Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 16 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Työttömyyskassat haluavat kehittää työttömyysturvajärjestelmää1.3.2023 11:00:12 EET | Tiedote

Työttömyyskassoilla on pitkät perinteet Suomessa turvata kansalaisten toimeentuloa työttömyyden yllättäessä. Julkisen talouden kiristyvässä tilanteessa työttömyyskassat haluavat ottaa yhä vahvempaa roolia kokonaisvaltaisen työttömyysturvan kehittämisessä sekä työllisyyden edistämisessä. Kassat ovat yhdessä laatineet ehdotukset kattavan, kannustavan ja sujuvan työttömyysturvan järjestämiseksi. Tavoitteemme on, että työn tekeminen on nykyistä kannattavampaa työnteon muodosta riippumatta. Ehdotamme työllisyyden edistämistä ja tukemista työttömyyskassajärjestelmän kautta ilman valtion rahoitusta sekä työttömyysturvajärjestelmän selkeyttämistä.

55 vuotta täyttäneille irtisanotuille tulee uusi muutosturva – työttömyysturvan lisäpäivät poistuvat23.12.2022 13:00:00 EET | Tiedote

55 vuotta täyttäneiden työmarkkina-asemaa pyritään parantamaan uudella muutosturvakokonaisuudella, johon kuuluu irtisanotuille työntekijöille tarkoitettu muutosturvaraha ja vapaaehtoinen muutosturvakoulutus. Työnantajille tämä tarkoittaa uutta muutosturvamaksua. Samalla työttömyysturvan lisäpäivien ikäraja nousee vuosina 1963 ja 1964 syntyneillä, ja lisäpäivät poistuvat kokonaan näiden vuosien jälkeen syntyneiltä. Lisäpäivien poistuessa poistuu myös työnantajilta perittävä työttömyysturvan omavastuumaksu.

Maksettujen ansiopäivärahojen määrä laski kesäkuussa alimmalle tasolleen vuoteen4.8.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Työttömyyskassojen maksamien ansiopäivärahojen määrä on laskenut maaliskuun jälkeen joka kuukausi suhteessa edelliseen kuuhun. Kesäkuussa ansiopäivärahaa maksettiin vähemmän kuin kertaakaan viime vuoden huhtikuun jälkeen. Myös ansiopäivärahan hakemusmäärät ovat laskussa. Alkavia työttömyys- ja lomautusjaksoja koskevien hakemusten määrä alitti kesäkuussa jo kriisiä edeltävän tason.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 16 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.