Nrep Oy-logo

Nrep Oy

Nrep Oy

Nrep on Pohjoismaiden johtava kiinteistökehittäjä ja -sijoittaja, joka haluaa edistää koko kiinteistöalan muutosta kohti hiilineutraaliutta. Yhtiö hallinnoi noin 19 miljardin euron kiinteistövarallisuutta Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa ja Puolassa sekä työllistää yli 500 asiantuntijaa, joista yli 100 on Suomessa. Nrep tunnetaan aktiivisena kiinteistöjen kehittäjänä asiakaskeskeisyydestään sekä ratkaisuistaan kestävän kehityksen ja teknologian saralla. Nrep on osa Urban Partnersia.

Noli Studios palvelee nyt koko pääkaupunkiseudulla – Nrep avasi Noli Otaniemen1.2.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismainen kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Nrep avaa uusimman joustavia majoitusratkaisuja tarjoavan Noli Studios -kohteensa Espoon Otaniemessä 1. helmikuuta. Noli Otaniemi on Espoon ensimmäinen Noli Studios -hotelli ja se on valmistuessaan suurempi kuin olemassa olevat Nolit Helsingissä ja Vantaalla. Noli Otaniemessä on kaiken kaikkiaan 15 kerrosta ja 406 eri kokoista studiota. Noli Otaniemi vahvistaa Nolin tavoitetta olla serviced living -palveluiden markkinajohtaja. Konseptissa yhdistyvät kodin mukavuus, hotellitason palvelut ja yhteisöllisyys. Noli Otaniemessä on muun muassa saunaosasto, kuntosali, yhteiskeittiö sekä yhteistä oleskelu- ja työskentelytilaa. Lisäksi katutasoon avataan aamiaista ja lounasta tarjoileva kahvila, joka on avoin muillekin kuin Nolin vieraille. Samalla tontilla toimii jo päivittäistavarakauppa. Noli Otaniemi palvelee kaikkia pääkaupunkiseudulla joustavaa majoitusta tarvitsevia, mutta erityisesti sen kohderyhmänä ovat Otaniemen ja Keilaniemen alueilla

Nrep ostaa 17 hoivakiinteistöä – Panostaa kohteiden vastuullisuusprofiilin kehittämiseen21.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismainen kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Nrep on ostanut 17 hoivakiinteistön portfolion. Portfolioon kuuluu palveluasumisen, tuetun asumisen sekä varhaiskasvatuksen yksiköitä ympäri Suomea. Kiinteistöt myy suomalainen erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöt ja kauppahinta on noin 100 miljoona euroa. Valtaosa kiinteistöistä on rakennettu tai kunnostettu hoivakotikäyttöön viimeisen 10 vuoden aikana. Kiinteistöt sijaitsevat Helsingin seudulla, Tampereella, Turussa, Vaasassa, Hämeenlinnassa sekä Jyväskylässä, ja niihin on helppo matkustaa niin autolla kuin julkisilla kulkuvälineillä. ”Portfolion hoivakiinteistöt ovat laadukkaita ja ne sijaitsevat kasvukeskuksissa, joissa hoivakiinteistöille on kasvava kysyntä. Kohteet sopivat erinomaisesti sijoitusstrategiaamme ja niiden käyttäjäkysyntää tukee kohteiden laadun lisäksi myös helppo saavutettavuus sekä hoivakodin työntekijöille että vieraileville omaisille. Me haluamme sijoittaa sinne, missä ihmisetkin ovat”, sanoo Nrepin ma

Urban Partners keräsi kolmannella varainhankintakierroksella 263 miljoonaa euroa Nrep Income+ -rahastoon – rahasto kooltaan nyt 1,85 miljardia euroa31.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Nopeasti muuttuvasta maailmantilanteesta huolimatta Nrep näkee Pohjoismaissa merkittäviä väestönkasvuun, kaupungistumiseen, bruttokansantuotteen kasvuun sekä vahvaan julkiseen talouteen pohjaavia mahdollisuuksia, joihin Nrep Income+ -rahasto pystyy suurimpana pohjoismaisena core-plus-rahastona vastaamaan erinomaisesti. Nämä mahdollisuudet tarjoavat sijoittajille laadukkaan ja monipuolisen kiinteistöportfolion, joka koostuu vankan tuoton kohteista. Nrep, Urban Partnersin kiinteistösijoitusyhtiö, on löytänyt aikaisemmin onnistuneesti uusia mahdollisuuksia verkostonsa kautta ja luonut lisäarvoa hyödyntämällä vahvaa kestävyysosaamistaan ja asiakaskeskeistä lähestymistapaansa. “Nrep Income+ -rahaston avulla pystymme tarttumaan hyvin Pohjoismaissa talouden positiivisista trendeistä syntyviin mahdollisuuksiin, varsinkin kun viime vuosien heilahtelun jälkeen markkinoilla on nyt havaittavissa tasaantumista. Keskittymällä heikomman energialuokituksen saaneiden rakennusten kehittämiseen sekä hyöd

Urban Partnersin uusi Nrep-rahasto keräsi ennätyksellisen määrän sijoituksia, yli 3,6 miljardia euroa24.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Kaupunkien tulevaisuuteen ja urbaanien ongelmien ratkaisuun keskittynyt Urban Partners on kerännyt yli 3,6 miljardin euron sijoitukset pohjoiseurooppalaisen kiinteistöliiketoiminnan Nrep-rahastoonsa. Maailmanlaajuisestikin haastavassa varainhankintaympäristössä NSF V -rahasto keräsi ennennäkemättömän sijoittajakysynnän, mikä tekee rahastosta tähän mennessä suurimman value add -kiinteistörahaston Euroopassa. Tätä edesauttoivat muun muassa Nrepin hyväksi todetut strategiat sekä johtoasema vastuullisessa sijoittamisessa. Urban Partners on 20 miljardin euron varallisuutta hallinnoiva yritys, joka sijoittaa sellaisiin yrityksiin, kiinteistöihin, teknologioihin ja innovaatioihin, jotka edistävät kaupunkien ja kaupunkilaisten ongelmien ratkaisuja. Urban Partnersiin kuuluvat kiinteistösijoittaja Nrep, alkuvaiheen riskisijoituksia tekevä 2150, kiinteistörahoitusta tarjoava Velo Capital sekä pääomasijoittaja Luma Equity. Vuonna 2005 perustettu yhtiö hallinnoi nykyään sijoituksia yli 15 maassa ja

Nrep on Pohjoismaiden johtava kiinteistökehittäjä ja -sijoittaja, joka haluaa edistää koko kiinteistöalan muutosta kohti hiilineutraaliutta. Yhtiö hallinnoi noin 19 miljardin euron kiinteistövarallisuutta Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa ja Puolassa sekä työllistää yli 500 asiantuntijaa, joista yli 100 on Suomessa. Nrep tunnetaan aktiivisena kiinteistöjen kehittäjänä asiakaskeskeisyydestään sekä ratkaisuistaan kestävän kehityksen ja teknologian saralla. Nrep on osa Urban Partnersia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye