Yrittäjät toivovat arvonlisäveron tilapäistä alentamista ja lisää yhteistyötä kuntapäättäjien kanssa

Jaa
Vuoden 2021 Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen lisäkyselyn mukaan yrittäjät uskovat arvonlisäveron tilapäisen alentamisen olevan paras taloutta elvyttävä toimi. Tulevilta kuntapäättäjiltä yrittäjät peräänkuuluttavat yhteistyön lisäämistä kunnan ja yrittäjien välillä. Vajaa kymmenen prosenttia yrittäjistä olisi itse valmis lähtemään kuntavaaliehdokkaaksi. Yli kolmannes yrittäjistä uskoo liiketoimintansa olevan ennallaan kymmenen vuoden kuluttua samalla, kun reilu viidennes arvioi yritystoimintansa loppuneen.

Maakuntaennusteen kyselyn tulosten perusteella varsinaissuomalaiset yrittäjät odottavat Suomen hallitukselta taloutta elvyttävinä toimina ensisijaisesti arvonlisäveron ja työnantajamaksujen tilapäistä alentamista, kotitalousvähennyksen korotusta ja mahdollisuuksien lisäämistä työpaikkakohtaiseen sopimiseen. Tärkeimmäksi tekijäksi nousee arvonlisäveron tilapäinen alentaminen. Yritystukien lisääminen, infrastruktuuri-investoinnit ja osaamisen vahvistaminen nähdään selvästi vähemmän taloutta elvyttävinä toimina. Yrittäjät antavat hallituksen toiminnalle kouluarvosanan 7.

Seuraavan valtuustokauden tärkeimmäksi yrittäjyyteen liittyväksi asiaksi varsinaissuomalaiset yrittäjät nostavat kunnan ja yrittäjien välisen yhteistyön, jota tärkeimpänä yrittäjyyteen liittyvänä tekijänä pitää joka neljäs yrittäjä. Kolme seuraavaksi tärkeintä asiaa ovat yrityspalveluiden yleinen sujuvoittaminen (14 prosenttia vastaajista), lupa-asioiden sujuvoittaminen (13 prosenttia yrittäjistä) ja tasaväkisinä yrittäjyyskasvatus kouluissa ja oppilaitoksissa sekä julkisten hankintojen kehittäminen, joita molempia pitää yrittäjyyteen liittyvänä tärkeimpänä tulevan valtuustokauden asiana 11 prosenttia yrittäjistä. Yrittäjistä 45 prosenttia pitää kuntien kilpailutuskäytäntöjä vähintään hyvinä ja 55 prosenttia melko huonoina tai sitä heikompina.

– Tarvitsemme valtuustoihin yrittäjätaustaisia päättäjiä. Yrittäjillä on ymmärrystä ja osaamista siinä, miten yksityisten yritysten toimintaedellytyksiä kunnassa kehitetään. Vain yritykset luovat kuntiin työtä, verotuloja ja näin elinvoimaa, mikä on esimerkiksi palvelujen säilymisen kannalta elintärkeää, sanoo Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter.

Maakuntaennusteen kyselyn perusteella vajaa joka kymmenes (7 prosenttia) kyselyyn vastannut yrittäjä on kiinnostunut ehdokkuudesta kuntavaaleissa. Kuntavaaliehdokkuudesta kiinnostuneista 26 prosenttia sanoo olevansa kiinnostunut ehdokkuudesta kokoomuksessa, 17 prosenttia keskustassa ja 11 prosenttia perussuomalaisissa. Viidenneksi eniten yrittäjiä kiinnostaa ehdokkuus Liike Nyt -puolueessa tai vasemmistoliitossa (kummassakin 7 prosenttia kuntavaaliehdokkuudesta kiinnostuneista vastaajista).

Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen kyselyssä selvitettiin myös, minkälaisena yrittäjät näkevät yrityksensä tulevaisuuskuvan kymmenen vuoden kuluttua. Yli kolmannes, 36 prosenttia, vastaajista arvioi, että hänen edustamansa yrityksen toimintaa kuvaa parhaiten se, että yritystoiminta on suunnilleen samanlaisena kuin se on tälläkin hetkellä. Toiseksi merkittävin tulevaisuuskuva on yritystoiminnan päättyminen, jota ennakoi 22 prosenttia vastaajayrityksistä. Eniten niitä, jotka arvioivat yritystoimintansa loppuneen, on pienimmissä liikevaihtoluokissa eli alle 100 000 euron ja 100 000–199 999 euron liikevaihtoluokan yrityksissä, joissa joka kolmas yrittäjä arvioi liiketoimintansa loppuvan kymmenen vuoden sisällä.

– Teknologian kehitys ja verkostoissa toimiminen eivät näy ainakaan vielä yritysten tulevaisuuskuvissa, eikä niiden ainakaan nyt nähdä helpottavan merkittävästi yritysten työvoiman saantia, kommentoi OP Turun Seudun toimitusjohtaja Olli-Pekka Saario yrittäjien arvioita oman yritystoimintansa tulevaisuuskuvasta kymmenen vuoden kuluttua.

Tutustu vuoden 2021 Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen e-julkaisuun. www.maakuntaennuste.fi

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli-Pekka Saario, OP Turun Seutu, puhelin 050 551 2874
Toimitusjohtaja Hanna Munter, Varsinais-Suomen Yrittäjät, puhelin 044 296 9071

Varsinais-Suomen Maakuntaennuste laadittiin tänä vuonna 28. kerran. Vuoden 2021 Maakuntaennusteen pohjana oleva kysely tehtiin 2.−16.11.2020 Internet-kyselynä suomen ja ruotsin kielillä. Kysely lähetettiin Varsinais-Suomen Yrittäjien niille 7.375 jäsenelle, jotka ovat antaneet sähköpostiosoitteensaVarsinais-Suomen Yrittäjien käyttöön. Heistä 11,2 prosenttia eli 824 yrittäjää vastasi kyselyyn. Yrittäjien aktiivinen osallistuminen tutkimukseen tekee Varsinais-Suomen Maakuntaennusteesta maamme kattavimman ja luotettavimman alueellisen suhdannebarometrin. www.maakuntaennuste.fi

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen Maakuntaennuste
OP Turun Seutu/Maariankatu 4
20100 Turku

http://maakuntaennuste.fi

Varsinais-Suomen Maakuntaennuste on Varsinais-Suomen Yrittäjien ja maakunnan merkittävimmän yrittäjäpankin, Osuuspankin (OP Turun Seutu, OP Lounaismaa, OP Lounaisrannikko ja OP Vakka-Auranmaa) julkaisema pitkäaikaisin vuosittainen alueellinen talousennuste Suomessa. Varsinais-Suomen Maakuntaennustetta on julkaistu vuodesta 1994 lähtien. www.maakuntaennuste.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen Maakuntaennuste

Työministeri Arto Satonen: Maakuntaennusteen tulokset korostavat hallituksen työelämäuudistusten tarpeellisuutta4.3.2024 14:30:00 EET | Tiedote

Yrittäjät uskovat irtisanomisperusteiden muuttamisen olevan avain parempiin työllistämismahdollisuuksiin. Verotuksen keventämistä peräänkuulutetaan pk-yritysten yleisten toimintaedellytysten vahvistamiseksi. Tiedot käyvät ilmi tänään julkistetuista vuoden 2024 Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen lisäkyselyn tuloksista, joita Turussa tuoreeltaan kommentoi myös hallituksen edustajana työministeri Arto Satonen.

Varsinais-Suomen Maakuntaennuste 2024: Varsinaissuomalaisten yrittäjien talousodotukset ovat vain aavistuksen viimevuotista paremmat10.1.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Vuoden 2024 Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen tulosten perustella näyttää, että varsinaissuomalaiset yrittäjät odottavat alkaneesta vuodesta vain hieman viime vuotta parempaa. Vaikka talouden kasvuodotukset ovat viime vuoteen verrattuna edelleen maltillisia tai jopa laskeneet, on ilmassa hieman vähemmän pessimistisiä kasvuodotuksia kuin viime vuonna. Tuloksissa ilahduttavat aiempaa paremmat arviot yrittäjyysilmapiiristä sekä kunnan ja yrittäjien välisestä yhteistyöstä.

Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen lisäkysely: Osaavaa työvoimaa on vaikea löytää28.2.2022 09:00:00 EET | Tiedote

Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen aiemmin julkistamattomista tuloksista selviää, että osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvät kysymykset ovat keskeinen haaste yritysten tavoitellessa kasvua ja kilpailukykyä. Marraskuun puolivälissä tehdyn kyselyn tulokset kertovat, että yrittäjien on erittäin vaikea löytää osaavaa työvoimaa. Maakuntaennusteen nyt julkistetuista tuloksista ja Varsinais-Suomen kasvumahdollisuuksista keskusteltiin tänään järjestetyssä Varsinais-Suomi Kasvuun 2022 -seminaarissa.

Varsinais-Suomen Maakuntaennuste 2022: Yrittäjien usko talouden kasvuun palasi4.1.2022 11:00:00 EET | Tiedote

Yrittäjien talousodotukset ovat tulleet rakettimaisesti ylöspäin viime vuodesta Maakuntaennusteessa käytetyillä kasvun mittareilla – liikevaihto-, kannattavuus- ja henkilöstön määrän odotukset sekä investointiaikeet. Vuodesta 2019 lähtien laskussa olleet talousodotukset ovat kääntyneet merkittävään nousuun erityisesti viime vuodesta, joka oli talousodotuksiltaan ennätysalhainen. Korona on vaikuttanut varsinaissuomalaisten yritysten liiketoimintaan ja toimintatapoihin varsin maltillisesti Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen tulosten perusteella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye