YTK pitää jäsenmaksun ennallaan

Työttömyyskassan on määrättävä jäsenmaksu siten, että se riittää kassan vastuulla olevien etuusmenojen ja kassan hallintokulujen kattamiseen. Lisäksi kassan on huolehdittava, että sillä on rahastoituna puskuriksi vähintään yhden vuoden etuusmenoja vastaava summa.
Suomen talouden kasvun ennustetaan hidastuvan ensi vuoden aikana. Samalla myös työttömyysasteen laskun odotetaan hidastuvan. YTK arvioi oman jäsenistönsä keskimääräisen työttömyysasteen pysyvän ensi vuonna samalla tasolla kuin nyt eli noin 7,3 - 7,4 prosentissa. Jäsenmäärän arvioidaan nousevan ensi vuoden loppuun mennessä yli 460 000:teen. YTK aikoo jatkaa investointeja toiminnan kehittämiseksi ja rekrytoida lisää osaajia vaativiin erityistehtäviin.
-Tilanteemme on erinomainen. Esimerkiksi käsittelyaikamme ovat pysyneet nopeina, vaikka tämän vuoden aikana on tullut lakimuutoksia, jotka ovat lisänneet monimutkaisuutta. YTK:n talous on vahvalla pohjalla ja ensi vuoden jäsenmaksu kestää työttömyysasteen kasvun ja myös sijoitusmarkkinoiden mahdolliset korjausliikkeet, kertoo YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki.
Suomessa on tällä hetkellä 26 työttömyyskassaa. Jäsenmäärien ja jäsenmaksutuottojen perusteella keskimääräinen jäsenmaksu vuonna 2018 on ollut noin 106 euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna AlamäkiToimitusjohtaja
Puh:050 544 3245sanna.alamaki@ytk.fiPetja EklundTyöttömyysturva-asiantuntija
Puh:040 742 3289petja.eklund@ytk.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Yleinen työttömyyskassa YTK on kaikkien palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa jo melkein 440 000 palkansaajaa työttömyyden varalta. Jäsenmäärältään YTK on Suomen suurin työttömyyskassa ja sen toimintaa valvoo Finanssivalvonta. YTK palvelee valtakunnallisesti verkossa. Toimistoissa Loimaalla ja Turussa työskentelee 140 ansioturvan ammattilaista. www.ytk.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Ihan kassalla -minisarja sai viikonloppuna lähes 140 000 katselukertaa15.12.2025 16:45:00 EET | Tiedote
Valtaosa komediallisen minisarjan katsojista oli 25–34-vuotiaita naisia.
Ihan kassalla -minisarja muistuttaa: turva kannattaa hoitaa ajoissa12.12.2025 09:36:10 EET | Tiedote
YTK julkaisee episodimaisen minisarjan, jonka takana on palkittuja tekijöitä. Lempeän humoristisen sarjan viestin pohjalla on tutkittua tietoa nuorten aikuisten taloudellisen varautumisen sudenkuopista.
Työttömyys loivassa nousussa25.11.2025 07:50:00 EET | Tiedote
YTK:n jäsenistön työttömyys kasvoi lokakuussa hieman. Nousu on jatkumassa marraskuussa.
Pienituloisia huolettavat ruoka- ja vuokrakulut, hyvätuloisia työllisyys ja säästöt14.11.2025 08:25:00 EET | Tiedote
Suomalaisten suurimmat taloushuolet vaihtelevat merkittävästi tulotason mukaan. Pienituloiset kamppailevat arjen perusmenojen kanssa, kun taas parempituloisia huolettavat etenkin oma työllisyys ja elinkustannusten kehitys pitkällä aikavälillä.
Viestintäosaamista arvostetaan työelämässä7.11.2025 08:35:00 EET | Tiedote
Viestintäosaamisen arvostus eri toimialoilla on suurta, ja viestinnän taidot koetaan työssä menestymisen kannalta olennaisiksi. Tiedot tulevat ilmi YTK:n tuoreesta Jäsenpulssista, joka tehtiin yhteistyössä viestinnän ammattilaisten järjestön ProComin kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme