Tammi

Zimbabwelaiskirjailija Petina Gappah Suomeen Keltaisen kirjaston juhlavieraaksi

Jaa
Tammen maineikas Keltainen kirjasto viettää 65-vuotisjuhlavuottaan, ja sen kunniaksi Suomeen saapuu sarjan tuoreinta ja maineikkainta kärkeä edustava zimbabwelainen kirjailija-lakimies Petina Gappah. Hän esiintyy keskiviikkona 25.9.2019 kello 17 Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa.
Piemydestä loistaa valo. Kansi: Eevaliina Rusanen
Piemydestä loistaa valo. Kansi: Eevaliina Rusanen

Gappahin tuorein teos Pimeydestä loistaa valo (suom. Aleksi Milonoff) on juuri ilmestynyt. Legendan mukaan David Livingstonen sydän haudattiin Afrikkaan ja palvelijat kantoivat ruumiin halki mantereen. Gappahin kirjassa saattueen viimeisestä matkasta muodostuu huikea, moniääninen kudelma sinnikkyydestä, löytöretkistä ja kolonialismin todellisuudesta. Gappahin edellinen romaani Muistojen kirja kertoi zimbabwelaisessa naisvankilassa kuolemantuomiota odottavan albiinonaisen tarinan. Gappahin ensimmäinen teos, Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta, palkittiin The Guardianin esikoiskirjapalkinnolla.

Keltainen kirjasto perustettiin vuonna 1954, ja 65 vuoden ajan se on tuonut suomalaislukijoille parasta kirjallisuutta maailmalta. Sarjan 500. kirja, ranskalaisen Édouard Louis’n Ei enää Eddy ilmestyi elokuussa. Sarjan merkkivuotta juhlistetaan mm. Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVI) kanssa toteutettavalla elokuvasarjalla. Lokakuun ajan Kino Reginassa esitetään Keltaisen kirjaston teoksiin perustuvia elokuvia. Elokuvista alustavat kirjailijat Saara Turunen, Jussi Valtonen, Satu Vasantola ja Jussi Nikkilä.

Lisätietoa elokuvasarjasta tästä linkistä:

http://kinoregina.fi/teemat/keltainen-kirjasto-65-vuotta/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Arvostelukappale- ja haastattelupyynnöt:


Johanna Harkkila
Viestintäpäällikkö
Tammi
+358 41 4497274
johanna.harkkila@tammi.fi

Kuvat

Piemydestä loistaa valo. Kansi: Eevaliina Rusanen
Piemydestä loistaa valo. Kansi: Eevaliina Rusanen
Lataa
Petina Gappah Kuva: Markko Taina
Petina Gappah Kuva: Markko Taina
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tammi
Tammi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 HELSINKI

010 5060 300http://www.tammi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

KUTSU: Langennut legenda – Mika Myllylä -kirjan tiedotustilaisuus12.8.2025 12:01:34 EEST | Kutsu

Tervetuloa Marko Lempisen kirjoittaman Langennut legenda – Mika Myllylä -kirjan tiedotustilaisuuteen perjantaina 12.9. klo 14 alkaen Urheilumuseo Tahtoon (Olympiastadion, Paavo Nurmen tie 1, 00250 Helsinki). Läsnä tilaisuudessa ovat kirjan kirjoittaja Marko Lempinen, Mika Myllylän ex-vaimo Suvi Paavola sekä Myllylän ja Paavolan lapset Benjami Myllylä, Olivia Myllylä ja Wiljami Myllylä. Kesällä 2011 vain 41 vuoden iässä edesmennyt Mika Myllylä jäi historiaan yhtenä Suomen kaikkien aikojen suurimmista hiihtäjistä sekä myyttisenä kansallissankarina, jonka tragedia kosketti laajasti kansalaisia. Langennut legenda -teos paljastaa paljon uutta Myllylän elämän erilaisista kipupisteistä ja valinnoista. Se auttaa esimerkiksi ymmärtämään, miksi häpeä ja riittämättömyyden tunne kalvoivat herkkää persoonaa jo ennen menestysvuosia – ja miksi hän turvautui dopingin käyttöön 1990-luvulla. ”Teos on paitsi suuri kunnianosoitus Mika Myllylälle myös tärkeä yhteiskunnallinen puheenvuoro urheilun, terveyde

Tieto-Finlandialla palkittu teos lahjoitettiin kansanedustajille18.6.2025 14:07:07 EEST | Tiedote

Vuoden 2024 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Sofia Tawastin ja Riikka Leinosen Suuri valhe vammaisuudesta -kirja lahjoitettiin kaikille kansanedustajille keskiviikkona 18.6. eduskunnan Pikkuparlamentissa. Lahjoituksen tekivät Tammen tietokirjallisuuden kustantaja Kati Lampela ja Werner Söderström Osakeyhtiön yhteiskuntasuhdejohtaja Jenni Haukio. Teokset otti vastaan eduskunnan puolesta I varapuhemies Paula Risikko.

Pohjanmaalainen menestyskirjailija Nilla Kjellsdotter aloittaa merkittävän pohjoismaisen yhteistyön Tammen ja ruotsalaisen Forumin kanssa16.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Pohjoismaiden suosituimpiin dekkaristeihin kuuluva, Oravaisilta kotoisin oleva Nilla Kjellsdotter on tehnyt sopimuksen suomalaisen Tammen ja ruotsalaisen Bokförlaget Forumin kanssa. Kyseessä on Bonnier Booksin ensimmäinen suuri suomalais-ruotsalainen yhteistyösopimus. Se on tärkeä merkkipaalu Bonnier Booksin pohjoismaisessa kasvustrategiassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye