Turun kauppakamari
Turun kauppakamari

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Varsinaissuomalaisia yrityksiä mukana valtakunnallisessa ilmasto-ohjelmassa22.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan haki 300 yritystä, joista noin 200 valittiin mukaan. Ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yritykset saavat koulutusta, työkaluja ja asiantuntija-apua organisaation hiilijalanjäljen laskentaan sekä opastusta vaikuttavien päästövähennystoimien tekemiseen.

Turun kauppakamarin kysely: Epävarmuus yrityksissä vaivaa, mutta suunta on jo ylöspäin24.1.2024 07:06:00 EET | Tiedote

Yritysten näkemykset suhdannekehityksestä ovat edelleen synkkiä, selviää vuoden ensimmäisestä kauppakamarien suhdannekyselystä. ”Hyvin epävarma olo kaikesta”, toteaa eräskin vastanneista Turun kauppakamarin jäsenistä. Taloutta ja suhdanteita kysyttiin 10.–12.1. ja siihen vastasi 125 Turun kauppakamarin jäsenyritystä Varsinais-Suomen alueelta. Eniten vastauksia saatiin palvelualalta.

Kysely: Varsinaissuomalaisista yrityksistä suurin osa haluaa hallituksen toteuttavan uudistukset työllisyystoimiin19.1.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Embargo 19.1. 2024 kello 07:00 // Turun kauppakamarin kaikista vastanneista jäsenyrityksistä 78 prosenttia sanoo, että hallituksen pitäisi toteuttaa suunnittelemansa työllisyystoimet sellaisenaan. Kyselystä selviää myös, että ammattiyhdistysliikkeen helmikuulle suunnittelemat lakot haittaisivat yli puolta (51 %) kyselyyn vastanneista yrityksistä. Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä Varsinais-Suomen alueelta vastasi 125 yrityksen toimitusjohtajaa. Kysely tehtiin 10.–12.1.

Varsinais-Suomen elinkeinoelämä tavoittelee lumovoimaa21.11.2023 10:01:00 EET | Tiedote

Yhteistyö, rohkeus ja ketteryys – näillä tavoilla Varsinais-Suomen elinkeinoelämän toivotaan tarttuvan tulevaisuuden haasteisiin ja olevan entistäkin kilpailukykyisempi. Turun kauppakamarin masinoimaan tulevaisuustyöhön vuoteen 2030 osallistui vuoden aikana lähes 100 henkilöä seudun yrityksistä ja sidosryhmistä. ”Työpajoissa tuotettiin yhteensä 439 ideaa, joita sitten jatkojalostettiin”, kuvailee Lumovoimainen Varsinais-Suomi -tulevaisuuskuvatyötä Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo.

Kysely: Kokemukset Turun rakennusvalvonnan toimivuudesta ovat parantuneet14.11.2023 08:46:12 EET | Tiedote

Turun rakennusvalvonnan kanssa asioineiden kokemukset palvelujen tavoitettavuudesta, palvelualttiudesta ja käsittelyajoista ovat parantuneet aiemmasta, selviää syyskuussa tehdystä alueen rakennusvalvonnan palveluita selvittäneestä kyselystä. Kyselyn toteuttivat yhteistyössä Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi, Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri, Varsinais-Suomen Yrittäjät sekä Turun kauppakamari.

Tinkivaraa kielitaitovaatimuksiin harkittava − Varsinaissuomalaiset yritykset valmiita rekrytoimaan kansainvälisiä osaajia27.10.2023 00:10:00 EEST | Tiedote

Lähes kaksi kolmasosaa (63 %) varsinaissuomalaisista yrityksistä on harkinnut tai voisi harkita kansainvälisen osaajan rekrytoimista tai vuokraamista. Enemmistöä vastanneista yrityksistä kuitenkin askarruttaa, miten toimia monikielisenä ja -kulttuurisena työyhteisönä. Tämä selviää Turun kauppakamarin jäsenille tehdystä kyselystä.

Työntekijäpula rajoittaa edelleen yritysten kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä myös Varsinais-Suomessa11.10.2023 07:09:40 EEST | Tiedote

Tuoreen kyselyn mukaan Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä noin 57 prosentilla on pulaa osaavasta työvoimasta. Noin puolet vastanneista yrityksistä kertoo osaajapulan edelleen rajoittavan yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. Suurin pula on ammatillisista osaajista. Tiedot selviävät kauppakamarien jäsenyrityksille syyskuussa toteutetusta kyselystä, johon vastasi yli 1150 yritystä eri puolilta Suomea. Varsinais-Suomen alueelta vastasi 106 yritystä.

Yli 70 prosenttia varsinaissuomalaisista yrityksistä sanoo paikallisen sopimisen laajentamisen vauhdittavan työllisyyden ja tuottavuuden kasvua5.10.2023 07:06:21 EEST | Tiedote

Kauppakamarien tuoreen talouskyselyn mukaan 69 prosenttia yrityksistä arvioi paikallisen sopimisen laajentamisen vauhdittavan työllisyyden ja tuottavuuden kasvua. Varsinais-Suomen seudulla kyselyyn vastanneista 148 yrityksestä peräti 71,6 prosenttia on samaa mieltä. Kaikista vastanneista 38 prosenttia arvioi uudistusten lisäävän työntekijöiden palkkaamista yrityksessä seuraavan viiden vuoden aikana. Varsinais-Suomen alueella näin uskoo noin 42 prosenttia.

Turun kauppakamari: Toteutusvalmiina odottava E18-hanke ja tunnin juna ehdotuksina syksyn budjettiriiheen18.9.2023 12:39:58 EEST | Tiedote

Tiistaina 19.9. käynnistyvä hallituksen budjettiriihi on virittänyt ennakkokeskustelua mahdollisuudesta jouduttaa valtion infrahankkeita tasapainottamaan rakennusalan heikkoa suhdannetilannetta. Tarve saattaa luoda mahdollisuuksia nopeille rahoituspäätöksille elinkeinoelämälle tärkeille raide- ja tiehankkeille, erityisesti kehittämisinvestointeihin ja perusväylänpitoon. “Varsinais-Suomessakin on välittömässä käynnistysvalmiudessa olevia, elinkeinoelämän kannalta kriittisiä hankkeita, joiden nopea toteutus on tärkeää, mutta myös tässä suhdannetilanteessa järkevää”, toteaa vaikuttamispäällikkö Krista Ahonen, Turun kauppakamari.

Kysely: Valtaosassa varsinaissuomalaisista yrityksissä voi työskennellä vieraalla kielellä 23.8.2023 00:01:00 EEST | Tiedote

Turun kauppakamarin jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä selviää, että monissa varsinaissuomalaisissa yrityksissä työskennellään muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä. Kesällä toteutettuun kyselyyn vastasi 172 jäsenyritystä Varsinais-Suomen alueelta. Ensimmäistä kertaa tehdyn kyselyn tarkoituksena oli selvittää varsinaissuomalaisten yritysten valmiuksia palkata vieraskielisiä työntekijöitä ja kysyä samalla palkkaamisen mahdollisista esteitä. Vieraskielinen työvoima on tärkeä komponentti maakunnan yrityksiä vaivaavan työvoimapulan ratkaisussa.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye