YT-neuvottelujen tavoitteena turvata OYS:n joustava toiminta
14.5.2020 17:13:17 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Yhteistoimintamenettely koskee PPSHP:n koko henkilöstöä. Neuvottelutulos esitellään sairaanhoitopiirin hallitukselle kesäkuun kokouksessa 16.6.2020. PPSHP:n henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläisen mukaan koronaepidemia on vaikuttanut sairaalan toimintaan monella tavalla.
”Yhteistoimintaneuvottelujen yhtenä keskeisenä tavoitteena on hakea yhteisesti sovitut toimintamallit, joilla sairaanhoidollista toimintaa ja henkilöstöresursseja kyetään joustavasti ja nopeasti uudelleen kohdistamaan koronaepidemiaan varautumiseen ja potilaan hoitoon sekä elektiivisen toiminnan vaatimuksiin ja tarpeisiin”, Jääskeläinen kertoo.
Haasteen sairaalan toiminnan suunnitteluun tuo nopeasti muuttuva ja vaihteleva epidemiatilanne, joka voi kestää vielä pitkään.
Haasteena hoidon tarpeen ja kustannusten kasvaminen
Koronaepidemiasta johtuva kiireettömän toiminnan supistuminen ja laskutuksen väheneminen sekä kustannusten lisääntyminen mm. suojavarusteiden hankinnoissa vaikuttavat mittavasti PPSHP:n talouteen. Tämän hetkisen arvion mukaan vuoden 2020 tilinpäätös tulee olemaan 50 miljoonaa euroa alijäämäinen.
PPSHP:ssa pyritäänkin nyt kaikin voimin minimoimaan kuluvan vuoden tilinpäätökseen muodostuva alijäämä ja koronaepidemian hoitamisesta johtuva kiireettömän hoitojonojen kasvu.
Taustalla koronapidemian tuomat muutokset toimintaan
YT-neuvottelujen taustalla on koronaepidemian Oulun yliopistollisen sairaalan toiminnalle asettamat haasteet. STM:n ohjeistamana yliopistolliset sairaalat joutuivat nopealla aikataululla siirtymään uusiin toimintamalleihin ja aloittamaan henkilöstön lisäkoulutuksen koronapotilaiden hoidon turvaamiseksi niin tehohoidossa kuin vuodeosastoillakin. Koulutuksen järjestäminen vaati kiireettömän leikkaus- ja vastaanottotoiminnan supistamista. Samaan aikaan osa potilaista on perunut itse hoitotapaamisia koronaepidemian vuoksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Jääskeläinen, henkilöstöjohtaja, PPSHP. Puh. 0400 688 270, juha.jaaskelainen@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
NordLab käynnistää yhteistoimintaneuvottelut taloustilanteen vuoksi8.4.2026 15:40:21 EEST | Tiedote
NordLab kutsui 7.4.2026 henkilöstöjärjestöjen viralliset neuvottelijat yhteistoimintaneuvotteluihin tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Kotihoidon yritys konkurssiin Haukiputaalla – asiakkaat saavat palvelun Pohteelta8.4.2026 09:18:36 EEST | Tiedote
Haukiputaan Kotihoivapalvelut Oy on asetettu konkurssiin torstaina 2.4.2026. Asiakkaiden palvelut eivät ole katkenneet, vaan palvelun järjestää nyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde. Haukiputaan Kotihoivapalvelujen henkilöstö on siirtynyt töihin Pohteelle.
Pohteen alkuvuosi on ylijäämäinen, myös hoitojonot lyhenevät7.4.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 7.4.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Alkuvuoden tietojen mukaan Pohteen talous ja toiminta kehittyvät suunnitellusti.
Pohde järjestää paikallisia asukastilaisuuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta7.4.2026 11:43:31 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestää huhti-toukokuun aikana sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmaan liittyviä tilaisuuksia. Niissä alueen asukkaat, Pohteen henkilöstö sekä eri sidosryhmät voivat kertoa näkemyksensä kehittämisen kohteista ja heille tärkeistä asioista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Reseptien uusimisessa on viivettä1.4.2026 15:17:27 EEST | Tiedote
Reseptien uusiminen on ruuhkautunut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella. Reseptien käsittelyajoissa voi esiintyä tilapäistä viivettä ruuhkan takia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

