään. Entiset linjaukset ovat koskeneet erilaista sote-esitystä, eikä niitä voi verrata tähän esitykseen.
Suomessa 18 000 sote-yritystä, ja niissä 80 000 työntekijää
Yrittäjät muistuttaa, että nykyään Suomessa toimii yli 18 000 sote-yritystä, ja niissä on töissä 80 000 ihmistä.
Lakisesitys on siis nyt eduskunnan käsiteltävänä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi Kujalavaratoimitusjohtaja
Puh:0400 567 925anssi.kujala@yrittajat.fiJanika Tikkalaelinkeinopoliittinen asiantuntija
Puh:046 9234386janika.tikkala@yrittajat.fiTanja Matikainenkunta- ja elinkeinoasioiden päällikkö
Puh:0400 866 648tanja.matikainen@yrittajat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjissä iso vaali perjantaina: Johto vaihtuu12.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien liittokokous valitsee perjantaina Lahdessa järjestölle uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajat sekä valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Ehdokkaita on eri puolilta Suomea.
Yrittäjät ja EK: Hankintatietovaranto avaa markkinoita ja lisää luottamusta julkisiin ostoihin8.10.2026 16:45:27 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kansallisesta hankintatietovarannosta (HE 230/2026 vp). Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät kiittävät hallitusta uudistuksesta, joka tuo julkiset ostot yritysten ja veronmaksajien nähtäville. Näkyviin tulevat noin 38 miljardin euron vuotuiset ostot, joista noin 15 miljardia on kilpailuttamattomia.
Yrittäjät: Uuteen YEL-malliin jää merkittäviä ongelmia8.10.2026 14:19:24 EEST | Tiedote
Yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Hallituksen esityksen mukana yrittäjän ansiotulona käytettäisiin tulorekisteriin ilmoitettua ansiotuloa tai viimeksi vahvistetussa verotuksessa todettua ansiotuloa. ”Valinnanvapaus on oikea suunta. Esitykseen silti sisältyy monia jäykkyyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia. Nämä uhkaavat uudistuksen tavoitteita ja tekevät siitä yrittäjille monimutkaisen”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät vaatii nopeita toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuskriisiin2.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Dieselin hinta Suomessa kuuluu Euroopan korkeimpiin ja polttoöljyn hinnan nousu on ollut poikkeuksellisen suuri. Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta ripeitä toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuspaineiden helpottamiseksi. Yrittäjät peräänkuuluttaa ammattidieselin käyttöönoton aikaistamista, veronpalautuksen tason nostamista sekä vastaavan tuen ulottamista myös pienempään kuljetuskalustoon ja koneyrityksiin. Lisäksi polttoainemarkkinoiden kilpailua on vahvistettava.
Yrittäjät: Hallitus esittää mikro- ja pienyrityksille oikeutta peruspankkipalveluihin –”Merkittävä uudistus ja parannus”1.10.2026 14:22:39 EEST | Tiedote
Hallitus esittää eduskunnalle, että mikro- ja pienyrityksille säädetään oikeus perusmaksutiliin. Suomen Yrittäjät pitää tänään annettua esitystä merkittävänä parannuksena ja helpotuksena yritystoiminnan aloittamiseksi. – Tämä on odotettu ja merkittävä uudistus ja parannus. Peruspankkipalvelut ovat nykypäivänä välttämättömiä kaikelle yritystoiminnalle, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
