YTKbarometri: Hyvä vuosi 2019 päättyi hakemustulvaan
24.1.2020 07:52:37 EET | YTK | Tiedote

Joulukuussa 2019 YTK:n jäsenistölle maksettiin yhteensä 42 641 915 euroa työttömyysetuuksia. Se on 5 279 015 euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Vuoden 2019 aikana YTK maksoi etuuksia jäsenilleen yli puoli miljardia, yhteensä 504 306 631 euroa. Se on melkein 20 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2018.
”Etuusmenot jakautuivat viime vuonna normaalin kausivaihtelun mukaisesti. Vuosi mentiin mukavasti edellisvuoden tason alapuolella, vaikka YTK:n jäsenmäärä on taas kasvanut. Hyvä trendi taittui syksyn mittaan, kun hakemusmäärät kääntyivät nousuun. YTK:n jäsenmäärän kasvun huomioiden saimme joulukuussa yli 12 % enemmän hakemuksia kuin viime vuonna samaan aikaan. Erityisesti ensimmäisten ansiopäivärahahakemusten määrä oli jyrkässä kasvussa. Se kertoo siitä, että työntekijöitä on nyt jäänyt aiempaa enemmän työttömiksi”, avaa YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki.
Joulukuussa YTK:laisia työttömiä 7,1 %
YTK:n jäsenistön työttömyysaste oli joulukuun lopussa 7,1 prosenttia, mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Edelliseen kuuhun verrattuna työttömyysaste nousi 0,4 prosenttiyksikköä.
”Viime vuoden syyskuu oli 6,1 prosentin työttömyysasteella ennätyskuukausi: YTK:n jäsenistön työttömyysaste ei ole ollut näin matala kymmeneen vuoteen. Syyskuussa työttömiä YTK:laisia oli vain noin 27 000. Sitä voi pitää melko hyvänä lukuna, kun vuosikymmenen pahimmat luvut ovat liikkuneet lähellä 50 000:tta”, kertoo Sanna Alamäki.
Koko viime vuoden YTK:n jäsenistön työttömyysasteen keskiarvo oli 7,2%, kun vuoden 2018 keskiarvo oli 7,9%. YTK:n jäsenien työttömyys on laskenut tähän saakka tasaisesti vuodesta 2016 alkaen, mutta lasku on nyt taittunut.
Tästä on kyse:
YTKbarometri on kuukausittain julkaistava tilastokatsaus YTK:n jäsenistön tunnusluvuista, jolla seurataan työttömyyden kehittymistä.
YTK:lla on jäseniä yli 440 000. Määrä vastaa 20 % suomalaisista palkansaajista.
YTKbarometri pohjautuu YTK:n jäsendataan.
Ansiosidonnainen päiväraha muodostuu perusosasta sekä ansio-osasta, jonka suuruus lasketaan palkan perusteella laissa määriteltyjen sääntöjen avulla.
Ansioturvan rahoitus jaetaan valtion, työllisyysrahaston ja työttömyyskassan jäsenten kesken. Valtio rahoittaa ansiopäivärahasta perusosan, työttömyyskassat 5,5 % ja työllisyysrahasto loput työntekijöiden ja työnantajien työttömyysvakuutusmaksuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petja EklundTyöttömyysturva-asiantuntija
Puh:040 742 3289petja.eklund@ytk.fiIlona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiSanna AlamäkiToimitusjohtaja
Puh:050 544 3245sanna.alamaki@ytk.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Yleinen työttömyyskassa YTK on yli 440 000 palkansaajan työttömyyskassa. YTK:n jäsenet edustavat viidesosaa kaikista suomalaisista palkansaajista. YTK onkin Suomen suurin työttömyyskassa. Yli 140 henkilöä työllistävä YTK on perustettu Loimaalla ja siellä on edelleen sen suurin toimipiste. Palvelemme verkkopalvelumme kautta valtakunnallisesti ja henkilökohtaisesti toimipisteessämme Loimaalla. www.ytk.fi
https://ytk.fi/pulssi/barometriuutiset/tyottomyysasteen-laskussa-hidastumisen-merkkeja
https://www.linkedin.com/company/yleinen-tyottomyyskassa-ytk/
https://twitter.com/YTK_Loimaa
https://www.facebook.com/ytkloimaa
https://www.instagram.com/ytk_loimaa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Työttömyysturvan uudistus yhdistelmävakuutuksen suuntaan on hyvä askel31.8.2026 11:15:27 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksesta on tärkeä askel kohti työelämää, jossa ihmisiä ei enää pakoteta valitsemaan palkansaajan ja yrittäjän roolien välillä. YTK:n mukaan uudistus parantaa monimuotoista työtä tekevien turvaa ja luo kassoille mahdollisuuden rakentaa palveluita, jotka tukevat sekä palkansaajia että yrittäjiä työuran eri vaiheissa.
Ennuste: YTK:n jäsenistön työttömyys historiallisen matalalla loppuvuoden20.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Elokuussa päivitetty työttömyysasteen ennuste on alkuvuoden ennusteiden keskiarvoa matalampi. Loppuvuoden näkymä onkin muuttunut kevään ja alkukesän arvioista selvästi myönteisemmäksi.
Työttömyysjaksot pitenevät edelleen – yhä useammalla tuki päättyy enimmäisaikaan3.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
YTK:n tuore data osoittaa, että enimmäisaikapäätösten osuus hakemuksista on kasvanut viime vuosina. Kuluvana vuonna osuus on ollut selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi. Samalla kokonaan työttömien työttömyysjaksot ovat pidentyneet. Muutokset kertovat työmarkkinoiden hidastumisesta.
Työttömien oikeus opiskella mullistuu huomenna30.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Lakimuutos, joka helpottaa yli 25-vuotiaiden opiskelua työttömyysturvalla, tulee voimaan 1.7.2026. Uutta sääntelyä sovelletaan opintoihin, jotka alkavat 1.7.2026 tai sen jälkeen. Muutoksen tarkoituksena on selkeyttää ja lisätä opiskelumahdollisuuksia työttömänä sekä helpottaa hallinnollista taakkaa.
Verkostojen hyödyntäminen työnhaussa yleisintä kulttuuri- ja liikunta-aloilla22.6.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Vähiten luontevalta verkostojen käyttö tuntuu valtion ja kuntien palveluksessa sekä lakialalla. Tekoälyn käyttö työnhaussa on puolestaan yleisintä mainos- ja markkinointialalla. YTK:n kyselytutkimukseen vastasi yli 5000 aktiivisesti töitä hakevaa palkansaajaa eri toimialoilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

