ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö

ELO-säätiö nimitti villiruokamestareita  - tavoitteena tuoda luonnon antimet osaksi Suomen ruokamatkailua

Jaa
Kuluvan vuoden aikana on pilotoitu koulutusjärjestelmä, jolla keittiöammattilaisia koulutetaan suomalaisen villiruoan ammattilaisiksi. Koulutuspilotin yhteydessä rakennetaan osaajaverkostoa, jonka avulla nostetaan esiin maamme villiruoan edelläkävijöitä. Sen myötä seitsemän ansioitunutta keittiöammattilaista saa nyt villiruokamestari-tittelin ja oikeuden käyttää villiruokatunnusta.
Villiruokamestarit Markus Maulavirta ja Sami Tallberg, kuvaaja: Sini Garam
Villiruokamestarit Markus Maulavirta ja Sami Tallberg, kuvaaja: Sini Garam

Villiruoka on vuosikymmenet ollut osa suomalaista perinnettä, mutta se on levinnyt ravintoloihin vasta viime vuosina. Muutamat arvostetut keittiömestarimme erottuvat villiruoan huippuosaajina ja edelläkävijöinä, ja heidän työnsä ansiot tunnustetaan, kun ensimmäiset villiruokamestari-tittelit jaetaan. Villiruokamestarin kriteereinä on ruoka-alan laajan osaamisen, esimerkiksi keittiömestarin tutkinnon lisäksi mm. oman villiruokaa sivuavan kirjan julkaisu.

Ensimmäisiksi villiruokamestareiksi nimitetään:

  • Jaakko Kolmonen
  • Markus Maulavirta
  • Sasu Laukkonen
  • Jouni Toivanen
  • Jarmo Pitkänen
  • Ilja Björs
  • Sami Tallberg

- Nyt nimettävät mestarit ovat todellisia huippuosaajia ja moni heistä oli myös mukana pilottikurssilla pätevöittämässä villiruokakouluttajia. Villiruokamestarit ovat suomalaisen luonnon antimien sanansaattajia ja ELO-säätiö haluaa kannustaa heitä tekemään tätä tärkeää työtä jatkossakin. Jotta Suomessa osataan käyttää villiruokaa osana ruokamatkailua, tarvitaan sekä koulutusjärjestelmä että osaajien esiin nostamista, kertoo ELO-säätiön johtaja Seija Kurunmäki

Villiruokamestari Sami Tallberg jatkaa myös neljättä vuotta ELO-säätiön  villiruokalähettiläänä. Villiruokamestarien nimittäminen Tallbergin rinnalle tuo villiruokalähettilään tärkeään työhön joukkovoimaa, ja mestarien ryhmä saa joka kevät vietettävän Villiyrttiviikon yhteydessä ehdottaa nimettäväksi uusia mestareita.

ELO-säätiön hallitus vahvistaa nimitykset ja antaa valituille oikeuden käyttää omassa toiminnassaan villiruokamestari-titteliä ja Klaus Haapaniemen suunnittelemaa, ELO-säätiön hallinnoimaa villiruokatunnusta.

Marraskuussa osaajaverkostoon villiruokamestarien joukkoon liittyvät ensimmäiset villiruokakouluttajat, jotka saavat pilottikoulutuksen myötä todistuksen osaamisestaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot
Seija Kurunmäki, johtaja, ELO-säätiö
0400 460894, seija.kurunmaki@elo-saatio.fi

Kuvat

Villiruokamestarit Markus Maulavirta ja Sami Tallberg, kuvaaja: Sini Garam
Villiruokamestarit Markus Maulavirta ja Sami Tallberg, kuvaaja: Sini Garam
Lataa
Villiruokamestari Markus Maulavirta koppeloa kynimässä, kuvaaja: Sini Garam
Villiruokamestari Markus Maulavirta koppeloa kynimässä, kuvaaja: Sini Garam
Lataa
Lataa
Pilottikoulutuksen pääopettajat Ravintolakoulu Perhon kestävän gastronomian lehtori Jarmo Åke ja keittiömestari Sami Tallberg sekä kurssikokonaisuuden vetäjä on ELO-säätiön Seija Kurunmäki. Kuvaaja: Sini Garam
Pilottikoulutuksen pääopettajat Ravintolakoulu Perhon kestävän gastronomian lehtori Jarmo Åke ja keittiömestari Sami Tallberg sekä kurssikokonaisuuden vetäjä on ELO-säätiön Seija Kurunmäki. Kuvaaja: Sini Garam
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
Pajuniityntie 11
00320 Helsinki

http://www.elo-saatio.fi
ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö kokoaa suomalaisen ruokakulttuurin tekijät, näkijät ja resurssit saman pöydän ääreen. Kannustamme yhteistyöhön, jolla teemme ruokakulttuurimme myös kansainvälisesti kiinnostavaksi. Innostamme suomalaiset syömään yhdessä Suomi 100 -juhlavuonna ja sen jälkeen. Vahvistamme suomalaista villiruokaosaamista ja yhdistämme kouluruokatoimijoita viestimään kouluruokailumme ainutlaatuisuudesta. Nostamme esiin suomalaisten ravintola-ammattilaisten osaamista organisoimalla vuosittain kokki- ja tarjoilijakilpailut ja vastaamalla Suomen osallistumisesta Bocuse d’Or -kokkien maailmanmestaruuskilpailuun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö

Vuoden Kokki, Vuoden Tarjoilija, Bocuse d’Or Academy Finland kilpailutoiminta jatkuu katkeamattomana uusine pääjärjestäjineen31.8.2020 09:58:00 EEST | Tiedote

Tiedote 31.8.2020. ELO-säätiön hallinnoima ravintola-alan kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta siirtyy uusille pääjärjestäjille syyskuusta alkaen. Bocuse d’Or kilpailutoiminta siirtyy Bocuse d’Or Academy Finland ry:lle. Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija kilpailutoiminnan järjestämisvastuu siirtyy Wihuri Oy Aarnio Metro-tukulle. Sekä Bocuse d’Or että Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija kilpailutoiminta jatkuu katkeamattomana uusine pääjärjestäjineen ja nykyisine ammattilais- ja yhteistyökumppaniverkostoineen suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti.

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -finalistit vuodelle 2020 on valittu - seuraa finaalia suorassa lähetyksessä13.3.2020 10:02:19 EET | Tiedote

Vuoden Kokki ja Tarjoilija 2020 -finalistit julkistettiin Gastro Helsinki -ammattitapahtumassa 12.3. Kahdeksan huippukokkia ja -tarjoilijaa jatkaa finaaliin, joka järjestetään poikkeuksellisesti suurelta yleisöltä suljettuna. Vuoden Kokki ja Tarjoilija 2020 -finaalia voi seurata tänä vuonna suorana Ilta-Sanomien verkkosivuilla Ruokala-osiossa 13.3. klo 10-14.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye