Helsingin seudun kauppakamari

Yritysten konkurssiuhat lisääntyneet ja työpaikkoja vaarassa Helsingin seudulla

Jaa
Kauppakamarien yrityskysely nostaa esiin yritysten yhä synkkenevät talousnäkymät. Helsingin seudun yritykset ovat tyytyväisempiä hallituksen kykyyn hoitaa koronaepidemiaa kuin siitä aiheutuvaa talouskriisiä.

Helsingin seudun palvelualojen yritysten näkymät ovat synkkenemässä syksyn ennusteista. Kysymys on pysyvästä dramaattisesta muutoksesta: vain joka kymmenes yritys on pystynyt toimimaan kuten ennen koronaa. 

- Konkurssiuhka on kasvamassa pääkaupunkiseudulla erityisesti niissä yrityksissä, joissa rajoitukset ja asiakaskato ovat syöneet liikevaihdosta neljä viidesosaa tai enemmän. Paras pikkujoulukauden sesonki majoitus- ja ravitsemisalan yrityksissä on menetetty. Tammi-helmikuu on niissä muutenkin vuoden hiljaisinta aikaa, arvioi johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Lahtisen mukaan palvelualalla on arvoketjunsa kautta laajat kerrannaisvaikutukset työllisyyteen ja sitä kautta myös kotimaiseen kulutuskysyntään ja esimerkiksi työnantajien henkilökunnalleen tarjoamat työsuhde-edut, kuten lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja työmatkaedut, ovat etätöiden, rajoitusten ja lomautusten takia tippuneet jyrkästi. Lisäksi Helsingin seutua kurittaa vakavasti Helsinki-Vantaan -lentokenttäalueen paha tilanne, jossa välittömän uhan alla on 10 000 työpaikkaa, mikäli valtion matkailurajoitusten ja maahantulon erittäin tiukkaa linjaa ei helpoteta.

Yritykset ovat olleet tyytyväisempiä hallituksen kykyyn hoitaa itse koronaepidemiaa kuin siitä aiheutuvaa talouskriisiä. Eniten rajoitusten takia toimintaansa supistamaan joutuneet yritykset eivät koe saaneensa hallituksen koronatoimista riittävästi ja riittävän nopeasti taloudellista ja toiminnallista tukea.

Kyselyyn vastanneiden yritysten mukaan Valtiokonttorin kautta haettavien yritysten tukien koettiin toimivan huonosti silloin, kun tuen kohteena olivat kiinteät kustannukset tai kun yrityksen tilanne poikkesi toimialan yleisestä tilanteesta. 

- Rajoitusten takia kärsivät yritykset ovat todella lujilla. Tilanteissa, joissa yritysten liikevaihto-odotukset ovat hyvin matalalla tasolla tai toiminta on jopa pysähtynyt kokonaan, on erittäin vaikeaa selvitä eteenpäin ilman hyvin kohdennettuja tukia, Lahtinen sanoo.  

Kauppakamarikyselyn vastaajat toivovat, että koronan vuoksi vaikeuksissa oleville yrityksille löytyisi uusia tukikeinoja.

- Yritykset pitävät välttämättöminä keinoina lomautuskäytäntöjen helpottamista entisestään, verojen kuten alv:n ja työeläkemaksujen lykkäystä, sairaspoissaoloista johtuvien korvausten tukemista sekä suoria tukia työntekijöiden palkkakustannuksiin. Lisäksi seuraavaan yritysten yleiseen kustannustukeen toivotaan mahdollisuutta kattaa myös käyttöpääomasta aiheutuvia kustannuksia, Lahtinen korostaa. 

Kauppakamarien kyselyyn vastasi 1.12. Helsingin seudun kauppakamarin alueella lähes 1 000 yritystä. Vastauksia kertyi laajasti Uudenmaan ja Helsingin seudun eri toimialoilta ja erikokoisista yrityksistä. Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu tänä vuonna 17.3., 30.3., 20.4., 4.5., 18.5., 1.6., 23.6., 2.9. ja 8.10.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari, johtaja, p. 050 571 3564, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi


Tiina Tikander, Helsingin seudun kauppakamari, viestintäpäällikkö, p. 046 878 7540, tiina.tikander@helsinki.chamber.fi

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7 000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät yhä heikot – reilu kolmannes arvioi poliittisten lakkojen vähentävän mahdollisuuksiaan tarjota töitä3.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät heikoiksi. Negatiivisiksi ne arvioivat myös yrityksensä liikevaihdon, kannattavuuden ja työvoimatarpeiden kehityksen seuraavan kolmen kuukauden aikana, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Vaimeat suhdannenäkymät eivät ole kohentuneet joulukuusta. Kyselyyn vastanneista alueen yrityksistä 39 prosenttia arvioi, että poliittisten lakkojen suma vähentää niiden mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja vuonna 2024.

Uudellamaalla yhä liian vähän korkeakoulupaikkoja alueen tarpeeseen nähden – ”Uusimaalaiset nuoret selkeästi huonommassa asemassa kuin koko Suomessa keskimäärin”13.3.2024 00:10:00 EET | Tiedote

Suomessa on 0,93 korkeakoulun aloituspaikkaa yhtä toisen asteen tutkinnon suorittanutta kohti. Uudellamaalla suhdeluku on 0,76, selkeästi pienempi kuin suurissa tai keskisuurissa korkeakoulumaakunnissa, selvitti Helsingin seudun kauppakamari. Tilanne ei ole korjaantunut edellisestä selvityksestä vuonna 2022.

Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – ”Kaupan alan yritysten määrän väheneminen huolestuttavaa”21.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudulla lopetti toimintansa 9 450 yritystä vuonna 2023, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä olisi arvion mukaan 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä. Kaupan alalla lopettaneiden yritysten määrä on ollut suuri kahtena edellisvuonna. Lopettaneiden kaupan alan yritysten määrä pääkaupunkiseudulla oli suurempi kuin aloittaneiden tammikuusta 2022 syyskuuhun 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye