YTK

YTKbarometri: Työttömyys edelleen korkealla elokuussa, syyskuussa tilanne helpottunut

Jaa
Pitkittynyt koronatilanne näkyy vahvasti elokuun työttömyysluvuissa. Yleinen työttömyyskassa YTK:n tilastojen mukaan ansiopäivärahahakemusten määrät ovat heinäkuusta laskeneet, mutta viime vuoteen nähden elokuun lukemat ovat edelleen kaksinkertaisia. Tällä hetkellä syyskuun hakemusmäärät näyttävät kuitenkin maltillisilta.
YTK on Suomen suurin työttömyyskassa.
YTK on Suomen suurin työttömyyskassa.

YTK:n jäsenten työttömyysaste oli elokuussa 12,0 %, kun viime vuonna vastaavaan aikaan se oli 7,1 %. Heinäkuussa työttömyysaste kävi lähes 15 prosentissa.

Etuusmenot ja hakemusmäärät elokuussa edelleen kaksinkertaiset viime vuoteen verrattuna

YTK maksoi elokuussa työttömyysetuuksia yhteensä 84 miljoonaa euroa ja heinäkuussa ennätykselliset 103 miljoonaa euroa. Etuusmenot ovat hienoisessa laskussa kesästä, mutta edelleen kaksinkertaiset verrattuna vuoteen 2019, jolloin etuuksina maksettiin elokuussa 41,5 miljoonaa euroa.

Elokuussa 2020 YTK:lle saapui yhteensä 68 157 päivärahahakemusta, mikä on myös miltei tuplamäärä verrattuna elokuuhun 2019, jolloin hakemuksia tuli 35 468. Ensihakemusten määrät ovat laskeneet jo jonkin aikaa, mutta jatkohakemuksia ja etenkin soviteltavia jatkohakemuksia tulee enemmän. Tämä kertoo siitä, että työttömyys- ja lomautusjaksot jatkuvat yhä ja samalla osa-aikatyö on jälleen yleistymässä. 

”Koronan vaikutuksesta kaikki luvut ovat korkeampia viime vuoteen nähden. Niin sanottu virta työttömyyteen näyttää hieman hiipuneen uusien lomautusten määrän laskiessa, mikä on hyvä merkki”, arvioi YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki.

Syyskuussa tullut vähemmän hakemuksia

Syyskuussa on tällä hetkellä saapunut 50 prosenttia enemmän hakemuksia kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Elokuussa vastaavasti hakemuksia oli saapunut jo 80 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 elokuussa. Tämä viittaa siihen, että syyskuun aikana työllisyys on parantunut. Tilanne saattaa vielä muuttua, jos hakemuksia tulee loppukuussa alkukuuta vauhdikkaammin.

“Saimme elokuussa koronaruuhkan purettua, ja ansiopäivärahojen maksamisen suhteen kaikki on kunnossa. Työllisyyteen liittyvät näkymät ovat kuitenkin edelleen hyvin epävarmoja. Ylläpidämme korkeaa valmiutta. Tämänhetkisestä myönteisestä kehityksestä huolimatta olemme varautuneet hakemusmäärien kasvuun syksyn mittaan”, Alamäki jatkaa.

Tästä on kyse:

  • YTKbarometri on kuukausittain julkaistava tilastokatsaus Yleinen työttömyyskassa YTK:n jäsenistön tunnusluvuista, jolla seurataan työttömyyden kehittymistä.
  • YTK:lla on jäseniä jo 481 000. Määrä vastaa yli 20 % suomalaisista palkansaajista.   
  • YTKbarometri pohjautuu YTK:n jäsendataan.
  • YTK:n työttömyysaste on työttömyysetuutta saavien jäsenten osuus kaikista YTK:n jäsenistä.
  • Ensihakemuksella tarkoitetaan ensimmäistä päivärahahakemusta työttömyyden tai lomautuksen alettua.
  • Jatkohakemuksella tarkoitetaan seuraavia hakemuksia, jos työttömyys tai lomautus jatkuu.
  • Ansiosidonnainen päiväraha muodostuu perusosasta sekä ansio-osasta, jonka suuruus lasketaan palkan perusteella laissa määriteltyjen sääntöjen avulla. 
  • Ansioturvan rahoitus jaetaan valtion, työllisyysrahaston ja työttömyyskassan jäsenten kesken. Valtio rahoittaa ansiopäivärahasta perusosan, työttömyyskassat 5,5 % ja työllisyysrahasto loput työntekijöiden ja työnantajien työttömyysvakuutusmaksuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

YTK on Suomen suurin työttömyyskassa.
YTK on Suomen suurin työttömyyskassa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

YTK
Teollisuuskatu 4
32200 Loimaa

02 760 7620http://www.ytkpalvelut.fi

YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi 

YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YTK

Työelämän muutos näkyy koulutustarjonnan käytössä – Tekoäly otti exceliltä kärkipaikan YTK Työelämän jäsenten verkkokirjastossa7.2.2024 07:35:00 EET | Tiedote

Uudet tiedot ja taidot ja erityisesti tekoäly kiinnostivat ennätyksellisen monia YTK Työelämä ry:n jäseniä vuonna 2023. Työelämän verkkokoulutuskirjastoon rekisteröityi useita tuhansia uusia käyttäjiä ja koulutussisältöjä katsottiin kymmeniätuhansia kertoja. Monet pohtivat juuri nyt esimerkiksi tekoälyn vaikutuksia työhön.

Työsuhteisiin liittyvän neuvonnan tarve kasvanut – YTK Työelämä on tarjonnut oikeudellista apua jäsenille jo yli kymmenen vuotta30.1.2024 07:35:00 EET | Tiedote

Kymmenen vuotta sitten YTK Työttömyyskassan jäsenille tarkoitettu yhdistys, YTK Työelämä, alkoi tarjota jäsenilleen työsuhteisiin liittyvää neuvontaa puhelimitse. Puheluita on vuosien mittaan puhuttu kiihtyvällä tahdilla, vuonna 2023 yli 16 000 kertaa. Matalalla kynnyksellä saatavalle palvelulle on tarvetta, koska työelämään liittyvät ongelmatilanteet tuntuvat vaikeilta ja tulevat usein yllättäen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye