Kotitapaturmien ehkäisykampanja / Kampanjen mot hemolycksfall
Koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa loukkaantuu vuosittain noin 600 000 suomalaista. Kotitapaturmien ehkäisykampanjan taustalla on viranomaisia ja järjestöjä, jotka haluavat vaikuttaa siihen, että suomalaiset eivät olisi tapaturmatilastoissa Euroopan kärkikastia. Kampanja on edistänyt suomalaisen vapaa-ajan turvallisuutta toistakymmentä vuotta ja tuottanut materiaaleja sekä suurelle yleisölle että tapaturma-alan ammattilaisille. Kotitapaturmien ehkäisykampanja kannustaa kentällä työskenteleviä turvallisuuden edistäjiä yhteistyöhön. Kotitapaturmien ehkäisykampanjan toimijoita ovat: Ehkäisevä päihdetyö, Finanssialan Keskusliitto, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, Suomen Kuntaliitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Punainen Risti, Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mummomaine sitkeässä - liukastumiset eivät ole kuitenkaan vanhojen kansantauti27.2.2015 09:00:00 EET | Tiedote

Kevättalvi on otollista aikaa tapaturmille, joita aiheutuu liukastumisten ja kaatumisten seurauksena. Ajatuksissa istuu sitkeästi myytti siitä, että erityisesti vanhukset satuttavat itsensä liukastumisten seurauksena, koska tasapainoaisti on heikentynyt ja luut ovat hauraat. Liukastumiset eivät kuitenkaan ole vain vanhojen kansantauti. Eniten liukastumisvammoja sattuu työikäisille ja nimenomaan talviaikaan. Omalla toiminnalla tapaturmat on ehkäistävissä.

Kutsu tiedotustilaisuuteen: Näin Suomi liukastuu 13.1.20159.1.2015 09:10:38 EET | Kutsu

KUTSU tiedotustilaisuuteen 13.1.2015 Näin Suomi liukastuu Liukastumistapaturmien ehkäisykampanja Pysy pystyssä järjestää tiedotustilaisuuden talvijalankulun turvallisuudesta Ravintola Lasipalatsissa Helsingissä tiistaina 13.1.2015 klo 9-10. Tilaisuudessa julkaistaan tulokset tuoreimmasta kyselytutkimuksesta, jossa kysyttiin suomalaisten liukastumisista. Ohjelma: Tilaisuuden avaus, Kaarina Tamminiemi, puheenjohtaja, Kotitapaturmien ehkäisykampanja Mitä tilastot kertovat ulkona liikkumisen turvallisuudesta/turvattomuudesta, erikoistutkija Antti Impinen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Näin suomalaiset kaatuvat – tuoreen liukastumiskyselyn tulokset,suunnittelija Satu-Sofia Rantala, Liikenneturva Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosille 2014-2020, neuvotteleva virkamies Pirjo Lillsunde, sosiaali- ja terveysministeriö Miten liukastumiset näkyvät käytännön työssä,lääkärin puheenvuoro Aika ja paikka: 13.1.2015 klo 9-10. Ravintola Lasipalatsin Helsinki-kabinetissa. Toi

KUTSU jalankulun turvallisuusseminaariin19.10.2009 14:16:49 EEST | Tiedote

Arvoisa tiedotusvälineen edustaja, Tervetuloa Pysy pystyssä -kampanjan järjestämään jalkinealan seminaariin talvijalankulun turvallisuuden parantamiseksi Ilmatieten laitoksen Dynamicumiin maanantaina 26. lokakuuta 2009 klo 9-13. Osoite on Erik Palménin aukio 1, 00560 Helsinki. Liitteenä kutsu/ohjelma sekä ilmoittautumisohjeet. Seminaari on osallistujille maksuton ja siihen sisältyvät aamukahvi ja lounas. Liukkaat kelit yllättävät myös jalankulkijan lähestyvänä talvikautena. Pysy pystyssä -kampanja kiinnittää yleisön, päättäjien ja elinkeinoelämän huomion eri keinoihin ehkäistä liukastumisia ja kaatumisia. Kaikenikäiset liukastelevat ja seuraukset ovat usein kohtalokkaita. Kaikkiaan liukastumisista ja kaatumisista aiheutuu noin puolen miljardin euron kustannukset vuosittain. Pysy pystyssä -kutsuseminaari käynnistää kampanjan, joka jatkuu vuoden 2010 tammi-helmikuun mediakampanjana. Siihen sisältyy lehdistötiedotteita, radio- ja tv-tietoiskuja, painettua aineistoa ja tietoa internetissä.

Kampanjen mot hemolyckor - TRYGGA BARNENS SEMESTERTILLVARO18.6.2009 11:18:15 EEST | Tiedote

///KORRIGERING: INFORMERANDE ORGANISATION ÄR KOTITAPATURMIEN EHKÄISYKAMPANJA/// PRESSMEDDELANDE Helsinki 18.6.2009 - Faktorer som gäller barnens trygghet bör helst granskas och åtgärdas genast när semestern börjar. Gå igenom riskerna i sommarhemmet och dess omgivning tillsammans med barnen och förklara vilka säkerhetsregler som gäller i olika situationer, också under resor. Det är viktigt att komma överens om vad barnen får göra på egen hand, vad som kräver tillstånd av en vuxen och i vilka situationer en vuxen ska följa med.

Kotitapaturmien ehkäisykampanja - VARMISTA LASTEN LOMATURVALLISUUS18.6.2009 11:09:12 EEST | Tiedote

///KORJAUS: TIEDOTTAVA ORGANISAATIO ON KOTITAPATURMIEN EHKÄISYKAMPANJA/// TIEDOTE Helsinki 18.6.2009 - Lasten turvallisuusasiat kannattaa laittaa kuntoon heti lomakauden alkaessa. Lasten kanssa käydään yhdessä läpi vaaranpaikat kesäkodissa ja sen ympäristössä. Samalla heitä opastetaan toimimaan turvallisesti eri tilanteissa, myös matkoilla. On tärkeää sopia, mitä lapset saavat tehdä keskenään, missä asioissa tarvitaan aikuisen lupa ja milloin aikuinen seuraa mukana.

Hätätilanne voi yllättää vuokramökissä12.6.2009 09:49:38 EEST | Tiedote

Mökin vuokraaminen on mukava tapa viettää kesälomaa, ja Suomessa onkin tuhansia vuokramökkejä. Mökkeily rentouttaa, mutta pahimmillaan tapaturma voi keskeyttää odotetun loman. Tapaturman riski korostuu, kun lomapaikka on uusi ja ympäristö vieras. Murehtimiseen ei mökillä kannata käyttää aikaa, vaan mökin turvallisuuteen voi vaikuttaa etukäteen. Vuokrattavassa mökissä vastuu tästä on vuokranantajalla.

LASTEN VAARANPAIKAT SYYTÄ SELVITTÄÄ KESÄLOMIEN KYNNYKSELLÄ2.6.2008 11:30:25 EEST | Tiedote

TIEDOTE. 2.6.2008. Lasten turvallisuusasiat on syytä panna kuntoon heti lomailun ja mökkeilyn alkaessa. Lasten kanssa käydään yhdessä läpi vaaranpaikat kesäkodissa ja sen ympäristössä. Samalla heitä opastetaan toimimaan turvallisesti eri tilanteissa, myös matkoilla. On tärkeää sopia, mitä lapset saavat tehdä keskenään, missä asioissa tarvitaan aikuisen lupa ja milloin aikuinen lähtee mukaan.

GÅ IGENOM BARNENS OLYCKSRISKER INFÖR SEMESTERN2.6.2008 11:29:22 EEST | Tiedote

PRESSMEDDELANDE. 2.6.2008. Faktorer som gäller barnens trygghet bör helst granskas och åtgärdas genast när semestern och stuglivet börjar. Gå igenom riskerna i sommarhemmet och dess omgivning tillsammans med barnen och förklara vilka säkerhetsregler som gäller i olika situationer, också under resor. Det är viktigt att komma överens om vad barnen får göra på egen hand, vad som kräver tillstånd av en vuxen och i vilka situationer en vuxen måste följa med.
  • 1
  • 2
  • Viimeinen
  • >>
Koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa loukkaantuu vuosittain noin 600 000 suomalaista. Kotitapaturmien ehkäisykampanjan taustalla on viranomaisia ja järjestöjä, jotka haluavat vaikuttaa siihen, että suomalaiset eivät olisi tapaturmatilastoissa Euroopan kärkikastia. Kampanja on edistänyt suomalaisen vapaa-ajan turvallisuutta toistakymmentä vuotta ja tuottanut materiaaleja sekä suurelle yleisölle että tapaturma-alan ammattilaisille. Kotitapaturmien ehkäisykampanja kannustaa kentällä työskenteleviä turvallisuuden edistäjiä yhteistyöhön. Kotitapaturmien ehkäisykampanjan toimijoita ovat: Ehkäisevä päihdetyö, Finanssialan Keskusliitto, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, Suomen Kuntaliitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Suomen Punainen Risti, Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye