
Suomi elää luovuudesta – musiikin luovan alkutuotannon toimijat esittävät tulevalle hallitukselle konkreettisia toimia kotimaisen musiikin elinvoiman turvaamiseksi19.3.2026 09:01:37 EET | Tiedote
Musiikin luovan alkutuotannon toimijat – Teosto, Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät ja Suomen Musiikkikustantajat – esittävät vaalitavoitteissaan konkreettisia toimia, joilla turvataan kotimaisen musiikin elinvoima ja menestys myös tulevaisuudessa. Musiikkialan tulevaisuuden turvaaminen edellyttää ennakoitavaa rahoitusta luoville aloille, toimivaa sääntelyä ja musiikin tekijöiden oikeuksien turvaamista tekoälyn ja muun teknologian kehittyessä. Samalla on varmistettava, että hyvinvointivaltion turvaverkko kannattelee myös luovan työn tekijöitä ja tunnistaa alan erityispiirteet. Vaalitavoitteet on jaoteltu neljän keskeisen teeman alle: kulttuurin rahoitus elinkeinopolitiikka tekijänoikeudet tekoälyn aikana sosiaali- ja työttömyysturvan kehittäminen. Rahoitus ja rakenteet kuntoon Vaalitavoitteissa painotetaan taiteen ja kulttuurin rahoituspohjan kehittämistä kulttuuripoliittisen selonteon mukaisesti. Keskeinen päämäärä on nostaa taiteen ja kulttuurin rahoitus opetus- ja kulttuurimi







