Kiinteistöliitto

Suurin osa taloyhtiöiden hallitusten jäsenistä tyytyväisiä isännöitsijään

Jaa

Suurin osa taloyhtiöiden hallitusten jäsenistä on tyytyväisiä isännöitsijän tekemään työhön, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöidensä hallitusten jäsenille tekemästä kyselystä. Kuusi kymmenestä vastanneesta arvioi, että isännöitsijä on viime vuoden aikana onnistunut tehtävässään hyvin tai erittäin hyvin.

Pääkaupunkiseudulla asuvat vastaajat olivat hiukan vähemmän tyytyväisiä isännöitsijään kuin muualla Suomessa asuvat vastaajat. Pääkaupunkiseudulla 15 prosenttia arvioi isännöitsijän onnistuneen huonosti vuonna 2017, kaikkien vastaajien kohdalla lukema oli 10 prosenttia.  

”Tyytyväisyys isännöintiin oli varsin hyvää tasoa. Vertailukohtana voidaan pitää hallitusten jäsenten keskimääräistä arviota hallitustyöskentelyn tuloksellisuudesta, joka jäi hieman isännöitsijän saamaa arvosanaa matalammaksi", toteaa Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero. 

Ammatti-isännöitsijä käytössä lähes kaikilla 

Lähes kaikki Kiinteistöliiton kyselyyn vastanneiden taloyhtiöiden edustajat kertoivat, että yhtiöllä on käytössään ammatti-isännöitsijä. Ilman ammatti-isännöitsijää toimii vastausten perusteella vain kuusi prosenttia taloyhtiöistä. Pienissä taloyhtiöissä ja rivitalo- sekä erillistaloyhtiöissä isännöitsijöitä on vähemmän kuin suurissa taloyhtiöissä ja kerrostaloissa. Alle kymmenen huoneiston yhtiöistä lähes joka kolmas toimii ilman ammatti-isännöitsijää. Rivitaloyhtiössä viidellätoista prosentilla ei ollut ammatti-isännöitsijää.  

Suurin osa kyselyyn vastanneiden taloyhtiöiden käyttämistä isännöitsijöistä tai isännöintitoimistoista oli myös ISA-auktorisoituja. ISA-auktorisoinnin myöntää Isännöinnin Auktorisointi ry, jonka taustalla ovat Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto. Kaksi kolmesta vastaajasta ilmoitti, että heidän taloyhtiönsä isännöitsijä oli ISA-auktorisoitu. Pienissä yhtiöissä ISA-auktorisoitujen osuus jäi alle puoleen, ja rivitaloyhtiöissä 57 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla ISA-auktorisoitujen isännöitsijöiden osuus oli jonkin verran muuta maata suurempi.  

"Auktorisoinnin tunnettuutta on tarpeen vielä parantaa, sillä lähes 30 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa, onko heidän isännöitsijänsä ISA-auktorisoitu", Kero sanoo. 

Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöiden hallituksille tehtyyn kyselyyn vastasi 3142 hallituksen puheenjohtajaa ja 856 hallituksen jäsentä eri puolilta maata. Muita vastaajia oli 25. Kysely toteutettiin 7. – 19.3.2018 nettikyselynä. 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu yli 27 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Pysäköinti maksullista lähes kaikissa kerrostaloissa, pyörille tarpeeksi tilaa vain harvassa taloyhtiössä3.8.2018 08:43Tiedote

Pysäköintipaikat, sähköautojen lataaminen ja pyörien säilytys sekä muut liikenteeseen liittyvät aiheet herättävät keskustelua taloyhtiöissä. Kiinteistöliiton tekemän kyselyn mukaan joka toisessa taloyhtiön hallituksessa on tarvetta käsitellä liikenteeseen liittyviä asioita. Pysäköinnin valvontaa ja autopaikkojen hintaa on tarvetta käsitellä joka kolmannessa taloyhtiössä. Pyörien säilytys puhututtaa erityisesti Helsingin kantakaupungissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme