Saarioinen-logo

Saarioinen

Tilaa
Seuraa

Tilaa lehdistötiedotteet: Saarioinen

Tilaa lehdistötiedotteet julkaisijalta Saarioinen antamalla sähköpostiosoitteesi. Voit perua tilauksen milloin tahansa.

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo yli 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 260 miljoonan euron liikevaihdolla. Olemme kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Tämän lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 300 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957. www.saarioinen.fi

  • Saarioinen
Tiedotteen tyyppi

Saarioisten laatikot – suomalaisten lempiruokaa jo vuodesta 195719.4.2022 08:20:00 EEST | Tiedote

Positiivinen asenne valmisruokia kohtaan näkyy niiden kasvavassa kulutuksessa. Vaikka syöminen muuttuu ja monipuolistuu, klassikkotuotteet ovat pitäneet pintansa kuluttajien suosikkeina ja lempiruokina jo 65 vuoden ajan. Saarioinen käynnistää ikonisten laatikkoruokien kunniaksi Laatikoilla kasvaneet -kampanjan, jonka kasvoina toimivat juontaja Vappu Pimiä, artisti ALMA sekä uimari Matti Mattsson.

Saarioinen on tehnyt suomalaisten lempiruoat jo yli 60 vuoden ajan. Saarioinen on suomalainen perheyritys ja johtava valmisruokatalo n. 260 miljoonan euron liikevaihdolla. Olemme kotoisin Kangasalan Sahalahdelta, Saarioisten Kartanosta. Tämän lisäksi Saarioisten herkullista ruokaa tehdään Valkeakoskella ja Huittisissa sekä Viron Raplassa yhteensä noin 1 300 saarioislaisen voimin. Saarioinen vaalii perinteitä ja kehittää samalla jatkuvasti uutta yhdessä suomalaisten kanssa. Äitien tekemää ruokaa vuodesta 1957. www.saarioinen.fi

  • Saarioinen
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye