Työn ja talouden tutkimus LABORE-logo

Työn ja talouden tutkimus LABORE

Työn ja talouden tutkimus LABORE

Labore eli Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos, jossa keskitytään yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi teemme suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisemme Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.

Vahvuuksiamme ovat tutkijoiden korkea tieteellinen osaaminen sekä tiivis yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkijoillamme on tärkeä asiantuntijarooli eri yhteyksissä ja he osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tiedotteen tyyppi
Näytä

Eduskuntapuheiden poliittinen polarisaatio on kasvanut 1990-luvulta, mutta jää edelleen kauas 1970-luvun tasosta9.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Lisääntyneen polarisaation on julkisessa keskustelussa pelätty johtavan jopa demokratian rapautumiseen. Vasta julkaistu tutkimus tarkastelee Suomen eduskuntapuheita vuosina 1907–2018. Tulosten mukaan eduskunnan vasemmiston ja oikeiston välinen polarisaatio on vaihdellut huomattavasti sadan vuoden aikana. Vaikka polarisaatio on kasvanut viime vuosikymmeninä, nykytilanne ei ole poikkeuksellinen. Eniten vastakkainasettelua oli 1970-luvulla.

Tutkimus: Tohtorit yltävät korkeisiin palkkoihin mutta aiempaa hitaammin3.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Tuoreen tutkimuksen mukaan tutkijakoulutettujen palkkatulot ovat edelleen korkeat suhteessa matalammin koulutettuihin. Tohtorien työmarkkinat ovat kuitenkin jäähtyneet selvästi 2000-luvun alun jälkeen, mikä näkyy muun muassa post doc -vaiheen palkkakehityksen hidastumisena ja jäämisenä jälkeen maistereiden palkkakehityksestä. Tulosten mukaan tutkijakoulutettujen työntekijöiden osuuden kasvulla voi olla myös laajempaa yhteiskunnallista ja taloudellista merkitystä yritysten tuottavuuskehityksen piristymisen kautta.

Tutkimusraportti: Miljoonatuloisille ensi vuonna keskimäärin 130 000 euron veroale26.8.2025 02:30:00 EEST | Tiedote

Tuoreessa raportissa tarkastellaan hallituksen ensi vuodelle päättämien veronalennusten jakautumista. Verohallinnon ja Tilastokeskuksen aineistoihin perustuvat laskelmat osoittavat, että hallituksen marginaaliveronalennus hyödyttää noin kahta prosenttia suurituloisimmista suomalaisista. Suurimmat veronalennukset kertyvät vielä pienemmälle joukolle. Raportin tutkimuskatsauksen mukaan suurituloisten veronalennukset eivät lisää olennaisesti talouskasvua.

Viennin kysynnän äkillinen kasvu nostaa vientiyritysten energiankulutusta, mutta energiatehokkuutta vientipomppu ei kohenna25.8.2025 09:32:18 EEST | Tiedote

Tuoreen tutkimuksen mukaan viennin kasvua lisäävät kysyntäsokit nostavat suomalaisten teollisuusyritysten energiankulutusta, mutta eivät johda kokonaisvaltaisiin parannuksiin yritysten energiatehokkuudessa. Yrityskohtaiset erot – erityisesti taloudellinen asema – vaikuttavat siihen, millaisia ympäristövaikutuksia kasvava vienti synnyttää.

Pienet, nuoret yritykset uudistavat Suomen innovaatiokenttää28.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Laboren analyysi osoittaa, että pienten, nuorten yritysten rooli Suomen yrityssektorin innovaatiotoiminnassa on vahvistunut merkittävästi vuoden 2010 jälkeen. Nämä yritykset panostavat tutkimus- ja kehitystoimintaan suhteellisesti enemmän kuin muut yritykset ja tuovat markkinoille merkittävästi uusia tuotteita ja prosesseja. Suurten yritysten innovaatiopanostukset ovat viime vuosina vähentyneet, mikä korostaa nuorten yritysten merkitystä teknologisen kehityksen vetureina. Julkisen TKI-rahoituksen rooli on erityisen tärkeä pienille ja nuorille yrityksille. Tulokset korostavat tarvetta tukea nuorten yritysten syntymistä, innovointia ja kasvua edistävää toimintaympäristöä.

Juho Koistisen väitös: Odotusten rooli makrotaloudellisten vaikutusten mittaamisessa22.5.2025 15:44:56 EEST | Tiedote

Laboren ennustepäällikkö Juho Koistinen väittelee 30. toukokuuta Helsingin yliopistossa taloustieteen ekonometrian alaan kuuluvasta väitöskirjastaan. Tutkimus käsittelee, miten taloudellisten toimijoiden tulevaisuuteen suuntautuvat odotukset vaikeuttavat erityisesti rahapolitiikan dynaamisten vaikutusten mittaamista – ja millaisin menetelmin tämä haaste voidaan ratkaista.

Tuottavuus kasvuun palkkaamalla yrityksiin lisää korkeakoulutettuja30.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote

Yritysten tuottavuuden kasvu on kiinteässä yhteydessä siihen, että erityisesti STEM-alojen korkeakoulutettujen osuus niiden henkilöstössä kasvaa, kertoo Laboren uusi analyysi. Kaupallisen alan korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrän kasvu näkyy yritysten tuottavuudessa vieläkin nopeammin. Analyysin tulokset korostavat korkeasti koulutetun työvoiman ratkaisevaa merkitystä Suomen talouden kehitykselle.

Yritysten väliset erot kasvattavat palkkaeroja Suomessa24.4.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Laboren uudessa tutkimuksessa tarkastellaan Suomen yrityssektorin palkkahajonnan ajureita vuosina 2001–2022. Vaikka yritysten sisäiset palkkaerot muodostavat suurimman osan palkkahajonnasta vuositasolla, yritysten välinen vaihtelu selittää suurimman osan palkkaerojen kasvusta pitkällä aikavälillä. Erityisesti korostuu toimialojen välinen vaihtelu ja pieni joukko toimialoja selittää suuren osan palkkahajonnan kasvusta. Vuosina ennen koronapandemiaa vaikutukset näkyvät erityisen selkeästi. Alueiden välinen palkkahajonta sen sijaan ei ole merkittävä tekijä.

Eläkkeiden inflaatiovakauttajan olisi voinut suunnitella toisin16.4.2025 06:45:00 EEST | Blogi

Tammikuussa sovittu eläkeuudistus toi mukanaan inflaatiovakauttajan, joka leikkaa eläkkeitä inflaatiopiikkien aikana. Uudistuksen tarkoituksena on vakauttaa eläkejärjestelmän rahoitus, mutta onko se onnistunut valinta? Tässä blogissa pohdimme, millaisia seurauksia inflaatiovakauttajalla voi olla eläkeläisten toimeentuloon ja makrotalouden vakauteen – ja olisiko samoihin tavoitteisiin voinut päästä vähemmän haitallisin keinoin.

Ekonomisk prognos 2025-2027: Ekonomin återhämtar sig under osäkra tider3.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote

Enligt Labores konjunkturprognos våren 2025 kommer Finlands ekonomi att växa med 1,4 procent under 2025. Konjunkturläget förbättras 2026 och 2027 då BNP-tillväxten väntas stiga till 1,9 procent respektive 1,4 procent. Långsammare inflation och räntesänkningar kommer att stödja tillväxten i bostadsbyggande, privat konsumtion och export. Den internationella osäkerheten är exceptionellt hög, vilket innebär en ökad risk för långsammare tillväxt än väntat.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Labore eli Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos, jossa keskitytään yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi teemme suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisemme Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.

Vahvuuksiamme ovat tutkijoiden korkea tieteellinen osaaminen sekä tiivis yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkijoillamme on tärkeä asiantuntijarooli eri yhteyksissä ja he osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye