Yritykset kiinnostuneita kustannustuesta – ensimmäisenä päivänä 45 % enemmän hakemuksia kuin edellisellä kierroksella
28.4.2021 14:59:02 EEST | Valtiokonttori | Tiedote
Yritysten määräaikaisen kustannustuen sähköinen asiointi aukesi 27.4. Yritysten kiinnostus tukea kohtaan näkyy selvästi hakemusmäärissä, sillä haku käynnistyi poikkeuksellisen vilkkaasti: hakemuksia vastaanotettiin ensimmäisenä päivänä yhteensä noin 3 800. Se on noin 45 prosenttia enemmän kuin kustannustuen toisella kierroksella, jolloin hakemuksia saapui ensimmäisen päivän aikana noin 2 000.
Hakemuksista ratkaistiin ensimmäisen päivän aikana 589. Myönteisen tukipäätöksen sai 66 prosenttia tuen hakijoista. Myös hyväksyttyjen hakemusten määrä on siis suurempi kuin kustannustuen edellisellä kierroksella, jonka hyväksymisprosentti oli 39 prosenttia.
Ensimmäisen päivän aikana kustannustukea myönnettiin lähes 390 yritykselle yhteensä noin 4 miljoonaa euroa. Se on noin miljoona euroa enemmän kuin viime kierroksen ensimmäisenä päivänä.
Eniten tukea maksettu pienyrityksille
Tuen kolmannella kierroksella tukiehtoja on muutettu esimerkiksi tuen minimimäärän osalta. Toisin kuin aiemmilla kustannustuen hakukerroilla, yritys voi nyt saada 2 000 euroa tukea, jos muut tukiehdot täyttyvät, vaikka tukisumma jäisikin laskennallisesti alle 2 000 euron. Aiemmilla kierroksilla pääsyy tukihakemuksen hylkäykselle on ollut tuen jääminen alle 2 000 euron alarajan.
Muutoksella tukea on pyritty kohdistamaan paremmin erityisesti yksinyrittäjile ja pienyrittäjille. Tilastojen mukaan tässä on onnistuttu, sillä tuen hakijoista noin 3 200 oli ensimmäisenä päivänä alle 10 työntekijän yrityksiä. Niille myös maksettiin eniten tukea, yhteensä noin 3 miljoonaa euroa.
Kattavat tilastot Valtiokonttorin verkkosivuilta
Eniten tukea haettiin ravitsemistoiminnan ja majoituksen toimialoilta. Tämä näkyy myös päätöksissä, sillä tukea on tähän mennessä maksettu eniten ravitsemistoiminnalle.
Alueellisesti tukea maksettiin ensimmäisenä päivänä eniten Uudellemmaalle.
Tarkemmat hakutilastot löytyvät Valtiokonttorin verkkosivuilta. Tilastot päivitetään joka päivä noin kello 12. Sivustolla julkaistaan kustannustukea hakeneiden yritysten saamat päätökset ja myönnetyt tukisummat. Myös alueittainen ja toimialakohtainen jakauma on saatavilla sivustolla.
Verkkosivuilla on on myös päivittyvä sivu medialle. Sinne lisätään kiinnostavaa tietoa tuesta erityisesti mediaa varten.
Valtiokonttori ja yritysneuvojat palvelevat tuen hakijoita
Tilastojen lisäksi Valtiokonttorin verkkosivuilla osoitteessa haekustannustukea.fi on runsaasti tietoa, usein kysytyt kysymykset ja kattavat ohjeet hakemuksen täyttämiseen tuen hakijoille. Lisäksi hakijoiden käytössä on kustannustukilaskuri, jonka avulla maksettavan tuen määrää sekä oikean vertailukauden voi arvioida.
Valtiokonttori myös tekee yhteistyötä Alueesi korona-apu -verkoston yritysneuvojien kanssa. Yrittäjät voivat saada apua yritysneuvojilta kustannustuen hakemuksiin liittyvissä kysymyksissä.
Kustannustuen haku on auki osoitteessa haekustannustukea.fi 23.6.2021 klo 16.15 saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyri Tapper, toimialajohtaja, puh. +358 295 502 950
Mari Selviranta, palvelujohtaja, puh. +358 295 502 015
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiokonttori on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, joka on perustettu vuonna 1876. Palvelemme valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä.
Valtiokonttori vastaa valtion lainanotosta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Hallinnoimme valtion myöntämiä lainoja, korkotukia ja valtiontakauksia. Valtiokonttori vastaa kustannustukien ja sulkemiskorvausten käsittelystä ja maksatuksista koronapandemian vuoksi kärsineille yrityksille.
Valtiokonttorin tehtäviä ovat lisäksi valtion konsernilaskenta ja taloushallinnon sekä maksuliikkeen ohjaaminen. Tuemme valtion organisaatioita työelämän murroksessa ja edistämme tiedolla johtamista. Kansalaisille myönnämme muun muassa sotilasvamma- ja rikosvahinkokorvauksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtiokonttori
Stigande långräntor och en brantare räntekurva präglade statsobligationsmarknaden 202525.2.2026 12:48:11 EET | Pressmeddelande
Marknaden tog väl emot det stora obligationsutbudet i euroområdet när avkastningsnivåerna steg till en nivå som motsvarade investerarnas förväntningar. Efterfrågan på finländska statspapper förblev solid.
Pitkien korkojen nousu ja korkokäyrän jyrkentyminen olivat valtionlainamarkkinoiden pääteemoja 202525.2.2026 12:34:55 EET | Tiedote
Markkinat ottivat euroalueen suuren velkakirjatarjonnan hyvin vastaan, kun tuottotasot nousivat vastaamaan sijoittajien odotuksia. Suomen lainojen sijoittajakysyntä pysyi vahvana.
Statskontoret sålde statens skuld i en auktion: resultat17.2.2026 13:33:06 EET | Pressmeddelande
I auktionen såldes statens 9‑ och 15‑åriga benchmarklån för sammanlagt 1 501 miljoner euro.
Valtiokonttori myi valtion velkaa huutokaupassa: tulokset17.2.2026 13:30:36 EET | Tiedote
Huutokaupassa myytiin valtion 9- ja 15-vuotisia viitelainoja yhteensä 1 501 miljoonalla eurolla.
Toimisto paljastaa hybridityön jännitteet – asiantuntijat korostavat tilojen roolia työelämän muutoksessa30.1.2026 07:53:00 EET | Tiedote
Hybridityön murroksessa yksi näkökulma on jäänyt vähemmälle huomiolle. Valtiokonttorin juhlavuoden artikkelisarjan uusin osa osoittaa, että toimisto heijastaa sitä, miten organisaatiot ymmärtävät luottamuksen, kohtaamiset ja työn rytmin. Henkilöstön kehittämispäällikkö Elsi Vuohelainen ja US Architects Oy:n arkkitehti Anis Souissi korostavat, että työtilat eivät vain reagoi muutokseen – ne paljastavat sen. Siksi toimistojen uudistaminen on osa syvempää työelämän rakennemuutosta, ei pelkkä tilaratkaisu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
