Kreate Group Oyj-logo

Kreate Group Oyj

Kreate Group Oyj

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, missä Kreate Sverige AB:n liiketoiminta keskittyy vaativaan kallio- ja tunnelirakentamiseen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

  • Kreate Group Oyj
  • Haarakaari 42
  • 04360 Tuusula
  • kreate.fi
Sisältötyypit
Näytä Kaikki

Tampereen henkilöratapiha Erkkilän ylikulkusillan suuntaan

KUVAT | JPG
Tampereen henkilöratapihan hankkeeseen kuuluu juna-aseman laitureiden, raiteistojen ja katosten lisäksi kuvassa näkyvän Erkkilän ylikulkusillan sekä Viinikanojan ja Tampereen valtatien alikulkusiltojen uusiminen. Kesäkuussa käynnistyvässä kehitysvaiheessa suunnitellaan rakennustyöt ja työmaanaikaiset liikennejärjestelyt turvallisiksi sekä minimoidaan häiriöt matkustajille, junaliikenteelle ja kaupungissa liikkuville.

Kreate on voittanut yli 34 miljoonan euron arvoisen Kytömaa–Järvenpää-urakan osana mittavaa Helsinki–Riihimäki-ratahanketta.

KUVAT | JPG
Kreate on voittanut yli 34 miljoonan euron arvoisen Kytömaa–Järvenpää-urakan osana mittavaa Helsinki–Riihimäki-ratahanketta. Uuden urakan myötä Kreate jatkaa rakentamista samalla alueella siirtyen vain itäpuolelta länsipuolelle. Työt Suomen vilkkaimmalla rataosalla ovat sujuneet tähän mennessä ongelmitta. Kuvassa tehdään pohjanvahvistusta Kytömaan ja Ainolan väliselle itäiselle raiteelle kesällä 2023.

KFS Finland porapaalutustyöt perustuksien rakentamiseen

Erikoispohjarakentaminen
KUVAT | PNG
Porapaalutusta käytetään kaikessa perustusrakentamisessa, kun halutaan nopea ja ennen kaikkea varma perustusratkaisu. Suomessa on kompleksinen maaperä: jääkauden jälkeiset savikerrostumat yhdessä hiekan, soran, moreenikerrosten ja maailman kovimman peruskallion kanssa muodostavat erittäin haastavan pohjan kaikelle perustamisrakentamiselle. Porapaalutuksessa teräksinen maaputki viedään maakerrosten läpi haluttuun kalliosyvyyteen. Teräspaalu toimii yhtenä kantavana elementtinä perustuspaalun liittorakenteessa.

KFS Finland pohjanvahvistusta Stabiloinnilla

Erikoispohjarakentaminen
KUVAT | PNG
Stabilointi on pohjanvahvistusmenetelmä, jossa savi-, siltti-, lieju- tai turvekerros lujitetaan kantavaksi rakennepohjaksi sekoittamalla siihen sideainetta. Yleisin syvästabilointimenetelmä on pilaristabilointi. Pilaristabiloinnissa maaperää vahvistetaan lisäämällä siihen kalkki- ja sementtipohjaista sideainetta. Massastabilointi puolestaan on menetelmä, jossa stabiloitavaan maaperään sekoitetaan sideainetta kaivinkoneeseen liitetyllä sekoitinlaitteistolla.

Arjen ympäristö- ja kiertotaloustekoja Kreaten työmailla: Mäntsälän Hirvihaaran Ampumakeskuksen suojavalli

Kiertotalous
KUVAT | PNG
Mäntsälän Hirvihaaran Ampumaurheilukeskuksen suojavalli: Ympäristöluvan mukaisesti rakennettavan suojavallin pinta-ala vastaa 12 jalkapallokenttää ja sen rakentamiseen kuluu noin kymmenen eduskuntatalollista materiaalia. Kreate rakentaa suojavallin lähes kokonaan uusiomateriaaleista. Hanke tarjoaa samalla mahdollisuuden skaalata tutkittuja ja testattuja kierrätysratkaisuja tie- ja pohjarakentamiseen.

Kiertotaloudella kestävää infraa - Kreate hyödyntää kierrätys- ja uusiomateriaaleja sekä ottaa vastaan ja jalostaa rakentamisesta syntyviä ja infrarakentamisessa hyödynnettäviä materiaaleja.

Kiertotalous
KUVAT | JPG
Fiksulla ennakkosuunnittelulla, tehokkaalla logistiikalla sekä hyödyntämällä uusio- ja kierrätysmateriaaleja voidaan keventää infrarakentamisen ympäristörasitusta. Kreaten kiertotalousalueella Vantaan Tikkurilassa välivarastoidaan ja jalostetaan erityisesti pääkaupunkiseudun rakennustyömailta kertyvää ylijäämämaata, louhetta ja betonimursketta.Kuvassa Kreaten ympäristöpäällikkö Sami Häkkinen ja kiertotalousjohtaja Tuomo Joutsenoja.
  • 1
  • 2
  • Viimeinen
  • >>

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, missä Kreate Sverige AB:n liiketoiminta keskittyy vaativaan kallio- ja tunnelirakentamiseen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

  • Kreate Group Oyj
  • Haarakaari 42
  • 04360 Tuusula
  • kreate.fi
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye